*

Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Lohjan kaupungin luottamustehtävistä

  • Lohjan tori.
    Lohjan tori.

Lohjalla puolueet ovat neuvotelleet luottamuspaikkojen jaosta. Tiedän sen, mitä julkisuudessa on kerrottu.

SDP:n luottamuspaikkojen jakoa koskevissa neuvotteluissa en ollut mukana. On hyvä, että tehtävään ovat keskittyneet ne puolueen jäsenet, joilla on kokemusta kyseisistä neuvotteluista.

Meiltä SDP:n ehdokkaina olleilta on kysytty luottamuspaikkojen toiveista. Piti esittää kolme toivetta. Minusta se oli ihan järkevästi hoidettu, koska sillä tavalla päästään kiinni eri ihmisten kiinnostuksen kohteisiin.

Tulevana sunnuntaina Lohjan työväentalossa kokoonnutaan, ja silloin selviää kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, kaupunginhallituksen jäsenten, lautakuntien puheenjohtajien kuin myös lautakuntien jaostojen ja konsernijaoston puheenjohtajien nimet. Muut luottamuspaikat jaetaan myöhemmin.

Itse asennoidun siihen, että vaaliehdokkuus oli lupaus työstä yhteisen hyväksi ja olen jatkossakin käytettävissä. En vaadi tiettyä tehtävää. Luotan siihen, että ne ihmiset, jonka kanssa tein vaalityötä, tietävät miten ajattelen ja mistä asioista olen kiinnostunut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset