Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Pohjoismainen vastarintaliike ja Ortega

  • Peli poikki -mielenosoitus Helsingissä 24.9.2016
    Peli poikki -mielenosoitus Helsingissä 24.9.2016

Nicaragua ja Suomi ovat kuin kolikon kaksi eri puolta mitä tulee ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja kansalaisten turvallisuuden suojelemiseen. Melkein kaikki ongelmat joita Suomessa on tuntuvat pieniltä ja helposti ratkaistavissa olevilta verrattuna Nicaraguassa tapahtuviin ihmisoikeusrikoksiin.

Näin mietin kun luin uutisen, että Turun hovioikeus lakkauttaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen. Ylen uutiskuvassa näkyy samanlaisia lippuja kuin videoissa, jossa uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen aktivisti Jesse Torniainen potkaisi Jimi Karttusta Helsingin Asema-aukiolla 10.syyskuuta 2016.

Poliisihallitus on ajanut Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamista perustelunaan muun muassa se, että uusnatsijärjestö toimii lain ja hyvien tapojen vastaisesti. Tietenkin mietin, että jos Nicaraguan poliisi ja tuomioistuimet tuomitsisivat yhtä puolueettomasti ja hyvien tapojen mukaisesti kuin Suomessa, Nicaraguan presidentti Daniel Ortega ja hänen apurinsa istuisivat jo vankiloissa vastaamassa lukuisista rikoksista.

Toisin kuin Suomessa, Nicaraguassa poliisit pidättävät ja ovat ampuneet mielenosoittajia poliittisista syistä, oman pomonsa käskystä. Kukaan rikoksista epäillyistä poliiseista tai puolisotilaallisista ei ole edes joutunut kuulusteluihin. Ortegan kuolemanpartiot kulkevat yhä vapaina Nicaraguan kaduilla.

Helsingin Asema-aukion tapaus ei ollut ainut PVL:n väkivaltainen tapaus. PVL on juutalaisvastainen ja vihamielinen järjestö myös muita vähemmistöjä kohtaan. Turun hovioikeuden päätös on vahva viesti siitä, että kansalaisten turvallisuus ja kaikkien ihmisten ihmisoikeudet ovat suojelemisen arvoisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Monenlaisia rinnastuksia voinee tehdä. Yksi ero PVL:n ja Ortegan välillä on se, että toinen ei ole hallitsemassa. Ehkä PVL:lle löytyisi myös vertailukohteita sieltä Ortegan oppositiosta? Vai eikö Ortega ole kieltänyt mitään järjestöä?

Kiellot ja suvaitsevaisuusjulistus näyttävät kulkevan käsi kädessä ainakin täällä Euroopassa. Tätä voineen vähän ihmetelläkin.

Väkivaltaisen toiminnan omaksi edukseen hyväksyvät järjestöt, aatteet sekä uskonnot tulisi toki kieltää. Maanpuolustusjärjestöt eivät kuuluisi joukkoon.

Käyttäjän amgs kuva

”Yksi ero PVL:n ja Ortegan välillä on se, että toinen ei ole hallitsemassa.” Onneksi näin ja Ortegan lähtö on lähellä.
PVL ja Ortegan puolue muistuttavat toisiaan myös fasismissa, kuten esiin. vahvan johtajan ihannoinnissa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Väkivaltaisen toiminnan omaksi edukseen hyväksyvät järjestöt, aatteet sekä uskonnot tulisi toki kieltää"

Laita lista kiellettävistä!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Natsi-Saksassa kiellettiin järjestöjä jotka eivät olleet samaa mieltä johtajien kanssa.

Käyttäjän amgs kuva

PVL ja Ortega olisivat hyviä liittolaisia. Moelmmat kohtelevat eri mieltä olevia samalla tavalla: väkivalloin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset