Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Lomallakin tarvitaan kavereita

Ollaan vielä pari päivää lomalla. Kun lapset ja nuoret ovat lomalla, kuka silloin valvoo heidän hyvinvointiaan? Tarkoitan, jos kotona asiat eivät ole kunnossa.

Entäs työkaverin hyvinvointi? Eikö sillä ole väliä, miten hän voi?

Entä sitten kansakunnan hyvinvointi? - Viime päivinä on tapahtunut mullistavia asioita, mutta maan tärkeimmät päättäjät ovat jossakin lepäämässä. Luulisi, että parin rivin kirjoittaminen kansalle ei veisi kuin muutaman minuutin ministereiltä ja kansanedustajilta. En syytä ministeriä ja kansanedustajia, ilmiö on yleinen yhteiskunnassamme.

Nyt joululomien aikana tuntuu siltä, että kaikki pakenemme koteihimme tai jonnekin ulottumattomiin. Keräämme voimia tulevaa työtä varten. Pitäisikö se kuitenkin tehdä niin, että eristäydymme muista tai annamme muiden ymmärtää, ettei meitä tarvitse häiritä, kun olemme lomalla? Kuinka monelle kaverille olemme soittaneet tai lähettäneet viestin loman aikana? Jos vastaus on, että edes yhdelle, silloin voimme olla ihan rauhassa, koska kenties pelastimme kaverin päivän.

Eikö ole niin, että kun ihmisellä ei ole tarpeeksi tekemistä, hän rupeaa miettimään hyviä, mutta valitettavasti myös huonoja asioita? Moni lapsi ja nuori ja aikuinenkin siis voi lomilla turhautua ja miettiä ikäviä asioita. Ihmisen henkisen hyvinvoinnin lisääminen ja ylläpitäminen ei lomaile, ja silloin tarvitaan kavereita.

Kaveria ei jätetä, sanotaan usein, mutta kuinka monta loman aikana on jätetty?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

"Kaveria ei jätetä, sanotaan usein, mutta kuinka monta loman aikana on jätetty"? Siinäpä miettimisen paikka meille kaikille. Me kaikki tarvitsemme ystäviä, pidetään ystävistä kiinni ja jaetaan ilot ja murheet ystävien kesken.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille ystäville!

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Kysyt: "Kaveria ei jätetä, sanotaan usein, mutta kuinka monta loman aikana on jätetty?" Itse kysyisin, montako laman aikana on jätetty yksin. Työttömäksi heitettyjä, syrjäytyneitä, konkurssin tehneitä?

Käyttäjän amgs kuva

Arvoisat kommentoijat ja lukijat, kyllä ihminen tarvitsee kavereita, mutta kun ihminen on väsynyt, masentunut, surullinen ja yksinäinen, hän ei valttämättä jaksa ottaa yhteyttä kavereihin, ja kierre jatkuu.

Eläkeläiset, kotiäidit, lapset ja ihan tavallisen työssäkäyvätkin voivat olla yksinäisiä ja ilman kavereita. Pointti ei ole se, mikä joku on, vaan se, että kun ihminen on yksin ja surullinen ongelmiensa kanssa, hän voi ajattella mitä tahansa. Jos ihminen ajattelee myönteisesti, hän voi mennä eteenpäin ja jopa menestyä, mutta jos hän ajattelee kielteisesti tai hyvin kielteisesti, seuraukset voivat olla hänelle ja ulkopuolisille kohtalokkaita.

En ole psykologi enkä leiki sellaista, mutta hankien keskellä jossain torpassa, rivitalossa tai kerrostalossa yksin pitkän ajan oleva ihminen voi höperöityä. Missä ovat kansalaisjärjestöt, jotka voisivat keskittyä työskentelemään yksinäisten ihmisten kanssa? Tehdään kampanja "kukaan ei saa olla yksin". Tiedän, että ihminen kaipaa joskus hiljaisuutta ja rauhaa, mutta ovatko ne viety jo liian pitkälle?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset