Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Kokoomus

Suomalaisten hyvinvointi riippuu henkilöautoista myös tulevaisuudessa

Moni kiskoi alkkarit vakoseen Kokoomus​'en "Autot kuuluvat teille"-kampanjasta, vaikka se on raikas tuulahdus realismia tässä kiihtyvässä tyhjien vaalilupausten sekä moraalisäteilyn ilotulituksessa. Pyytäisin jokaista kriitikkoa kertomaan, että eivätkö autot kuulukaan meille suomalaisille? Ja jos ei, niin millä me liikumme jatkossa?

Minusta ei olisi tullut insinööriä Sipilän hallituksen aikaan

Opintorahan leikkaaminen...

Kokoomus, keskusta ja siniset jaksavat leikata. Heidän puheissaan se kuitenkin kääntyy niin, että opintotukea nostettiin.

Opintorahaa leikattiin ja opintotuen opintolainan osuutta tuesta nostettiin. Kela

Kokoomuksen autoverosekoilu

Kokoomus vaikuttaa olevan täysin kujalla näine auto- ja ajoneuvoverokantoineen kertoessaan vuoron perään olevansa poistamassa autoveroa ja sitten taas korottamassa sitä. Uuden Suomen mukaan eilisessä A-studiossa ministeri Mykkänen kertoi seuraavaa vastaukseksi kysymykseen, mistä paikataan miljardin verokertymän putoaminen autojen muuttuessa vähäpäästöisemmiksi:

Sote kaatuu, lopettakaa teeskentely!

Jo vuoden ajan on ollut selvää, että sote-uudistus kaatuu. Epäonnistunut uudistus on alkuvaiheessa tehtyjen kokonaisuutta heikentävien poliittisten lehmänkauppojen tulosta. Syitä soten kaatumiseen on useita:

 

Brother Christmas ei kelvannut kokoomuksen ehdokkaaksi

Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla hyväntekeväisyyshahmona tunnetun Ari Koposen lähtevän perussuomalaisten ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleissa. Koposen ehdokkuudesta päätettiin helmikuun alussa järjestetyn Uudenmaan piirin kokouksessa.

Perussuomalaiset vahvistivat ehdokkuuden maanantaiaamuna. Sitä ennen asia pyrittiin pitämään visusti piilossa.

Kokoomus: EU-liittovaltion takuutaho

(kirjoitus julkaistu myös sivulla ollikotro.fi )

Täytyy aloittaa onnitteluilla. Kokoomus (eli rahamiesten poliittinen jatke) on toden totta onnistunut markkinoinnissaan. Se on työväen puolue, se kuuntelee ja lisäksi se järjestää talkoita. Viimeisimmäksi se ilmoitti luottavansa Suomeen. "Luottaminen Suomeen" on taitavaa sanahelinää kansallistunteella ilman, että oikeasti sanotaan yhtään mitään.

Sari Sairaanhoitaja kaivoi itse omaa kuoppaansa

”Kokoomus lähti vaaleihin "työväenpuolueena" ja kehitteli mainostoimiston kanssa oman "mainosbarbiensa". Mikäs on sen liikuttavampaa kuin sisar hento valkoinen. Syntyi Sari Sairaanhoitaja, jonka palkkakuopan puolue lupasi peittää sadan euron seteleillä. "500 euroa kuukaudessa olisi sopiva korotus", tuumi puoluesihteeri Taru Tujunen ja puoluejohtaja Jyrki Katainen nyökkäili.”  

Kokoomuslaisen hätähuuto: ”vastuu ei ole minun vaan Orpon”

Erilainen ystäväni soitti illalla ja oli todella vihainen.

Minulla on näitä erilaisia kavereita paljonkin. Jotkut ovat kaapissa kuten tämä, joka soitti. Toiset ovat tulleet rohkeasti sieltä ulos. Kuten esimerkiksi Pekka Niiranen Kuopiosta. Hän on ihan avoimesti sitä mitä hän on. Hyvä mies.

Nämä erilaiset kaverini ovat kokoomuslaisia. Minä olen taas perussuomalainen.  Kunnioitamme toisiamme eikä meillä ole mitään puoluevihaa keskenämme. Mitä nyt jos joskus naljaillaan toisillemme.

Petteri käski katsomaan peiliin!

Tampereen hoitajamitoitus vanhusten hoidossa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen sijainen Sanna Marin syytti eilen Kokoomusta Tampereen kaupungin vanhustenhoidon hoitajamitoituksen laskemista tämän vuoden budjettiin. Sanna Marin itse kuitenkin äänesti hoitajamitoituksen laskemisen puolesta. Nyt syyllinen on astunut esiin. Hän on kaupungin hyvinvoinnista vastaava apulaispormestari Johanna Lounaskorpi (sd).

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/271379-sdpn-apulaispormestari-johanna-l...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä