Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Naisten työllisyys

Naisten työllisyys ja hedelmällisyysaste

Tällä kertaa hutkin miten naisten työllisyys on mahdollisesti vaikuttanut syntyvyyteen. Koska ei ole silmiin osunut tutkimuksia, niin tein taas itse. Taulukon prosentit on laadittu sen mukaan, että ei työssäolevat naiset on siivottu tyystin synnyttäneistä ja syntyneet lapset on jaettu 9 kuukautta aiemmin työelämässä olleiden naisten kesken.  Kunkin vuoden syntyvyyslukemat ikäluokittain vertailin työllisyyslukuihin edellisen vuoden maaliskuusta kuluvan vuoden helmikuuhun, jolloin todennäköisesti lapsi on syntynyt 9 kuukautta työllisyysstatuksen mittailun jälkeen.

Perhevapaajärjestelmämme kaipaa uudistamista

Keskustelu lasten päivähoidon ja kotihoidon paremmuudesta on käynyt kuumana. Asiantuntijoiden mielipiteet, puhumattakaan vanhempien ajatuksista, jakautuvat vahvasti joko-tai-vaihtoehtojen välillä. Hämmästelen, että harva ajattelee että tilanne voisi olla sekä-että: lapsella olisi mahdollisuus sekä vanhempien kotihoitoon että varhaiskasvatukseen.

Aikuisten työllisyys ja lasten hyvinvointi

 

Työ tekijäänsä kiittää, sanotaan. Työllisyysaste on Suomen koh­talon­kysymys, ja siksi sitä on onnistuttava parantamaan. Usein perheiden ja työelämän edut asetetaan vastakkain, vaikka todellisuudessa ne ovat yhtä ja samaa asiaa.

Suomella ei ole varaa muita Pohjoismaita alhaisempaan pienten lasten äitien työllisyysasteeseen. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa vanhempainvapaita on kehitetty voimakkaasti tasa-arvoisen vanhemmuuden suuntaan. Uudistus on järkevä niin naisten, lasten kuin kansantaloudenkin kannalta.

Taas vääntöä kotihoidontuesta

Jälleen on noussut keskustelu kotihoidontuesta. Ajatellaanpa hetki asiaa lasten kannalta. Lapsivaikutukset kuin myös vaikutukset eri sukupuoliin on kaikessa päätöksenteossa tehtävä.

Kaivattuja säästöjä kotihoidontuen poistaminen ei toisi.

Infektioriskin kannalta juuri 1-vuoden ikä on herkintä ja suurissa päivähoitoryhmissä tautien tarttuvuus on väistämätöntä. Täten kustannuksia aiheutuu sairastavuuden lisääntyessä puhumattakaan perheiden jaksamisesta väsymyksen painaessa esim. korvakipuisen lapsen kanssa valvottujen öiden jälkeen.

OECD:n suositus: naiset töihin

Juuri kun komissaari Jyrki Katainen kävi meitä patistelemassa saamaan maamme nousu-uralle tuli hetiperään Mari Kiviniemi, OECD:n apulaispääsihteeri, kertomaan, että naiset tulisi saada töihin. On raportissa toki monta muutakin kohtaa, mutta tämä oli ainakin itselle uutta tietoa, miksi ko. kohdan nostan tässä esiin.

Ongelma:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä