Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Vaalien jälkeinen viikko

  • Sosiaalisissa medioissa on pyörinyt tämä lista joistakin leikkauksista.
    Sosiaalisissa medioissa on pyörinyt tämä lista joistakin leikkauksista.

Tulevana maanantaina tulee olemaan erikoinen päivä. Heräämme pohtimaan vaalituloksia. Myös tuleva viikko tulee olemaan erikoinen. Saamme kuulla uutisista, että miten puolueet käynnistävät neuvottelut. Näinhan on ollut yli 20 vuotta tain niin kauan kun olen asunut Suomessa, riippumatta voittajista ja häviäijistä.

Muistan edellisestä eduskuntavaalien jälkeisistä päivistä kuin nuoret opiskelija osoittivat mieltä opintotuen puolesta Smolnan edustalla. Kävin heitä kuvaamassa. Miten kävi?

Aamulehti kokosi vain vuoden eduskuntavaalien jälkeen listan Sipilän hallituksen tekemistä leikkauksista. Perussuomalaiset siunasivat niitä leikkauksia hallituksesta käsin. Nuo leikkaukset kohdistuivat opiskelijoihin, lapsiperheisiin, eläkeläisiin, työttömiin. Tästä pääset Aamulehden kirjoitukseen.

Sipilän hallituksen epäsuosio ei ole ollut propagandan tulos vaan Sipilan hallituksen toistuvien leikkausten seuraus. Sipilän hallituspolitiikka on ollut ideologisesti hyvin latautunut. Rikkaille ja hyvinvoiville annetaan ja heikompiosaisista leikataan. Sen lisäksi Sipilän hallituksen kaudella työttömät ja syrjäytetyt ovat kokeneet omin nahoin stigmatisoinnin tai leimaamisen.

Nyt vaalien alla on puhuttu paljon eri teemoista, mutta kuntiin lisääntyneistä taloudellisista paineistä ei ole puhuttu paljon. Samalla kun raha vähenee, kuntien tehtävät ovat lisääntyneet. Moni kunta on joutunut tekemään erittäin kipeitä päätöksiä, jotka ovat kohidistuneet erityisesti haja-asutusalueilla asuviin. Leikkauksia on myös ulkoistettu kunnille.

Vaalipäivä on se päivä, jolloin jokaisen ääni painaa yhtä paljon, olisi äänestäjä köyhä, rikas tai muuta. Äänikopissa olemme yhdenvertaisia. Lähde siis äänestämään, jotta maanantaina ja tulevalla viikolla voitaisiin rauhallisin mielin katsoa mihin suuntaan Suomi on menossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Hyvä yritys mustamaalata kilpailijaa viime metreillä. Tosin tämän päivän Perussuomalaiset on eri asia kuin Soinin autoritäärisesti johtama aikaisempi puolue, jonka päätarkoitus näyttää olleen Soinin pääseminen ministeri-Audin takapenkille. Tämä on jo aika lailla yleisesti tiedossa.

Perussuomalaiset olisivat saattaneet tehdä hyvän ratkaisun vaihtamalla nimensä. Ehkäpä. Luultavasti vastustajat olisivat syyttäneet heitä takinkäännöstä jos he olisivat vaihtaneet nimen.

Ja lisäksi, tuo on pahuksen hyvä nimi: Perussuomalaiset.

Käyttäjän amgs kuva

Onneksi tuossa on Aamulehden kirjoitus vuodesta 2016 todisteena. Samalla hengenvedolla voidaan väittää, että yitän mustamaalata muitakin Sipilän hallituksen hallituspuolueita. Muiden hallituspuolueiden edustajilla ei ole tarvetta itkeä ja uhriutua kun kritiikki osuu heihin. Onneksi Suomesssa on monipuoluejärjestelmä. Hyvää vaalipäivää kaikille!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tuo on muuten totta. Muut hallituspuolueet eivät keskity siihen että kovistelevat kriitikoille.
Persuille ilmaherruus kaikissa mefioissa on ykkösprioroteetti. Tulee mieleen Italian Mafia. Ne vahtii ettei mikään elinkeino tai poppoo toimi heidän uhkaustensa ulottumattomissaan.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #3

Sini, "Kyllä kansa tietää" miten hallitusneuvottelut (puhutaan nyt kadesta, eli vaalien jälkeen ja kesäkuussa 2017) on käyty. Onneksi Suomessa media toimii yhä vahtikoirana ja voimme palata siihen mitä on tapahtunut.

"Gallup-kannatuksista luettavissa oleva viesti on, että meidän on ajettava entistä terävämmin hallitusohjelmaan tehtyjä kirjauksia", Halla-aho luonnehti.

"Sitoudumme olemassa olevaan hallitusohjelmaan ja muihin ohjelmapapereihin mutta myös meille keskeisiä kirjauksia on kunnioitettava. Emme vaatineet niihin korjauksia tai kiristyksiä."

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/jus...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset