*

Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Luonto

Gulo gulo piipahti kanalassamme

Meidän korpitilallamme on pieni kanala, jossa tähän asti eli kymmenkunta maatiaiskanaa. Viime päivinä meillä on ollut kunnioitettu ja varsin arvokas vieras (MMM:n korvaushintavaatimus 16 500 euroa), joskin alunperin uskoimme tämän kuokkavieraan olevan kettu tai mahdollisesti minkki. Sitä viimeistä vastaan viritimmekin, vielä eilen illalla, minkkiloukun, koska kahtena yönä peräti 4 kanaa oli tapettu.

Retki Valli- ja Kuninkaansaareen

Kuulin radiosta, että Vallisaari on nyt suosittu retkikohde. Aurinkoisena kesäpäivänä lähdin Vallisaareen. Vallisaari on Suomenlinnan vieressä, Kustaanmiekän toisella rannalla. Saari oli Suomen puolustusvoimien käytössä vuoteen 2012 saakka. Vallisaari avautui yleisölle viime vuoden toukokuussa.

Mistä heinäkuun kukasta pidät eniten?

Heinäkuussa pihalla melkein kaikkialla on kukkia. Tämä on yksi parhaista vuoden ajoista eikä se haitta, että helleaalto antoi odottaa itseään kauan. Tänään on ollut tosi hyvä ilma. 

Myös ihanat harakankellot, kurjenkellot, kissankellot kukkivat. Ilmeisesti nämä kellokukat ovat paikkauskollisia. Joka kesä ne nousevat samaan paikkaan. Kellot, varsinkin ne isot, ovat yksi Suomen suven kauneimmista ja näyttävimmistä kukista.

Aamuretkellä Nauvossa

Sunnuntaiaamun retkellä löytyi monenlaista kuvattavaa.

Nörrtäljen hylkeenpoikanen

Matkustimme viettämään pääsiäistä Ruotsiin Naantali-Kapellskär -reitillä. Tämä matkavaihtoehto osoittautui olevan meille yksi parhaista. Vaikka laiva on pieni rahtilaiva, matkustajia ei ollut kovin paljon ja palvelut olivat niukat, matka sujui hyvin ja mutkitta.

Luonto herää Pusulassakin

Nyt on yksi vuoden parhaimmista jaksoista. Luonto herää ja toivon mukaan myös ihmiset.

Olin tänään Pusulan eri alueilla ja näin myös kauneutta.  Olen aiemmin kirjoittanut Pusulasta. Nimittäin perinteiseen metsätalouteen perustuva luonnonkaunis Pusulan nimi tulee mitä ilmeisemmin sanasta pusuttaminen, joka ennen vanhaan tarkoitti usuttamista. Muita teorioita nimen alkuperästä on olemassa, mutta tätä kenties koiraan liittyvää pidetään lähimpänä oikeaa versiota.

Kevään merkkejä Pusulassa

Irja Laamanen kertoi eilen kevään merkkeistä. Hienoa! Innostuin laittamaan tänne valokuvia eilisistä havainnoistani.

Eilen oli mahtava ilma ja seisoimme monta tuntia Pusulan keskustassa vaalityössä. Ihmiset ulkoilivat, koirat juosivat iloisina ja joutsenet saapuivat.

Tämä tosi kaunis runo löytyi jostain verkkonurkasta:

Lepakon ja yöperhosen taistelun kehityskaari

Tästä uutisesta professorini Matti Nuorteva (metsäeläintiede) muistui taas mukavalla tavalla mieleeni. Hieno tutkija ja erinomainen luennoitsija! Kirjoitan tässä (vapaasta muististani) hänen, meille maatalousopiskelijoille kertomansa, havainnon siitä, miten yöperhonen pitkän evoluution kautta on yrittänyt suojautua lepakon ovelia hitech-hyökkäyksiä vastaan. Kuten niin usein, tämä tieteellinen havainto tehtiin "vahingossa".

Upean hidas teeveesarja: Meidän maamme - Vårt land

Ellet ole vielä huomannut, juuri nyt on menossa hieno sarja: Meidän maamme - Vårt land (Suomi kuvattuna helikopterista ilman spiikkausta/upean musiikin säestämänä). Se tulee siis nyt, jokaisena iltana, heti alueuutisten jälkeen (TV1 maanantaista perjantaihin 9.-20.1.2017 klo 18.30-19.00 ja lauantaina 21.1. klo 18.15-18.45).

http://areena.yle.fi/1-2883112 (1.jakso: Länsi-Lappi)

http://areena.yle.fi/1-2883114 (2.jakso: Itä- ja Pohjois-Lappi)

Tänä iltana: Pohjanlahti ja länsirannikko (3.jakso)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä