Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Nicaragua

Vapaus Nicaragualaisillekin

Kävelin Helsingin keskustassa, ja kaksi miestä asensi kukkaruukkuja yhden kahvilan edessä. Heidän murheensa tuntui mitättömältä verrattuna siihen nicaragualaiseen isään tai äitiin, joka menetti lapsensa. 

Yhtäkkiä kadulla lensi lokkeja eikä kukaan häirinnyt niitä. Hengitin raikasta ilmaa iloisena siitä, että olen vapaa. Nicaragualaisten pitäisi olla yhtä vapaita kuin me Suomessa. 

Nicaragualaiset osoittivat sankoin joukoin mieltä rauhaa ja vapauden puolesta

Eilen Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa ja muissa suuremmissa kaupungeissa oli valtavia rauhanomaisia marsseja sananvapauden ja rauhan puolesta. Tällä kertaa Ortegan hallinnon iskujoukot eivät häirinneet marssijoita. 

Yksi suureen marssiin kutsujista oli COSEP eli elinkeinoelämän keskusliiton tapainen taho, joka tähän asti oli antanut tukensa Ortegalle.  Marssin pääviesti oli vaatia vapautta vankilassa oleville nuorille ja sananvapautta. 

Nicaragua ei ansaitse Ortegan sortoa

Illalla piti laskea lampaita, mutta laskinkin kuolleita, haavoittuneita, kadonneita… 

En pystynyt nukkumaan kovin hyvin.  Nicarguassa mielenosoitukset jatkuvat Ortegan hallintoa vastaan. Maassa on nyt levotonta ja syystä.

Eilen presidentti puhui kansalle ja kutsui mielenosoittajia rikollisiksi. Maassa päärikollinen on presidenttipari itse. Mielenosoittajat ovat nuoria, jotka protestoivat epäoikeudenmukaisia eläkeleikkauksia vastaan. Nyt mieltä osoitetaan sortoa, sensuuria, ylimielisyyttä, itsevaltaisuutta, nepotismia ja korruptiota vastaan.

Neljä ihmistä on kuollut Nicaraguassa mielenosoituksissa

Kansainvälinen valuuttarahasto (FMI) on varoittanut Nicaraguaa sosiaali- ja terveysviraston heikosta taloudellisesta tilanteesta. Viikon alussa Nicaraguan hallitus hyväksyi presidentin käsialalla leikkauksia eläkkeisiin. Keskiviikkona ja eilen torstaina erityisesti Managuassa nuoret opiskelijat ovat osoittaneet mieltään eläke- ja sosiaaliturvaleikkausksia vastaan. 

Maailman onnellisemmassa maassa

YK: n tuoreen raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Joidenkin suomalaisille vaikeinta ei taida olla tuon huipun saavuttaminen, vaan uskominen raportin tuloksiin. Sanotaan, että parasta huumori on silloin kun nauraa itselleen ja siksi luin huvittuneena suomalaisten reaktiosta.

Haastattelu nicaragualaisessa julkaisussa

Kerroin naistenpäivänä, että olin saanut diplomin Nicaraguan suurlähetystöstä Helsingissä. Minua haastateltiin. Pari päivää sittennicaragualaiseen sanomalehteen on ilmestynyt haastattelu. Tässä vapaamuotoinen käännös haastattelusta.

Tasa-arvo ei ole suinkaan valmis

Tulin juuri Nicaraguan suurlähetystöstä, jossa suurlähettiläs ja diplomaattikunnan vanhin, Ricardo José Alvarado Noguera, ojensi minulle oheisen diplomin tunnustuksena työstäni Suomessa .

Nyt naistenpäivänä korostan, että tasa-arvo ei ole edes Suomessa valmis. Naisten palkka on yhä pienempi kuin miesten, Lähisuhdeväkivallan uhri on useammin nainen ja naisten pääsy johtaviin tehtäviin on yhä hankala. Samanlaiset haasteet on Nicaraguassakin. Kuten Suomessa myös Nicaraguassa moni mies ja nainen tekee kovasti työtä tasa-arvoisemman yhteiskunnan eteen. 

Nica-Act etenee USA:n kongressiin

Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkosuhteiden komitea on hyväksynyt Nica-Act- lain. Nicaraguan Investment Conditionality Act of 2017 (Nica Act). Nica-Actin päätarkoitus on estää investointia Nicaraguaan ja sitä kautta painostaa Ortegaa. Yhdysvallat on Nicaraguan pääkauppakumppanimaa.

Nica-actin puolustajien mielestä Nicaraguan hallintoa pitää panostaa muuttamaan politiikkansa läpinäkyvämmäksi, demokraattisemmaksi ja Nicaraguan hallinto pitää taistella korruptiota vastaan.

Presidenttivaalit, tällä kertaa Nicaraguassa

Ymmärrettävistä syistä nyt puhutaan eniten Yhdysvaltojen presidenttivaaleista, mutta huomenna sunnuntaina 6.11.2016 Nicaraguassa on presidenttivaalit. Vaaliasetelma on selvä ja sama henkilö jatkaa presidenttinä. Daniel Ortegalla ei ole varteenotettavia haastajia.

Puhu hänelle

Joskus kauppareissu voi venyä ja hyvästä syytä.

Kävin eräässä ruokakaupassa ja kun olin laittamassa ostoksia kassan hihnalle, edellä oleva asiakas kysyi hymyilen minulta, että miten nyt Nicaragualla menee? Onko se Ortega vallassa?

Tämä asiakas on käynyt Nicaraguassa jopa 3 kertaa ja oli nähnyt paljon 80- luvun Nicaraguaa. Hän kävi muun muassa Suomi-Nicaragua -seuran järjestämissä kahvinpoimintamatkoilla. Niitä matkoja järjestetiin 80- ja 90- luvulla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä