*

Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Skotlannin itsenäisyys

EU ei ole katalonialaisten ongelma

Perussuomalaiset ajavat "Suomen itsenäisyyttä" EU:sta. Nyt moni hehkuttaa Katalonian itsenäisyyttä ja harhaanjohtavasti kuvittelee tai antaa ymmärtää, että katalonialaiset haluisivat irti EU:sta. Se ei pidä paikansa.

BREXIT - kypsyyskoe Britannialle ja EU:lle

Osin odotettu tulos Britannian kansanäänestyksessä EU-jäsenyydestä päätti David Cameronin poliittisen uhkapelin ja vei mukanaan Cameronin poliittisen uran. Seuraavaksi Britannialla on edessään uuden konservatiivipuolueen puheenjohtajan ja sitä myöten pääministerin valinta. Mahdollisesti jopa uudet vaalit. Uusien vaalien jälkeisen parlamentin kokoonpanoa on vaikea ennustaa, sillä paljon riippuu miten talous ja Britannian oma sisäinen koheesio kehittyy.

 

Kahden unionin hajoaminen

Iso-Britannia äänesti hieman ennakko-odotusten vastaisesti Unionista eroamisen puolesta. Englannissa enemmistö kannatti eroamista, Skotlanti oli vahvasti jäsenyyden puolesta samoin kun Espanjan kyljessä sijaitseva Gibraltar. Myös Pohjois-Irlannissa unionin jäsenyyttä kannatettiin ja keskustelu alueen tulevaisuudesta varmasti jatkuu. Toivottavasti ei verisesti.

Ennustan Britannian vaalien tuloksen

Huomenna Britanniassa käydään jännittävät ja tiukat vaalit, joiden lopputulos vaikuttaa merkitävästi sekä Euroopan unionin että brittiunionin yhtenäisyyteen. Vaikka asiantuntijat pitävät vaalien lopputuloksen ennustamisen olevan vaikeaa, esitän tässä oman valistuneen arvauksen lopputuloksesta ja Britannian seuraavan hallituksen koostumuksesta.

Eikö Skotlannin levottomuus kiinnosta

Skotlannissa äänestettiin itsenäisyydestä viime torstaina (18.9.2014) ja lopputuloksena kansan enemmistö tahtoi säilyttää maan Ison-Britannian osana. Suunnilleen tämän verran Suomessa media asiaa käsitteli ja seurannut vaikeneminen on ollut aivan totaalista. Jopa niin ehdotonta, että se ihmetyttää. Ei ole ylittänyt uutiskynnystä se, että jopa itse äänestykseen epäillään liittyneen "venäläistä vaalitapaa" tai että kansan kahtia jakautuminen on näkynyt hulinointina, jonka rinnalla Kiakkovieras karkelot ovat juuri niin merkityksetön tapahtuma kuin se olikin.

 

Skotlannin antama esimerkki nousee historian lehdille

Perussuomalaiset Nuoret onnittelee Skotlannin kansaa rauhallisesta ja toisia mielipiteitä kunnioittavasta kansanäänestyksestä itsenäisyydestä. Kansan tekemää päätöstä on kaikkien syytä kunnioittaa.

- Skotlanti antoi maailmalle esimerkin todellisesta demokratiasta, mikä nousee kunniakkaasti historian lehdille, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Skotlannin itsenäistyminen tarkoittaa ongelmia Euroopan Unionissa

Skotlanti päättää itsenäistymisestään tänään. Asiaa kysytään kansanäänestysellä jossa äänioikeutettuja ovat kaikki 16-vuotiaatkin. Jos Skotlanti eroaa omaksi valtiokseen, sen täytyy tietenkin ajan mittaan päättää myös kuulumisesta Euroopan Unioniin, Yhdistyneisiin Kansakuntiin, eurovaluuttaan, TTIP-sopimuksen piiriin (kunhan se säädetään täällä), NATO-jäsenyyden hakemisesta tai hakematta jättämisestä ja monista muista asioista. Kansanäänestys tuskin jää viimeiseksi itsenäisessäkään Skotlannissa.

Britit eroon EU:sta ja skotit eroon Englannista ja EU:hun

Mitä EU tekee maalla joka ei halua kuulua EU:hun?

Minusta sellaista maata ei EU:ssa tarvita joka ei halua kuulua EU:hun. Sehän vain haittaa kaikenlaista positiivista kehitystä mitä EU:ssa voisi tapahtua ilman Englannin jarrutusta.  Eihän Englanti edes maksa jäsenmaksujaankaan.

Onko  Englanti suuri vientimaa Suomelle?

Minusta se ei ole kovin tärkeä kauppakumppani ja kaupanteko Englantiin voitaisiin järjestää muutenkin,  jonkun vanhan EFTA- sopimuksen kautta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä