Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta hallitus

Abortti Argentiinassa - kun Soini leikki tulella

Ulkoministeri Timo Soini sai perjantaina 21.9. odotetusti eduskunnan luottamuksen äänin 100-60. Tyhjää äänesti 18 ja poissa oli 21. Itse äänestin Soinin ja sitä kautta hallituksen koossa pysymisen puolesta. Aborttiäänestys tämä ei ollut missään mielessä, koska abortti on ollut Suomessa laillinen jo vuodesta 1970, eikä tähän oikeuteen olla kajoamassa nytkään.

Miksi kaupunkikoulujen menestys pitäisi olla hallituksen agendalla?

Viimeistä vuottaan tarpova eduskuntakausi käynnistettiin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Kun talouskasvu on heikko, on järkevä käyttää vähäiset resurssit siten, että huolehditaan peruspalveluista, kuten päiväkodeista ja kouluista, joissa tulevaisuuden osaajat ja tieteentekijät kasvavat. Sipilän hallitus on kuitenkin päättänyt edetä koulutuspolitiikkaan tehtävien kestävien rakenteellisten uudistusten sijaan koulutusleikkausten tiellä.

Eroja perussuomalaisten ja hallituksen arvovalinnoissa

Hallitus pyrkii budjettiesityksessään antamaan sen mielikuvan, ettei vaihtoehtoja ole, ellei oteta lisää velkaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Joka vuosi budjettia tehtäessä vaihtoehtoja rahojen käytölle on olemassa vaikka kuinka paljon.

Kokoomuksen Pelkosen ja Sirénin Soini-kapina on käsikirjoitettua näytelmää

Kuten tiedämme ulkoministeri Timo Soinin luottamuksesta äänestetään eduskunnassa huomenna perjantaina 21.9. Tulos on jo selvä. Hallituspuolueiden selvä enemmistö tulee äänestämään Soinin luottamuksen puolesta ja taustatukea tulee asian vuoksi kristillisdemokraateilta koko ryhmän voimalla. Perussuomalaiset sorvasivat tänään ryhmäpäätöksen, jossa enemmistö äänestää Soinin luottamuksen puolesta, jälleen asian vuoksi ja muutama ehkä tyhjää.

Politiikan "riskibisnes"

Case-Soini ja aborttikeskustelu näyttää lyövän parhaillaan kovia laineita valtakunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa eikä syyttä. Asiaan liittyy monia näkökulmia ja ne painottuvat sen mukaan mitä kukin haluaa mielessään painottaa. Sitä mielipiteenvapautta. Mitä seikkoja olisi kuitenkin syytä pohdiskella ennenkuin vihreää tai punaista nappia eduskunnassa huomenna klo 13 painetaan? Henkilökohtaisesti lähestyn asiaa vähemmän puoluepoliittisesta näkövinkkelistä ja tuon esiin myös ministerin oikeusturvan jotta ketään ministeriä ei tulevaisuudessakaan kivitetä kuten ennen muinoin.

Kaikki puolueet hallitukseen?

Olen viime päivinä ajatellut isoja asioita. Norsujen ja kerrostalojen lisäksi ovat ajatukseni viipyneet Suomen poliittisessa järjestelmässä ja siinä, kuinka siitä voisi tulla parempi. Hyvää hyvyyttäni kerron teillekin ratkaisuni, joka puhdistaa tahrat ja poistaa lian.

 

Suomen poliittisessa järjestelmässä on yksi perustavaa laatua oleva vika: se nojaa enemmistöhallituksiin. En toki tarkoita, että sen pitäisi vähemmistöhallituksiin nojata ja hallitusten kaatuilla. Enemmistöhallitusjärjestelmästä sikiää kuitenkin koko joukko uusia ongelmia.

 

Hallituksen älyllinen epärehellisyys rapauttaa sen uskottavuutta

Hallitus ja pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo toistelevat jatkuvasti, miten erinomaisesti he ovat onnistuneet kasvattamaan bruttokansantuotetta ja luomaan lähes 120.000 uutta työpaikkaa. Tämä on älyllistä epärehellisyyttä ja jopa suoranaista valehtelua tosiasioiden vastaisesti, jos tieten tahtoen jättää mainitsematta asian todellisen laidan.

Vähänkin taloudellista kehitystä seuraavat tietävät ja ymmärtävät, ettei taloustilanteen paraneminen ole hallituksen ansiota, kun korkeintaan hyvin pieneltä osin, jos siltäkään.

AY-liike ristiretkellä demokratiaa vastaan

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi kesällä kommentoitavaksi lausuntopyynnön, jossa esitettiin suuntaviivoja alle 20 henkilöä työllistävien yritysten irtisanomisperusteiden keventämiseksi. Näin työllistämisestä voitaisiin tehdä pienissä yrityksissä kannustavampaa, koska nykyisen tiukan työmarkkinasääntelyn takia ensimmäiset työntekijät ovat yrittäjille riski, joka toteutuessaan voi tuhota yrityksen ja jopa tehdä yrittäjästä velallisen lopuksi elämäänsä.

Suomi-laiva

 

Usein puhutaan kuvainnollisesti ”Suomi-laivasta”.  Mielestäni merenkulussa on paljon yhtäläisyyksiä valtion johtamisen kanssa.   Laivassa on kippari ja päällystö, jotka vastaavat laivan turvallisesta kulusta.  Matkustajat ovat ostaneet lipun  tiettyyn kohteeseen.   

Minulla ei ole mitään yrittäjää vastaan, mutta...

Minulla ei ole mitään pahaa yksittäistä yrittäjää vastaan, arvostan hänen työtään ja tiedän varsinkin yksinyrittäjän tekevän pitkää päivää. Olen itsekin yrittäjien lapsi.

Yrittäjäjärjestöt ovat kuitenkin aktivoituneet liikaakin yrittäjämyönteisen hallituksemme aikana ja aivan tarpeettomasti etsivät yhteentörmäyksiä palkansaajien kanssa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä