Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Eettinen yritys toimii vastuullisesti

  • FISKARS: kyllä leikkaa?
    FISKARS: kyllä leikkaa?

Kerroin aiemmin, että moneen suomalaiseen kotiin on tullut Juha Kärkkäisen oman kaupan ilmaisjakelumainoslehti KauppaSuomi. Kerroin myös, että lehdessä ei ole ainoastaan tuotteiden mainontaa, vaan mainosten seassa on artikkeleita, joissa muun muassa syytetään juutalaisia Suomen ”ongelmista”.

Myös Iltalehdessä on kirjoitus aiheesta. Iltalehdessä väitetään, että KauppaSuomi artikkelin kirjoittaja Arvi Pihkala on uusnatsien ”johtaja” Juuso Tahvanainen.

Kerroin myös, että ilmaisjakelulehdessä on tunnettujen yritysten logoja. Ja, että nämä yritykset ovat tukemassa julkaisua, jossa lietsotaan vihaa ja kaunaa monikulttuurisessa ja moninaisessa arjessa eläviä suomalaisia vastaan.

Julkaisin listan KauppaSuomi –lehden sivuilta löytyvien yritysten logoista:

Iittala, Sievi, Sako, Savotta, Fazer, Opal, Fiskars, Airam, Lego, Hackman, Esprit, Timberland.

Seuraavien yritysten mainokset löytyvät samasta ilmaisjakelulehdestä:

Salvos, Sailioykkoset, Jetta, Kymppi-remontit.

Muistutan myös, että Finlayson on tullut tunnetuksi siitä, että huhtikuussa 2015 veti tuotteidensa myyntiä Kärkkäinen –kaupoista.

Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen moni kansalainen on ottanut yhteyttä eri yrityksiin ja kertonut heille mihin lehteen heidän yrityksensä logo on päätynyt. Vastauksia on tullut ja monenlaisia. Yritysten vastaukset paljastavat yritysten asenteita ja eettisiä pelisääntöjä. Joidenkin yritysten kotisivuilla on kauniita tekstejä arvoista, mutta hyvin vähän tietoja miten kauniit sanat näkyvät käytännössä.

Juttuni julkaistiin Migrant Tales –julkaisussa ja Fazer on lähettänyt viestin Migrant Talesin päätoimittajalle Enrique Tessierille. Fazerin logo on laitettu Kärkkäisen propagandalehteen ilman Fazerin lupaa. Fazer sanoo toimivansa aina arvojensa ja eettisten periaatteiden mukaan kunnioittaen jokaisen yksilön arvoa eikä suvaitse minkäänlaista syrjintää tai loukkauksia. Fazerin sivuilla on tietoa yhtiön avustuskohteista.

Fazerin vastaus:

”Hei, Kiitos kuluttajapalveluumme lähettämästäsi viestistä. Saimme eilen tiedon KauppaSuomi-lehdessä olleesta ilmoituksesta, johon oli laitettu Fazerin (vanha) logo. Meillä ei ole mitään tekemistä ilmoituksen kanssa, eikä siitä ole meidän kanssamme etukäteen sovittu. Luonnollisestikaan emme voi hyväksyä, että brändimme on esillä yhteyksissä, jotka eivät vastaa arvojamme. Eettisten periaatteidemme mukaisesti kunnioitamme jokaisen yksilön arvoa emmekä suvaitse minkäänlaista syrjintää tai loukkauksia. Perehdymme tällä hetkellä tilanteeseen ja olemme myös yhteydessä Kärkkäiseen. Mikäli aiheesta herää lisää kysymyksiä, vastaan mielelläni. Ystävällisin terveisin”

Arvostan sitä, että Finlayson ja Fazer eivät myy omia arvojaan.

Rasmuksen Facebookin sivulla luin yhden kaverin saamat vastaukset Fiskarsilta ja Makia Clothing –yhtiöltä.

Fiskars

"Ja kiitos yhteydenotostasi.

Kärkkäinen Oy myy omissa kanavissaan Fiskars-konsernin brändien Arabian, Fiskarsin ja Iittalan tuotteita ja on näin ollen jälleenmyyjämme. Fiskars-konsernilla tai sen brändeillä ei etukäteen ole ollut tietoa ko. julkaisusta ja artikkelit eivät edusta Fiskars-konsernin tai sen brändien näkemyksiä.”
Parhain terveisin
Fiskars Finland Oy Ab
Kuluttajapalvelu"

Fiskars sanoo, että Kärkkäisen lehden näkemykset eivät ole yhtiön, mutta toki kelpaa myydä tuotteita Kärkkäisen kaupoissa. Siitä huolimatta, että Fiskarsin kotisivuilla väitetään, että he katsovat tarkasti ketkä ovat heidän tuotteidensa toimittajia.

Myös Makia clothingin vastaus on lyhyt ja jättää paljon tulkinnan varaa.

Makia clothing vastaa näin:
Hei, kiitos yhteydenotosta! Emme itse mainosta kyseisessä lehdessä, vaan tässä tapauksessa jälleenmyyjä mainostaa omaa tuotevalikoimaansa. Lisää tietoa asiasta saat sähköpostilla osoitteesta (yhtiön sähköpostiosoite)

Ystävällisesti, Makia Clothing / Asiakaspalvelu

Katri Marttila lähetti minulle saamansa vastauksen Legolta. Lego kaipaa lisää tietoa.

Lego:

Thanks for getting in touch with us. Thank you for having taken the time to write to us about this. We really appreciate every piece of information and feedback from our customers. Katri, we would like to look into this. Could you please provide us with more information of this article? Could you please tell us which issue of the magazine it was, or if you could, for example, send us a link to the article? I can then forward the information on this exact article to the relevant department, who will look into this. Looking forward to hearing from you! We want to make sure we're doing a good job for you, so you’ll always find the link to a four-question survey in our emails. Please tell us how we did today: LEGO Survey link Please let us know if you need anything else. Have a nice day, Katri! Kind regards, Charlotta LEGO® Service

Silloin kun Finlayson huhtikuussa 2015 päätti vetää tuotteidensa myyntiä Kärkkäinen –kaupoista, Finlayson perusteli päätöksen sillä, että yhtiö haluaa viestittää yritysvastuutaan käytännön teoilla.

Iltalehti: - Tavaratalo Kärkkäisen omistajat ovat Magneettimedia-julkaisun takana. Tämä julkaisu levittää vastenmielistä ja ahdasmielistä propagandaa. Yhteistyö Kärkkäinen Oy:n kanssa on ollut hyvää ja olemme pahoillamme joutuessamme irtisanomaan sen, mutta emme halua tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, joiden arvot poikkeavat näin radikaalisti omistamme, Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila sanoo yhtiön tiedotteessa.

Finlayson haluaa edistää avoimempaa ja suvaitsevampaa yhteiskuntaa.

- Haluamme, että suomalaisissa kodeissa sallitaan enemmän kuin tuomitaan, ja että erilaisuus nähdään rikkautena, ei rikoksena. Suurin osa suomalaisista on kanssamme samaa mieltä tässä asiassa. Kannustamme myös muita yrityksiä osoittamaan selvästi vastuunsa myös käytännön teoilla, Kurttila sanoo.

Nähtäväksi jää, onko muilla yrityksillä samanlaista vahvaa selkärankaa kuin Finlaysonilla.

Vastuullinen yritys on avoin ja yrittää toimia jopa eettisemmin kuin laki vaatii ja on vastuullinen eikä myy omia arvoja.

Juha Kärkkäinen on ollut aiemmin otsikoissa. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus langetti vuoden 2013 Juha Kärkkäiselle 90 päiväsakkoa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Magneettimedian kustantava tavarataloyhtiö J. Kärkkäinen Oy tuomittiin puolestaan 45 000 euron yhteisösakkoihin.

Kirjoitus on julkaistu Migran Tales -julkaisussa.

Espanjankielinen versio kirjoituksesta löytyy myös Punto Nórdico -blogista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Frank Halloway

Yritystoiminnan maksiimi on tuottaa voittoa sen omistajille. Kaikki muut arvot ovat enemmän tai vähemmän pelkkää puhetta, markkinointia ja brändäystä; yritystoiminnan näkökulmasta ne ovat olemuksellisesti puhtaita välinearvoja, eivät päämääriä sellaisenaan. Ylipäätään, ei yritys edes ole mikään moraalinen subjekti. Miksi muuten luulet, että yritykset ovat "huolissaan" julkisuuskuvansa moraalisista implikaatioista?

Tulkitset yritysten "tukevan julkaisua, jossa lietsotaan vihaa ja kaunaa monikulttuurisessa ja moninaisessa arjessa eläviä suomalaisia vastaan"[sic]. Mielestäni tämä on täysin absurdi väite; se kertoo huomattavasti enemmän esittäjästään kuin kohteesta. Luot tarkoitushakuisesti mielikuvaa "pahasta julkaisusta" (sen väitteisiin et ota lainkaan kantaa, etkä edes omiasi vaivaudu perustelemaan) ja "pahoista yrityksistä", jotka tietoisesti ajavat Suomeen viha- ja kaunakulttuuria.

Otan kaltaisesi aktivistit vakavasti vasta kun osoitatte - edes himpun verran - kykyä johdonmukaiseen ajatteluun. Mieti nyt itseäsi: luet lehden, näet siinä oman arvomaailmasi vastaisuutta, lähetät yrityksille vaatimuksia sanoutua irti arvoista, joihin ne eivät ole koskaan edes sitoutuneet. Yrityksille joiden tuotteita jälleenmyyjä lehdessään mainostaa!

Olisi muodollisesti täysin sama asia jos lihansyöntiä vastustava aktivisti citymarketin mainoksen selailtuaan vaatisi vaippafirmaa, jonka tuotteita siinä myös mainostetaan, sanoutumaan irti eläinten epäinhimillisestä kohtelusta.

Mielestäni sinun tulisi ensin - joka radikaaleja väitteitä esität - toteennäyttää, että yritykset ovat tosiasiallisesti sitoutuneet näihin kyseenalaisiin arvoihin. Ei niin, että yritysten tulisi osoittaa sinulle, etteivät ole.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ihan hyvin voi radikaaliveganisti levittää vieroksuntaa koko sitä ympäristöä kohtaan joka on aktiivisesti tekemisissä lihatuotannon kanssa. Niinhän asioita myös ajetaan. Esimerkkisi ei toimi.

Frank Halloway

Kommenttisi sijaitsee eri diskurssiavaruudessa kuin kritisoimasi esimerkkini (mikäli viittaat "citymarket-aktivistiini"). Näin ollen et jätä minulle muuta vaihtoehtoa kuin vastata samalla mitalla: esimerkkisi ei toimi.

Ymmärrän sinun puhuvan esimerkissäsi yleistasolla siitä, voiko, saako ja tulisiko radikaaliaktivismia harjoittaa. Kuittaan kantani lyhyesti: harjoittakoon aktivismiaan! Minun esimerkkini taas pureutuu enemmänkin blogin teeman solutasolle; siis varsinaiseen aiheeseen. Se pyrkii karrikoidusti tavoittamaan radikaaliaktivismille (kiitän tästä sanasta sinua, hyvä sana) tyypillisen johdonmukaisuuden puutteen, jonka voi myös - näinhän nimenomaan väitän - todeta olevan blogistin kirjoituksen heijasteleman aatemaailman ominaisuutena.

Käyttäjän amgs kuva

"Luot tarkoitushakuisesti mielikuvaa "pahasta julkaisusta" (sen väitteisiin et ota lainkaan kantaa, etkä edes omiasi vaivaudu perustelemaan) ja "pahoista yrityksistä", jotka tietoisesti ajavat Suomeen viha- ja kaunakulttuuria. "
Itse laajennat sen koskemaan kaikkia yrityksiä. Itse kritisoin yhtä yritystä ja sen julkaisua. Jokainen yritys, joka on yhteistyössä Kärkkäisen kanssa tekee itse omia valintoja. Kuten Finlayson sen teki. Myös Finlayson on suomalainen yritys ja esimerkkinä nyt muille.
Nyt puhutaan Kärkkäisen ideologiasta ja sen esittämisestä omassa KauppaSuomi -julkaisussa. Jos haluat kommentoida kommentoi asiaa eikä blogisti sitä ja tätä.
Toiseksi, on aika väsynyt argumenttitapa tuo, että puhutaan yhdestä asiasta ja sitten kommentoija kommentoi muuta.
Nyt Finlaysonkin on radikaali, koska on Kärkkäisen kanssa eri mieltä. Itse toivon yrityksiltä, että niillä olisi samanlaista vahvaa selkärankaa kuin Finlaysonilla.

Frank Halloway

Tänään on kirkas päivä, joten jaksan vaivautua.

"Itse laajennat sen koskemaan kaikkia yrityksiä."
- En laajenna. Sinähän kirjoitat Kärkkäisestä ja joukosta yrityksiä, joiden tuotteita se jälleenmyy ja mainostaa KauppaSuomi-julkaisussa. Siis ne yritykset, joiden pitäisi sanoutua irti kohtuuttomista syytöksistä á la Finlayson. Näistä yrityksistä minäkin puhun ts. kommenttini on täysin blogisi kontekstissa. Spot on.

"Itse kritisoin yhtä yritystä ja sen julkaisua."
- Jos tämä on totta, niin olen sitten ymmärtänyt väärin. Luin blogisi vielä muutaman kerran läpi ja siltikin minulle jää vaikutelma, että kritisoit niitä yrityksiä joiden tuotteita Kärkkäinen julkaisussaan mainostaa. Vian täytyy sijaita aivokuorellani.

"Nyt puhutaan Kärkkäisen ideologiasta ja sen esittämisestä omassa KauppaSuomi -julkaisussa."
- Suurin osa tekstistäsi on tapahtumakuvausta siitä, miten yritykset ovat vastanneet kun sinä ja kaverisi olette vaatineet niitä vastaamaan aiheettomiin syytöksiinne. Voidaan todeta, että kyseisten yritysten asiakasviestinnässä noudatetaan suurta kohteliaisuutta. Et kirjoita Kärkkäisen ideologiasta oikeastaan mitään.

Finlaysonin johtokunnassa katsottiin, että radikaaliaktivistien nostattama "mediahässäkkä" vaikuttaa haitallisesti sen kykyyn hallita brändiään ja tätä kautta saavuttaa liiketoiminnallisia päämääriään. Toisin sanoen, se oli valmis heittämään kohtuullisen määrän rahaa polttouuniin suojellakseen aikaisemmin todella suurella määrällä rahaa tekemiensä investointien arvoa. Minua ihmettää suuresti, että Finlayson näin toimiessaan saa sinulta synninpäästön.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Minunkin postilaatikkooni on KauppaSuomi tullut. Voi toki kirjoituksista eri mieltä olla, toisaalta eihän niitä pakko ole edes lukea.

Jotenkin hätävarjelun liioittelulta tuntuu Kärkkäisen mainonnassa olevien logojen yhdistäminen joihinkin kirjoituksiin. Kärkkäinen myy jotain tuotemerkkiä, eikä sillä ole mitään yhteyttä lehdessä oleviin kirjoituksiin.

Ymmärtääkseni Kärkkäinen tekee rehellistä kauppaa, maksaa laskunsa ja työntekijöilleen sovitun palkan.Kärkkäinen Oy ei ole yhtiönä tietääkseni kaupan ulkopuolisiin asioihin kantaa ottanut. Yrityksen omistajalla lienee oikeus omata mielipiteitä, sellaisiakin, jotka eivät kaikkien mieleen ole. Jos yksittäinen kuluttaja on eri mieltä, hänellä on oikeus olla liikkeestä ostamatta.

Jos jokaisen tuotemerkin myyjiä lähdetään mielipiteistään tutkimaan, niin taitaisi riittää ilmiannettavaa kyllä riittävän. Mielipiteitä kun riittää ja niistä eri mieltä olevia. Ei pitäisi lukea kuin piru raamattua.

Aloittajalle ei ole tainnut se asia mieleen tulla, että yritys työllistää
500-600 työntekijää. Merkitseekö mitään se, että mahdollisesti tämänkaltaisella kritiikillä voidaan vaarantaa joidenkin ihmisten työpaikka ja elanto?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Finlayson on tullut tunnetuksi siitä, että huhtikuussa 2015 veti tuotteidensa myyntiä Kärkkäinen –kaupoista.

Nyt on turvallista mennä ostoksille Kärkkäiselle, kun Finlaysonin homolakanat eivät heti hyppää silmille.

...veti tuotteidensa myyntiä...

Partitiivilla indikoit, että Finlayson ei ole kokonaan lähtenyt Kärkkäiseltä. Vedän edellisen helpottuneen virkkeeni takaisin.

Käyttäjän amgs kuva

"Aloittajalle ei ole tainnut se asia mieleen tulla, että yritys työllistää
500-600 työntekijää. Merkitseekö mitään se, että mahdollisesti tämänkaltaisella kritiikillä voidaan vaarantaa joidenkin ihmisten työpaikka ja elanto?"

Samanlaisilla argumenteilla on puolusteltu Talvivaaran toimintaa. Luonnon ja ihmisten tuhoaminen ja kiusaaminen ei ole missään tapauksessa hyväksyttävissä. Työnantaja, yrittäjä, tekee omia valintoja (rahallakin) yrityksensä imagon eteen. Media ja blogisti eivät ole vastuussa Kärkkäisen ja muiden yritysten eettisestä toiminnasta ja imagosta. Valveilla olevat kansalaiset päättävät itse kuinka jatkossa he käyttäytyvät kuluttajina.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Elämme maailmassa, jossa negatiivinenkin mainos on mainosta.

Juha Kärkkäisen toistuva nostaminen esiin palvelee ainoastaan tämän liiketoimintaa. Kuluttaja ostaa sieltä, missä tuotteet ovat edullisia ja hyvin saatavilla. Kaikki muu on useimmille kuluttajille täysin yhdentekevää.

Blogisti tekee karhunpalveluksen pitämällä Juha Kärkkäisen nimeä esillä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ei minusta. Kaikkien yritysten yhteiskuntavaikutuksia on syytä pitää esillä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suomessa oli vuonna 2015 Tilastokeskuksen Yritysrekisterin mukaan 283 805 yritystä. Niiden määrä ei liene oleellisesti muuttunut tähän päivään mennessä.

Jos käydään läpi vaikka yksi yritys päivässä, niin menee 777 vuotta kaikkien yritysten yhteiskuntavaikutusten selvittelylle ja esittelylle julkisuudessa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #9

Kukin voi sieltä valita omia kriittisen silmän kohteita. Olisihan ollut hyvä jos Vantaan Lokapoikiakin olisi joku ajoissa vahdannut kun vuosikausia dumppasivat ongelmajätteitä puroihin.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #10

Vesa-Matti Sarakkalan blogista löytyy luettelon yhteisöistä ja yrityksistä, joita Sarakkalan mielestä pitää tarkkailla ja joiden kanssa moni meistä haluaa olla tekemisissä. :) Lista on hyvin pitkä ja sekin on hyvä asia. Kiitos listan julkaisijalle!

"Aalto-yliopiston Taiteiden ja Suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry; Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY); Active People Oy; Activeark JWT; Aikaa, Ammattijärjestäjä Professional Organizer; AITO Helsinki; Akavan Erityisalat; A-klinikkasäätiön Dopinglinkki; Akselimedia; Aktuaali; Alda Media Oy; Alkuvoima; Aller Media Oy; Alligaattori Kustannus Oy; Amnesty International - Suomen osasto; Amurin Suutari Oy; Angel Films Oy; Anglica ry.; Anima Vitae Oy; Anna Matilainen Design; Another Castle; Antikvariaatti Omituiset Opukset; Anton & Anton; AP Haglund Oy / Amazement; AppCampus; Apple-käyttäjät ry; Apropos lingua; Archipelacon; Armon Vihreät; Arts Management Helsinki; Asianajotoimisto Hippi; Ateneum; Attendo; Avain; Avaus Marketing Innovations; Avoin ministeriö

Backline Rental Finland Oy Ltd; Backline Rental Finland Oy Ltd; Backstage Rock Shop Oy; Balansia Films; Bar Piilo; Barefoot Wine; Bear Park Cafe; Beiz Oy; Bella Parete Oy/Seinäruusu; Ben & Jerry's; Betulla Production Oy; Bieder Kukkakaupat; Black Moda Oy; Blic Oy; Bob the robot; Bom Tuotanto; Bright Finland Oy; Buena; Bulevardin Viestintä

Café Cavalier; Calcus kustannus; Chef & Sommelier; Chez Marius; Chocochili; Cityklinikka; Claybay Hockey ry; Cocomms Oy Ltd; Codento; Colossal Order Oy; Competition&Sales CS Oy; Cooma Dance Academy Oy; Cosa Nostra Crew Oy; Costo; Cosvision ry; Cresense

Demi; Demoni ry; Desucon; Diagonal; Diktamen; Dingle; DJ Online; DNA Oy; DocPoint - Helsinki Documentary Film Festival; Domdom; Done IT Oy; Down to Size; DRG Medical Systems Oy; DTM; Durat; dynamo&son

EDIT; Edumate Consulting Oy; EduWeb; Eerikkilän Urheiluopisto; Eficode; Ei vihapuheelle -liike | No Hate Speech Movement; Eino Nurmisto Photography; Eiring; E-kontakti.fi; Ekumeenisen Yhteys-liikkeen tuki ry; Elisa Oyj; ELMU ry; elomedia.fi; Elovirkku Oy; EM Group Oy; EMMA - Espoon modernin taiteen museo; Emotion Tracker; Esmes Digital Oy; Ethica Oy; Euro Motor Center Oy; EuroGames Helsinki; Exogenic Music Group; Exove

FAB makeup - hair; Fake; Fallen Angel Promotion; Fatgillet rf; FC Fox; Feathr Oy; FinFami ry; Finlayson; Finnmatkat Oy; Flockler; Flow Festival; Food from Hel; Footbalance System Oy; Frantic; Freedom; Fried Music; Frozen Vision; Frozenbyte Oy; Fullsteam; Funny Films Oy; Futurice Oy; Fyysikkokilta ry

Gaggui Kaffela; GAYY ry; Gegwen Getaways; Geysir ry; GimmeYaWallet; Girls Rock! Finland; Glad Game Studio; Glorian Ruoka & Viini; Go Lightly; Go Lightly; Gofore Oy; Good Life Coffee; Grand Cru; Great Minds Oy; Green Spot Media Farm; Groop & Tiensuu Arkkitehdit Oy; GrooveFM; gTIE; Guiart Oy

H.O.T. ry; Habitat Finland; Hahmo Design Oy; Hannan Soppa; hasan & partners; HeiaHeia; Heimo Community Oy; Hella ja Herkku; HELNO Oy; Helsingin Diakonissalaitos; Helsingin gaykuoro Out ‘n loud ry. Helsingfors gaykör Out ‘n loud rf.; Helsingin Jäätelötehdas Oy; Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat; Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (Hoas); Helsingin yliopisto; Helsingin yliopiston science fiction klubi ry; Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY); Helsinki Think Company; Helsinki-filmi; HELtours; Hercules Gay Club; Herman & Noice; Hiltusen pyörähuolto; Homoware.fi; Hotelli- ja ravintolamuseo; Hr Solutions; HUHU Visual Productions Oy; Human@Work; HYPR Agency; Hyvinvoinnin Tavaratalo Oy; Hää- ja juhlapukujen erikoisliike Revelations; Häät.fi

iasy Oy; Ida Fram; Ilosaarirock; Improvisaatioteatteri Intopiukeet Ry; Indian Summer; Indie Films Oy; Ingrid Music Oy; Insinööritoimisto Mittatyö Timo Holopainen Ky; INT2000 Oy; Into; Intotiimi; Invalidiliitto ry; Inverse Music Group; Iskelmä; Iskelmä Rex; It’s Yoga Helsinki; IVALO Creative Agency

Jam In the Box; Jamera Oy; Jatkoaika; Jerone Group Oy; Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys JoMoni ry; Joensuun seudun seksuaalinen tasavertaisuus Hobiles ry; Johnny Kniga; Jokierä Oy; Joy & Order; Julkisten ja hyvinvointialojen liitto; Jumppahullu; Jyväskylän anime- ja mangaseura Tsukiai; Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu ry & Tanssisali Lutakko; JYY | Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta; Jädelino; Järjestöammattilaiset - Jami ry; Järvenpään Vaatepuu

Kaffa Roastery Oy; Kaiku Agency Oy; Kalevan Kello; Kallio Rolling Rainbow; Kalliolan Nuoret ry; Kalliomedia; Kamarikuoro Värinä; Kampaamo Maa; Kansallinen edistyspuolue; Kansallinen sateenkaariryhmä - Kasary ry; Kanta ry; Karkkikauppa Sweetheart; Karreinen.org; Kaskas Media; Kassette Oy; Katajanokan Pyöräkorjaamo; Kauneushuone Janiika; Kaupunkimedia City; Kehvola Design; Kellariompelimo; Kellopeli Lifestyle Clinic; Keski-Suomen Psykologiyhdistys (Kepsy); Keskustan Opiskelijaliitto ry (KOL); Keskustanuoret; Kierrätystehdas ry; Kinda Oy; Kinokokko Oy; Kinostamo; Kitka; KLOK Creative Agency Oy; Kohokohdat.fi; Kokoomuksen Naisten Liitto ry; Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta; Kokoro & Moi; Konst hair & gallery; KotiHammas Oy; Koversis Marja Hannula; Kristallipuolue; Kristian Tervo Photography & Liedon Kuvaus; Krohnsoft; Kroma Productions Oy; Kubo Oy; Kultaranta Resort Oy; Kulttuuria kaikille -palvelu; Kuntien asiantuntijat - KUMULA ry; Kuopio Roller Derby Ry; Kurio; Kustannusliike Robustos; Kustannusosakeyhtiö Nemo; Kustannusosakeyhtiö Paasilinna; Kuubi; Kuusikorven tila; KWD Digital Oy; Kyrö Distillery Company; Käpylä Maanantai PP '11 ry; Käännöstoimisto Magus

Lahden Taiteilijaseura ry; Lankakauppa Kerä; Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY); Lappeenrannan ja ympäristön Vapaa-ajattelijat ry; Lasinen lapsuus; Lasipalatsin Mediakeskus Oy; Latva; Le Bonk; Lemminkäinen Oyj; Leonidas Oy; Levier Group Oy; Liekku Ry; Lieska-Tuotanto Oy; Liikunta- ja tanssistudio Fiilis Fitness; Like Kustannus Oy; Lippupalvelu; Lippupiste Oy; Live Nation; Loop; Love Me Do; Luckan i Helsingfors; LumiWAU Oy; Luontopalvelu Erätaival

Maa ja ilma ry; Mad House Helsinki; MadCraft; MAFY-valmennus; Magistrum; Magnusborgin Studiot; MaHa Graphics - Hipstaphoto Oy; Mainostoimisto Adams Oy; Mainostoimisto Convoy Oy; Mainostoimisto Pohjolan Mylly; Majava Baari (Beaver Restaurants Oy); Maku Brewing; Mangaani Motion Pictures; Mannerheimin Lastensuojeluliitto; Mann's Street; Mantelina; Maritori; Mattolaituri; McCann Helsinki; Me We; me&i; Mediatoimisto Voitto; Mediayhtiö B105 Oy; Meido; Mekaanisen Musiikin Museo; Mellakka Helsinki Oy; Mennään naimisiin! -lehti; mesenaatti.me; MesiJussi; Messua Oy; Metro Helsinki; Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA; Microsoft Oy; Mielikuvituksia; MIG Salibandy ry; Miia Magia Design; Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta MAMOK; Mili Viita Communications Oy; Miltton Oy; Ministry of Games; Miracle Members; Modern Artisans United MAU Oy; Moision KauppaCafe; Moline; Momono; MOoCB* Concept; Mountain Sheep; MU Health Group; Muotoilutoimisto Ehee; Muru; Musan Salama ry; Musiikkitalo; MUTE Musiikkiteatterikuoro; MY Collection Accessories; My Music Agency; Mysema Oy; Måndag

Naisasialiitto Unioni ry.; Naistoimittajat ry; Nekocon Ry; Neliökilometri; Nem Agency Oy; Nomad Cellars Oy; Nordkapp; Nordkapp; North Pole Dance Company; Nosh Company Oy; Nosto Solutions Oy; Nuoret Lakimiehet ry - Unga Jurister rf; Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry; Nurmi; Nykytaiteen museo Kiasma; Nyyti ry; Nörttitytöt ry

OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys ry; Obscure Entertainment; Ohjelmapalvelu Mielihyvä; Ohjelmatoimisto Anselmi; Oktober; On the Rocks; Onemanband OMB Finnish Designers Boutique; Onno; Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL); ORACLE Finland; Oranssi ry; Oranssimedia; Osk Hiiden Hoito ja Taito; Osuuskumma; Osuuskunta Lilith; Osuuskunta Mielipäivä; Osuuskunta Sange; Osuuskunta Satoria; Osuuskunta Team Kestävä; Oulu Roller Derby ry; Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY; Oulun Ylioppilasteatteri ry.; Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab; Oy Bakom micken Ab; Oy Basso Media ltd; Oy Höntsy Ab; OY KILROY Finland Ab

Packdesign ID Oy; Pajumaja; Pakanaverkko ry; palminen.com Oy; Palvelualojen ammattiliitto PAM ry; Panic Marketing Oy; Panimoyhtiö Hiisi Oy; PAPARAZZI Model Management; Paper Planes; Papit tasa-arvoisen avioliittolain puolesta; Paradise Tattoo & Piercing; Parisi; Parku ry; Parnassia Oy; Patisserie Teemu & Markus; Pelastakaa Lapset ry; Peliyhdistys Legacy ry; Pentagon Design Oy; Photo Do ry; Pihka; PIÑATA; Piraattipuolue; PlayRaven Oy; Pohjantähti-Elokuva; Pohjois-Helsingin Vihreät; Pohjoisranta Burson-Marsteller; Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto; Point Panic Oy; Polar Illusions; Popcult Helsinki; Popkatu; ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry; Profit Interior Oy; Program Finland Oy; Prometheus-leirin tuki ry; Prominda Revolution Oy; Pro-tukipiste ry; Proud Optiikka; Provinssi; Provisual Oy; Pub Sirdie; Puistokadun Kukkatupa; Punavuoren Folio Oy; Pure Orange Ekokampaamo; Pure Waste Textiles Oy; Putkinotko ry; Puusepänpalvelu Siniranta; Pyöräpalvelu Berggren Oy; Pääkaupunkiseudun Partiolaiset

Qi Store / Urbanstory; Q-teatteri; QX.fi

Radical Soul Oy; Radio City; Radio Helsinki; Radio Nova; Rangunkorpi Oy; Ravintola Aito; Ravintola Demo; Ravintola Ilves; Ravintola Juuri; Ravintola Kerubi; Ravintola Manala; Ravintola Oiva; Ravintola Sointula; Ravintola Tirra; Ravintola Torvi; Reaktor; RedBerg Agency; Redland Oy; Regnbågsankan rf.; Remedy Entertainment ltd; REPUTATION Helsinki; Rival Games Oy; Rohkea Suomi; Roll-On Derby; Rosebud; Routa Travel; Rovio Entertainment Ltd; Rovio Entertainment Ltd; Royal Ravintolat Oy; Ruisrock; Rune & Berg Design Oy; Runsaudensarvi; Ruohonjuuri Oy; Ruokaa Suomesta; Ruokablogi Kokit ja Potit; Ruosniemen Panimo; Rusto-Osiris; Rva K.A.Koskisen Tili- ja toimistopalvelu Oy; Rymy-Eetu; Rytmihäiriöklubi

Saana ja Olli; Sahara Oy; SAK; SAKKI ry; Samuji; Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry; Sateenkaariperheet ry; Sateenkaarisohva; Sateenkaariyhteisöt / ranneliike.net; Satelnet Oy; Saunayoga International Oy; Savukeidas; SC5 Online Oy; Scandic; Secrays; Seema oy; Seijan Laskenta; Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry; Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry; Seinäjoen vapaa-ajattelijat; SEK; Sempre Media Oy; Seta; Sexpo-säätiö; Sharetribe Oy; Sherpa; Shine Finland Oy; Siili Solutions Oyj; Silencio Oy; SilverFrame Photography; Sininen Meteoriitti Oy; Sisustusarkkitehdit Fyra Oy; Sisustuskauppa.com; Slush; SMT Oy; Snowbird Airlines Oy / Lumilintu Oy; Sokkeli Oy; Somewhere; Sonera; Soppa365; Sori Brewing Finland Oy; Sorware ay; Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry; Sosialidemokraattiset Nuoret Ry; SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry; Soundtravel Oy; SPECIA – Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry; Special Film Company SFC Oy; Steep Interactive; Stilton Literary Agency Oy Ab; Storyville; Strateginen viestintätoimisto Ellun Kanat; Studentbladet; Studerandekåren vid Yrkeshögskolan Novia - Novium; Studio Carpelan; Studio Skaala Oy; Studio Tambor; Sugar Helsinki; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura; Suomen freelance-journalistit; Suomen Lakimiesliitto- Finlands Juristförbund ry; Suomen Lääkäriliitto; Suomen Mielenterveysseura; Suomen Mikroyrittäjät Ry; Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry; Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi; Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry; Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry; Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry; Suomen PEN; Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry; Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry; Suomen Psykologiliitto ry; Suomen RFSU Oy; Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP; Suomen Säveltäjät ry; Suomen Työväen Urheiluliitto; Suomen UN Women ry; Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry; Suomen ylioppilaskuntien liitto; SupaDupa Design; Susannan Työhuone; Suunnittelutoimisto BOTH; Suutari Varis; Svensk Ungdom; Symbio; Sähköliike Helle & Helle Oy; Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry

Tabulaland Art Store; Taidehalli; Taideyliopisto; Taideyliopiston ylioppilaskunta; Takomo Alkutuli; TAKU ry; Tammi; Tampere Roller Derby.; Tampere Rugby Club; Tampereen elokuvajuhlat - Tampere Film Festival ry; Tampereen journalistiikan ainejärjestö Vostok ry; Tampereen Kulttuurikamari Oy; Tampereen seudun tradenomit ry; Tampereen taidekasvatus ry; Tampereen YK-yhdistys TAYK ry; Tampereen yliopiston ylioppilaskunta; Tanssin Tiedotuskeskus; Tanssiteatteri Auraco; Tapahtumat M.A.T Oy Ab; Tapp Commerce Oy; Tarasow Films Oy; Tasty Living Helsinki; Tavastia; Team Unique; Tekstihuoltamo; Tero Saarinen Company; Terveysklinikka Pisara; Terästarvike Oy; The Family Inc. Advertising Network Oy; The Helsinki Distilling Company; The Natural Goods Company; Tieteentekijöiden liitto; Tikau; Tiketti; Tmi Tuomas Jäntti; TOIMISTO makeup & hair agency; Toukka Lastenkirjakioski; Toveri Hki; Tracon ry; Trapesti OY; Traplight Games; Trasek ry; Trendi; Tsto; Tuffi Films; Tulos Helsinki Oy; Turku Design Festival; Turre Legal; Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - TUO; Turun Ompelimo; Turun Sarjakuvakauppa; Turun seudun psykologiyhdistys ry; Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry; Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY; Turun ylioppilaslehti; Tuska Open Air Metal Festival; Tutkimuspaja Avanto Helsinki osk.; TV Tools Oy; Tyra Therman

Ugly Twins Helsinki; Uhana Design; UKKO.fi; Unionimedia Oy; Unique Sales Oy; Universal Music Finland; Universum ry; Uploud Audio; urbansauna

Vaadin Oy; Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi; Wacky Tie Films; Vapaa-ajattelijain Liitto ry; Vapamedia; Varusteleka; Wasa Teater; Vasemmistoliitto / Vänsterförbundet; We Love Cruises Oy; Web Fellows Oy; Web-veistämö Oy; Veikkausliiga; VELVET; Venuu; Verkkojulkaisut Oy; Verkkolehti Yhtiönkatu; Verkkoteollisuus ry; Werklig; Verso Globe Oy; Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti; Viestintä- ja markkinointitoimisto Myy; Viestintätoimisto Deski Oy; Viestintätoimisto Wolfcom Oy; Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO; Vihreä Lanka Oy; VILD Music Company; Vividin Oy; Volume -Vaasan uuden kulttuurin yhdistys; WSOY; WTF Helsinki; Wunderdog Oy; Vuohi Media; Vuokraturva; VUORIORTTA; WWF Suomi; Väestöliitto; Wörks Oy

YAD Youth Against Drugs ry; Über Helsinki; Yellow Film & TV; Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry; Yhteismaa; Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL

Ziamaria Oy; Zum Beispiel

Åbo Akademis Studentkår; Åke & Pulla Oy

Ämy ry"

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #11

:D Aika huvittavaa että meidän mielenterveysomaisten keskusliittokin FinFami on päätynyt "tarkkailtavien" listalle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #12

Kuten vaikka Kokoomuksen Naisten Liitto, tai Ruohonjuuri ry. Vaikeampi yhdistyksen tai firman saada kansallismielisten hyväksyntä kuin kamelin mennä neulansilmästä. Jokainen persu joka käy ostamassa ekopesuainetta tai yrttiteetä on petturi. Tai kokoomuslainen nainen on jotenkin epäilyttävä homotummuttaja. Yhä hulvattomammaksi menee.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #13

Tuossa listassa ei ole lohjalaisia tahoja! Se on väärin, koska varmasti meitä lohjalaisia on monta, jotka nyt voisimme olla tarkkailun alla. :)

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Finlayson..eikös tää valmista tuotteensa ulkomailla mutta brändää sitä sopivasti Suomalaiseksi sillon kun sopii imagoon.
Tyyliin Arabia ja muumimukit, made in Thailand.
Yhteiskuntavastuu on hieno sana.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kyllä globalisoituneessa maailmassakin on yhteiskuntavastuun käsitteelle tilausta. Thaimaassa voi teettää eettisesti tai epäeettisesti. Siellä voi suosia alihankkijoita jotka sitoutuvat erilaisiin standardeihin.

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Eikö yhtään häiritse, että Finlayson ja Arabia ratsastavat Suomalaisuudella, mutta teettävät pääosan tuotteensa Aasiassa tai Itäeuroopassa

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Kölniniläiset 150 kapakoitsijaa osoittivat aivan omaehtoisesti minkälaisia arvoja he edellyttävät jopa maksavilta asiakkailtaan.He tilasivat viikonlopulla kaupungissa pidettyyn AfD puolueen kokoukseen liittyen 200000 olutlasin alustaa
tekstillä EI KÖLSCHIÄ NATSEILLE - KEIN KÖLSCH FUR NAZIS.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

En kannata taloudellisia sanktioita yksilötasolla, ellei ko. yritys ole syyllistynyt toiminnassaan ilmeiseen karkeaan rikokseen.

Jos ryhtyisin omantuntoni ja ideologisuskonnollisten syiden mukaan lajittelemaan ostoksiani sen mukaan, mitä yrityksen omistaja tekee tuloillaan, en voisi ostaa oikeastaan mitään ja en voisi maksaa edes veroja.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Juu pakko se on kompromisseja tehdä. Ennen oli vasemmistolla ja oikeistolla omat osuuskaupat. Ana ei taida siitä olla kuullut.
Itsekin olen alkanut lepsuilemaan. Olen isoja markettilaatikoita vastaan mutta kyllä niihinkin ajautuu usein. Ja avautuminen ei tarkoita auton ajoa vaan ihan jalkautumista niinkuin täällä Suomessa nykyään sanotaan.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tottakai kansalaisella on oikeus valita tuotteet arvomaailmansa mukaisesti.

Kun keskustelija 'Jarmo Makkonen' kertoi ettei Suomen viennille mikään ole tärkeämpää kuin Valion verovaroin tuettu vienti Venäjälle, tuli allekirjoittaneelle kovin vaikeaksi ostaa Valiota jatkossa. Onneksi ulkomaisia kilpailijoita löytyy ettei tarvi olla ilman.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset