*

Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Pride-kulkue

Ihmisten puolesta

Tänä viikonloppuna Suomessa tapahtuu paljon. Porissa on lestadiolaisten suviseura, jossa tuhansia ihmisiä kokoontuu iloitsemaan yhdessä. Kirjurinluodossa on arvioiden mukaan noin 70 tuhatta ihmistä. Hyvä!

Hämeenlinnassa jo eilisestä lähtien on ollut ihmisiä odottamassa tämän päivän suurta konserttia. Yhdysvaltalainen Guns N´ Roses esiintyy tänään. Kuulemma Hämeenlinnassa on tänään noin 50 tuhatta ihmistä. Hyvä!

Kohta Helsingin keskustassa alkaa Pride-viikon kohokohta eli Pride-kulkue. Tuhansia ihmisiä on mukana tänä vuonna. Arvioiden mukaan 35 000 ihmisitä. Hyvä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä