Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Liian yksin

  • Eläin on hyvä ystävä.
    Eläin on hyvä ystävä.

Onko sinut raiskattu tai oletko joutunut muun seksuaalirikoksen uhriksi? Jos vastasit, että kyllä, osaat suhtautua ajankohtaiseen keskusteluun uhrin näkökulmasta. Toki ei tarvitse joutua seksuaalirikoksen uhriksi jotta voisi ymmärtää, kuinka vakavasta asiasta puhutaan.

Raiskaukset ja muut seksuaalirikokset ovat vakavia asioita myös nykyisen kuohunnan jälkeenkin. Saadaanko raiskauksien ja seksuaalirikosten määrät laskemaan tai loppumaan? Saa nähdä. Seksuaalirikosten määrän vähentämisen pitäisi olla päättäjien tärkein tavoite.

Luin tänään jonkun verran joistakin raiskaustuomiosta, joissa lapset olivat uhrina ja niissä kirjoituksissa toistuu muutama asia. Tekijöiden saamat rangaistukset ovat surkeita. Kirjoituksissa toistuu sana luottamus. Uhri on luottanut lähellä olevaan aikuiseen. Samalla käy ilmi uhrin yksinäisyys niin tekohetkellä kuin myöhemminkin.

Suomessa moni lapsi ja nuori on yksin. Ystäviä ei helposti saa ja kaveripiireistä pois sulkeminen on yksi koulukiusaamismuodoista varsinkin tyttöjen parissa. Harrastusten kautta voi saada ystäviä, mutta harrastukset eivät ole kaikkien lasten ja nuorten saavutettavissa. Yksinäinen ihminen, varsinkin pieni, on haavoittuva. 

Valitettavasti elämässäni on ollut tilanteita, joista myöhemmin olen miettinyt, ettei pahaa olisi ehkä tapahtunut, jos kaveri, sukulainen tai vain reilu ihminen olisi ollut lähellä, varoittanut ja auttanut hädässä. Luottamusta ihmisiin ja itseensä on vaikea saada takaisin. Moni uhri syyttää itseään tapahtumista ja yrittää suojella rakkaita ihmisiään huonoilta uutisilta. Seksuaalirikosten uhrit tarvitsevat tukea ehjään elämään pääsemiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset