Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Voiko rakkaalla lapsella olla monta nimeä?

  • Nykyisin mys isät osallistuvat aktiivisesti lastensa hoitoon. Toisin kuin vaikkap äitiysavustus vuodelta 1949.
    Nykyisin mys isät osallistuvat aktiivisesti lastensa hoitoon. Toisin kuin vaikkap äitiysavustus vuodelta 1949.

Sanomalehtien otsikoista luulisi, että Kelan työntekijät haluaisivat muuttaa äitiyspakkauksen nimen, mutta Kelan kotisivuilla selitetään, että eduskunnassa on pohdittu äitiyspakkauksen nimen muuttamista, jotta nimi huomioisi entistä paremmin kaikki vanhemmat ja perheet. 

Vanha ja tuttu on niin turvallista, mutta aina ei tarvitse takertua vanhaan, jos parempaa on luvassa. Kela nyt vain päätti viedä asiaa eteenpäin, mutta ensin kysyy kansalaisilta, mitä mieltä ollaan. Hyvä!

Lainaus Kelan sivuilta: 

”Mikä olisi mielestäsi hyvä nimi? Vai onko äitiyspakkaus niin hyvä nimi, ettei sitä saa vaihtaa?

Ehdotuksiavoi lähettää 31.12.2017 asti. Kela toimittaa parhaat ehdotukset eduskunnalletammikuussa 2018.!”

Ottamatta kantaa siihen onko nykyinen nimi huono vai ei, voimme antautua mielikuvitukselle ja yrittää keksiä nimeä sille tärkeällä pakkaukselle, joka on tarkoitettu vauvalle. 

Pari päivää sitten kuvittelin olevani tosi kekseliäs ja kirjoitin Facebookin seinälleni, että Pepa eli perhepakkaus tai Vapa eli vauvan pakkaus olisivat tosi osuvia nimiä. Tänään luin kuitenkin Kelan sivuilta, että hekin ovat harkinnet samanlaisia nimiä kuin minä.

Suomessa sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ehkä tämäkin pätee myös äitiyspakkaukseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Äitiyspakkauksen saaja ei aina ole vauva.

Äitiyspakkaus annetaan myös adoption yhteydessä kaikille alle 18-vuotiaille lapsille.

On adoptiolapsia, jotka tarvitsevat äitiyspakkauksen sisällöstä korkeintaan kondomit. Tässä on yksi syy siihen , että äitiyspakkauksen voi ottaa vastaan myös rahana.

P.S. Äitiyspakkauksen virallinen saaja on luonnollisesti vanhempi tai adoptiovanhempi.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

siinä on vanha kunnon "ei voi kumartaa länteen pyllistämättä itään" probleema. jos äitiyspakkauksen nimi muuttuu niin tuntevatko äidit että se on heiltä pois?

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Pekka onkohan noin kun pitää alkaa käymään määrätystä raskaus viikosta neuvolassa jota ei adoptiossa tule viikkoakaan missään vaiheessa . terv tepivaari

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Näin se menee vaikka hieman erikoiselta kuulostaakin.

Googleta äitiyspakkaus ja Kelan sivuilta voit lukea lisää asiaan liittyvää informaatiota.

Käyttäjän amgs kuva

Pekka, ehkä olisi sitten asiallista antaa eri "pakkauksille" eri nimiä. Perhepakkaus olisi vain se laatikko, se varsinainen pakkaus ja rahalliselle avustukselle joku muu nimi.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Arvojen murtamisella pyritään häivyttämään tunteita, jotka liittyvät vahvasti äitiyspakkaukseen.

Nimilyhenteet ovat tulleet, mutta toivottavasti eivät jäädäkseen.

PePa tai VaPa, kuulostavat ikäviltä! Tunnetaan enemmän urheiluseurojen nimilyhenteiltä.

Missään tapauksessa en hakisi tulevalle vauvalleni PePa tai VaPa -laatikkoa!

Lapseni, joka sai vauvansa 31.10.2017, ei edes hakenut boxia! Silti, myös hän, on osa tätä äitiyspakkaus -pohdintaa.

Äitiysarvot ovat pyhiä!

Äitiyspakkaus on merkittävin tunnustus synnyttävälle äidille!

Käyttäjän amgs kuva

"Äitiysarvot ovat pyhiä!
Äitiyspakkaus on merkittävin tunnustus synnyttävälle äidille!"
Mitkä ovan ne äitiysarvöt? Äitiyspakkauksen alkuperäinen idea ei ollut olla palkintona vaan auttaa äitiä ja kannustaa vanhempia synnytystalkoisiin.

"Laki äitiysavustuksesta säädettiin 1937, ja avustusten jakaminen aloitettiin seuraavana vuonna. Avustus oli ensin tarkoitettu vähävaraisille synnyttäjille.
Taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja suurista lapsikuolleisuusluvuista. Äidit saatiin äitiysavustuksen avulla terveydenhuollon piiriin. Suomessa lapsi- ja äitikuolleisuus ovat jo pitkään olleet maailman pienimpiä...
Nykypäivänä lähes kaikki ensisynnyttäjät valitsevat äitiyspakkauksen, ja kaikista äideistä vain kolmasosa valitsee 140 euron rahasumman...
Kela jakaa vuosittain n. 60 000 äitiysavustusta, joista n. 40 000 äitiyspakkauksena."
http://www.kela.fi/aitiysavustus-historia

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Äitiyttä ei mikään instanssi pysty murtamaan. Se on ja pysyy.

Äitiyden merkitys ensisynnyttäjille on suuri. Tuskin he olisivat murheissaan, jos vauvan syntymää tukeva 'pakkaus' sisältäisi monia, lapsen hoivan alkuun pääsemisen tarvikkeita.

Merkityksellisintä on, miten yhteiskunta vastaa uuden kansalaisensa tuloon.

Äitiyspakkaus on kuitenkin arvo, jolla turvataan myös isänsä tuntemattomien, äidistään syntyvien lasten selviytymistä.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #13

Tuo on se perinteinen käsitys äitiydestä eli biologisesta äitiydestä, mutta äitiyttä määritellään myös eri tavoin. Adoptioäitiys on yksi äitiyden määritelmistä. Vaikka nainen ei synnytäisi omia lapsia, hän pystyy olemaan mahtava äiti.

Ennen vanhaa ajateltiin, että vain äiti pystyisi hyvin hoivamaan lapsiaan ja naiset jäivät ”kuin oikeutetusti” kotiin pitämään huolta pienokaisista. Vuosien varrella ja sitä muka, kun naisia on tarvittu työmarkkinoilla, äitiys on muuttunut. Myös isä on hyvä äiti. Vaikka vauva kasvaa naisen vatsassa, moni isä on hyvin aktiivisesti mukana vauvan elämässä raskauden alkuhetkistä lähtien. Toiset isät ja äidit haluavat yksi hankia ja kasvattaa lapsia.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #15

"Myös isä on hyvä äiti,"

Ymmärrä hyvä ihminen; ei ole.
Ainoastaan, jos isällä on synnytyskanava.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #23

Äitiys ei rajoitu ainoastaan raskauteen ja synnytykseen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #24

Kulttuurimarxistien pyrkimys käsitteitä hämärtämällä rapauttaa yhteiskuntarakenteita ja arvoja.

Isä voi olla hyvä vanhempi ja osallistua aktiivisesti lapsen kasvatukseen, mutta se ei tee hänestä äitiä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Jaahas. Mitähän jäynää nyt on tekeillä ja missä. On nimittäin ikivanha kikka suunnata huomio johonkin tyhjänpäiväiseen kun jossakin on tekeillä jotakin, jonka halutaan menevän niin, että kukaan ei huomaa. Ja tuo äitiyspakkauksen nimestä polemisointi nyt on tyhjänpäiväistä jos joku.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Ipanapa eli ipanan pakkaus. Tosin tuskin menee läpi.

Käyttäjän amgs kuva

Koska vauvalla on vanhempia. Emme asu ultrapuritanisessa maassa. Kelan sivuilta luin, että äitiyspakkausta uudistetaan vuosittain mm. asiakaspalautteen perusteella.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Vanhempia, no niinpä. Eli onko vanhempainpakkaus hyvä nimi? Ei. Äitiyspakkaus? Kyllä.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Miksi vauvapakkauksessa on kondomi?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Eikö Loikkanen ole kuullut perhesuunnittelusta? Itse olen kuvitellut sen olevan jokaisen vastuullisen aikuisen velvollisuus jo vuosikymmeniä. On paikallaan, että äitiys-/vauvan-/vanhempien- t.m.s. paketissakin siihen autetaan.

Onhan synnytyksen jälkeen yhdyntyntöjä aloiteltaessa mahdollista, etteivät muut ehkäisymenetelmät vielä sovellu tai niitä ei ole vielä otettu käyttöön. On suorastaan näppärää jos silloin on kondomeja saatavilla, vai kuinka?

Ne ovat myös oiva ja konkreettinen muistutus vastuullisista seksin harjoittamisesta.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #27

Kiitos neuvoista. Luulin niitä käytettävän tuttipullon korvikkeena.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #30

Minulle selvisi kondomien käyttötarkoitus jo alta kymmenvuotiaana vanhempieni epetuksista. Viimeistään se olisi selvinnyt keskikoulun terveysopin tunnilla asiallisen voimistelunopettajan toimesta. Mutta se olikin klassinen lyseo. Miten mahtanee sujua peruskoulussa?

Aikoinaan 1970-luvulla kun me vaimon kanssa saimme laatikot lapsillemme, niissä oli erikseen sekä tuttipullo että kondomipaketti. Onko nykyisin sekaantumisen vaara jos eroa ei ole aiemmin opetettu?

Pitäisikö synnytysvalmennukseen liittää oppitunti k.o. paketin eri tarvikkeiden käytöstä jos tuollaista uusavuttomuutta on enemmänkin liikkeellä?

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #31

En tarvinnut kondomia kymmenvuotiaana, kun en käynyt klassista lyseota.

Taidan olla vähän vanhanaikainen kun ajattelin, että kun maitoa saa maitokaupasta ja viinaa saa viinakaupasta, niin kondomomeja saa kondomikaupasta, eikä vauvanpakkauksesta. Pyydän anteeksi vielä kerran.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #32

Pieni vihje: ei kaikkea jonka käytötarkoituksen ja -tavan tietää, tarvitse käyttää.

Toisaalta viimemmäksi näin kondomeja kaupattavan ihan tavallisen valintamyymälän, siis nyk. "maitokaupan" kassalla. Viinakaupassakin, ainakin viimeksi käydessäni, oli myytävänä myös paljon muuta kuin viinaa. Mutta itseään kondomikaupaksi itseään nimittävää en ole nähnyt muita kuin tämän: https://condomerie.com/.

Itse asiassa voisi olla ihan hyväkin jos viinakaupat myisivät myös kondomeja. Liittyyhän vastuuttomaan seksiin, jolloin ei suojauduta sairauksilta eikä ei-toivotuilta raskauksilta, alkoholi. Jos janojuomien kanssa samalla voisi ostaa paketin suojaimia, ehkä joku voisi säästyä suunnittelemattomalta raskaudelta ja epämiellyttäviltä pöpöiltä.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #33
Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Nyky poliittisen käsityksen mukaan, jos isä synnyttää on hän lapsen äiti,
jos muun sukupuolinen synnyttää on myös hän lapselle äiti.Jos nainen
ei synnytä on hän vain henkilö joten äitiyspakkaus on edelleen perusteltu

Juha Kuittinen

Rakkaalla lapsella voi olla monta nimeä mutta vain yksi äiti..

Käyttäjän amgs kuva

On olemassa rakkaita lapsia, joilla on kaksi äitiä tai kaksi isää.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ja varmaan myös sellaisia lapsia, joilla on kolme äitiä ja yhdeksän isää?

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #18

Kyllä vain Seppo. Joissain yhteisöissä koko kylä kasvattaa lapsen, joten tuo väittämä on varmasti hyvin todellinen. Suomessa se taitaa onneksi olla vain sanonta, sillä kaikkia vanhempia alkaa hatuttaan heti, jos joku ulkopuolinen edes kehtaa ohjeistaa heidän kultamussukka pirkko-pekkaa.

Sitten on tietysti niitäkin lapsia joita voitaisiin kai sanoa "vanhemmattomiksi" eli laitoslapset - onhan nyt biologiaan vedoten joku heidätkin synnyttänyt, mies siittänyt ja nainen tusertanut vauvan ittestään ulos - ehkä kuollutkin synnytykseen. Niinkin voi käydä, mutta joka tapauksessa lapsi kasvaa ilman (biologisia vanhempiaan.)
Mutta voimme kaikki kuitenkin huokaista helpotuksesta, että on paljon parempi kenelle tahansa lapselle kasvaa laitoksessa, kovan kurin ja sääntökasan alla kuin kahden isän tai äidin luona, jonka luona voisi saada rakkautta ja hellyyttäkin.

Hienoa että olet noinkin valveutunut, kun olet huomannut että äitiyspakkauksen nimenmuuttaminen, nyt tuhoaa yhteiskuntarakenteita.

Käyttäjän Ari-PekkaLeppnen kuva
Ari-Pekka Leppänen

Loppupelissä tässäkään ei ole kyse pakkauksen huonosti osuvasta nimestä vaan pohjattomasta halusta ajaa sukupuolineutraalia doktriinia eteenpäin.

Käyttäjän amgs kuva

Ei voi ottaa kantaa kaikkien keskustelijoiden puolesta, mutta varmasti on kyse myös siitä, että vaikka yhteiskunta ja perheinstituution rakenne on muuttunut ja muuttuu, moni ei halua edes nähdä niitä muutoksia.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Pointti on siinä, että "äitiyspakkaus" on riittävän hyvä nimi äitiyspakkaukselle. Jokainen voi sitten omassa arjessaan nimittää sitä vaikka dinosaurusboxiksi.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Henkilöpakkaus, lisääntymistarvike-erä, ihmistarvikepakkaus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset