*

Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Ihmisoikeus

Kansannousun iloinen mahdottomuus EUforiassa

Eilisessä blogissani nousi esiin EU-lainsäädäntö, joka kieltää tappamisen rangaistuksena.

 

Kuolemantuomion käyttäminen on EU-ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen pykälän vastainen, kuitenkin toinen pykälä nimeää muutaman poikkeuksen, jolla tappaminen tehdään lailliseksi.

 

Maailma on suomettunut Kiinan kauppiassaappaan alla

Kaksi Nobelin rauhanpalkinnon saajaa on kuollut vankeudessa. Toinen toissapäivänä Kiinassa, väkivallatonta vastarintaa harjoittanut, lähes 15 vuotta vankilassa virunut Liu Xiabo. Toinen natsi-Saksassa vuonna 1935, saksalainen pasifisti Carl von Ossietzky.

Ihmisten puolesta

Tänä viikonloppuna Suomessa tapahtuu paljon. Porissa on lestadiolaisten suviseura, jossa tuhansia ihmisiä kokoontuu iloitsemaan yhdessä. Kirjurinluodossa on arvioiden mukaan noin 70 tuhatta ihmistä. Hyvä!

Hämeenlinnassa jo eilisestä lähtien on ollut ihmisiä odottamassa tämän päivän suurta konserttia. Yhdysvaltalainen Guns N´ Roses esiintyy tänään. Kuulemma Hämeenlinnassa on tänään noin 50 tuhatta ihmistä. Hyvä!

Kohta Helsingin keskustassa alkaa Pride-viikon kohokohta eli Pride-kulkue. Tuhansia ihmisiä on mukana tänä vuonna. Arvioiden mukaan 35 000 ihmisitä. Hyvä!

Kun vanhemmat ja lapset hiisaavat yhdessä, mitä tästä voimme oppia?

Juhannuspäivän kunniaksi video, joka taas murtaa myyttejä kannabiksen käyttäjistä.

Tämäkin on kannanotto mielipuolista lakia vastaan. 

Kieltojen sijasta kannatan valistusta faktapohjalta, tässä on Suomessa vielä paljon opittavaa.

Myös haluan korostaa kuinka tärkeää on keskustelu päihteistä jo kotioloista asti. 

Saa kommentoida ja tuoda jälleen ne haitat julki. Kiitos.

https://

Laittomasti elossa tai laillisesti kuollut

Toivottavasti Suomessakin ihmiset tulisivat koloistaan ulos, vain sitten asiat muuttuvat.

Enpä ryhdy sen enempää asiaa selittelemään.

Katsokaan video, jonkun silmät se voi aukaista todellisuuteen. 

How a 17-Year-Old Put His Crohn's in Clinical Remission with Cannabis Oil

Syrjintä ja Oikeus

Paljon puhutaan syrjinnästä, etenkin suhteessa lainsäädäntöön. Maamme laki tulkitsee rikokseksi niin suoran kuin välillisen syrjinnän. Lakimme luetteloi myös kattavasti ne ihmisten ominaisuudet, joiden perusteella syrjiminen on rangaistavaa.

"Suvakin" ja "mukasuvaitsevaisen" synttärijuhla

Muutama kuukausi sitten liityin ystävän kutsusta suljettuun Facebook-sivulle, jolla oli yksi ainut tarkoitus ja se oli kutsua mukanaolijoita allekirjoittamaan kannanoton, joka myöhemmin julkaistaisiin Helsingin Sanomissa, kuten se tapahtuikin.

Avoin kirje Juha Sipilälle

Arvoisa herra pääministeri

 

Elämme jännittäviä aikoja. Uusi hallitus, uudet hankkeet.

Uskoisitteko korvianne jos kuulisitte että moneen hallituksen suunnittelemaan kärkihankkeeseen löytyisi ainakin jonkin suuruinen apu yhdestä tekijästä? Uskomatonta, mutta totta.

Kokeilut, normien purkaminen, biotalous, puhtaat ratkaisut, hyvinvointi ja terveys, työllisyys ja kilpailukyky. Näin aluksi.

YK:n ihmisoikeusjulistus ja Suomen arvokeskustelu

Eduskuntavaalien aikana ja sen jälkeen käytiin vilkasta arvokeskustelua. Keskustelussa arvot nähtiin kapeasti vain seksuaalisuuteen liittyvinä ja tarkennettuna vieläkin kapeampana, avioliittolakiin liittyen. Keskustelussa myös ihmisoikeuskäsitys kavennettiin samalla tavalla.

Näkökulman laajentamiseksi on hyvä palauttaa mieleen YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen arvot. Nämä ihmisoikeudet ja niiden arvot on kansainvälisesti nähty perustavanlaatuisina. Julistus julkaistiin toisen maailmansodan jälkeen 1948.

Mitä Suomi voi oppia Harstadilta

Harstad on pohjoisnorjalainen pikkukaupunki. Eilen se kirjoitti itsensä maailmankartalle, kun Egyptin 2011 vallankumouksen ja Arabikevään ääni, Tahirin aukion protestien karismattinen rocktähti, Suomessakin vieraillut Ramy Essam luovutti arvostetun FreeMuse palkinnon Harstadin kunnanjohtajalle. Harstad saa palkinnon globaalista edelläkävijyydestä muusikkojen ja säveltäjien ilmaisuvapauden edistäjänä. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä