Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Lohjan kylät

Vetoomus Ikkalan koulun puolesta

Huomenna tiistaina lasten nuorten ja perheiden lautakunnan kokoukseen on tulossa ehdotus Ikkalan koulun tulevaisuuden (lakkautuksen) selvityksestä. Ikkalan koulu aloitti toimintansa vuonna 1938. Nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1982. (Tiedot ovat Ikkalan kyläsuunnitelmasta). Koulua on remontoitu mittavasti vuonna 2011. Tällä hetkellä koulussa on 50 oppilasta. Ennusteiden mukaan vuoteen 2023 oppilaiden määrä pysyy melkein samanlaisena. Ikkalan koulusta Pusulan kouluun on yli 10 kilometriä.

Kevyen liikenteen väyliä Lohjalla pitää kehittää

Lohjalla ei ole riittävästi kevyen liikenteen väyliä. Tämä on todettu muun muassa valtuustoaloitteessa, jonka Pekka Luoma (kok) teki tammikuussa. Luoman aloite käsitteli lähinnä Lohjan keskustaa, mutta toimenpiteitä tarvittaisiin myös ja erityisesti muuallakin kuin keskustassa.

Ahonpäässä ja Karisjärvellä

Tämä on sopiva viikonloppu vaalimainosten jakamiselle postilaatikoihin. Koska kuulun Ahonpään ja Karisjärven työväenyhdistykseen, päätin käydä mainituissa paikoissa.


Kaunis karisjärvi tänä aamuna.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä