Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Orlandon uhrien omaisille

  • A las víctimas de Orlando: Que descansen en paz (QDP).
    A las víctimas de Orlando: Que descansen en paz (QDP).

Mercedes, Amanda, Juan, Antonio, Darryl, Cory, Simon, Angel…listassa on 50 henkilöä, jonkun lapsi, jonkun ystävä, jonkun rakas. He kuolivat kaikki nuorina. Heidän elämänsä vietiin väkivalloin. Haavoittuneet ovat hoidettavina sairaaloissa. Vihalle ei ole tilaa heidän omaisten keskuudessa. Viha asustelee opportunististen politiikoiden keskuudessa.

Kerho, jossa yksi väkivaltainen hullu päätti toisten elämästä sijaitsee kaupunginosassa, jossa on paljon puertoricolaisia ja muita espanjankielisiä. Ne samat latinot, joista Donald Trump ei pidä. Trumpin ratkaisu Orlandon kaltaisen tragedioiden estämiseksi on rajojen sulkeminen. Samalla Trump sulkisi rajoja myös uhrien kaltaisilta ihmisiltä!. Myötätuntoni omaisille, paitsi omaisten menettämisestä kuin myös poliitikkojen opportunismista.

Vihan keskellä moni kääntää katseensa islamiin ja yhdistelee uskonto terrorismiin. Syntipukkia tarvitaan vihaa oikeuttamaan. Nyt taisi moni erehtyä, koska uusien tietojen mukaan FBI on sanonut, että Orlandon joukkoampuja oli osoittanut sympatiaa useille keskenään kilpaileville aseellisille järjestöille, mutta suoria yhteyksiä äärijärjestöihin ei ole löytynyt. Sen sijaan ”Orlandon yökerhoiskusta epäilty Omar Mateen oli useiden klubin asiakkaiden mukaan viettänyt siellä useasti aikaa. Osa amerikkalaislehtien haastattelemista henkilöistä sanoo myös, että Mateen olisi ottanut heihin yhteyttä miesten deittisovelluksen kautta.”

Orlandon massamurhanjälkeen moni on eniten huolissaan aseluvista. En vastusta aseita, mutta aseiden tyypillä on merkityksensä. Veitsellä ei saa yhtä nopeasti suurta tuhoa kuin ampuma-aseilla.

Tukahdutetut tunteet, inho, väkivaltainen luonne ja aseet eivät ole hyvä yhdistelmä. Rakkautta ei voida aseilla ja väkivalloin tukahduttaa. Halauksia kaikille, joka pystyvät rakastamaan toista ihmistä sukupuolesta ja kaikista sivuseikoista huolimatta. Halauksia uhrien omaisille!

Espanjankielisissä maissa, kun rakas ihminen kuolee, rintaan laitetaan valkoisen ruusun. Jos äiti on kuollut, äitienpäivänä lapset laittavat omaan rintaan valkoisen ruusun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän amgs kuva

Hannu, tehdään niinkin, koska jokaisella menehtyneellä on viattomia omaisia.
Nyt on kuitenkin Orlandon uhrien omaisten, ystävien ja samastuvien vuoro surra. Annetaan edes sen oikeuden heille.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Hyvä, tervetullut puheenvuoro tämän yleisen kyynisen vihanpidon keskellä. Kiitos!

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Vain yksi ihminen, tämä ampuja, ei voi olla koko Islam. Uskonnosta on minulla ja monella omat mielipiteensä, ihmiset sitten Kristittyjen kasvoin oma lukunsa. Mutta totta on että ensin ne lentokoneiskut ja nyt sitten tämä, ovat islamilaisuutta agressiivisesti tulkitsevien henkilöiden tekemiä. Vihalla on osansa puolin ja toisin tässä toiminnassa. Höyrypäät ovat aina valmiita tappamaan jonkin tekosyyn varjolla, yrittäen oikeuttaa myös kostonsa. Aivan sama ketä lyö, kunhan se vain on tämän maan asukas, jos kaikki edes olivat. Kummaa että kukaan ei puhu siitä, kuinka monta muslimia näissä toilauksissa on antanut henkensä. Nyt sitten vielä USA:n vastine tälle kaikelle, Trumpin saadessa vettä myllyynsä. Hänelle vähän kuin "taivaan lahja" kamppailussa presidentin paikasta. Toivottavasti tyhmyys kuitenkin paistaa tällä kertaa sen verran hyvin läpi, että kansa ymmärtäisi olla äänestämättä tätä miestä.

Käyttäjän amgs kuva

Vielä viime viikolla Trump kosiskeli espanjankielisiä äänestäjiä. Tämän päivän rajapuheilla hän karkottaa niitä. Luin espanjankielisistä tiedotusvälineistä, että Trumpin puheita on kriitisoitu. Eilen Trump vaatii onnitteluja, koska hän olisi ollut oikeassa islamista! Eilen moni moittii Trumpia, koska hän kampanjoi surun hetkellä. Varmasti on myös niin, että moni uskoo Trumpin islamivastaisiin puheisiin, myös Suomessa.

Janne Suuronen

Islamin valkopeseminen terrorismi-ilmiöstä tekee kirjoittajasta naurettavan. Miksi viitsit edes yrittää sitä ?
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Islamist_terr...

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki muslimit olisivat valmiita terrorismiin. Tappamaan viattomia ihmisiä. Koko väestöstä, hyvin pieni osa on valmis. Tai tämä ei tarkoita sitä, että kaikki muslimien tekemät terrorismitapahtumat olisivat ensisijaisesti uskonnollis-motivoituneita.

Mutta eri valtioissa, myös länsimaissa, on tapahtunut niin monia erillisiä terroritekoja ja mitä tekijät ovat perustelleet uskonnolla, että islamin valkopeseminen ilmiöstä on naurettavaa.

Islamin opetuksilla perustelluiden joukkomurhien trendi on jyrkästi nouseva. Eikä sitä trendiä katkaista typerästi pää pensaaseen tunkemalla.

Janne Suuronen

Kun länsimaissa muslimien uskonoppineista 95% ja muslimimaissa 10% opettaa selkeästi uskonnollismotivoituneita ääritekoja vastaan, länsimaissa 4.9% ja muslimimaissa 60% monitulkintaisesti ääritekojen suhteen sekä länsimaissa 0.1% ja muslimimaissa 30% hyväksyen tai jopa yllyttäen ääritekoihin, niin silti arvoliberaalilla vihervasemmistolla on tarve kiiruhtaa todistamaan jokaisen yksittäisen ja joukkomurhan kohdalla, ettei uskonnolla ole mitään tekemistä asian kanssa.

En ole varma, että olenko lopultakaan minä oikeistolainen arvokonservatiivi (kristitty) ja vihervasemmistolaiset arvoliberaalit maailmankuvassaan ahtaammin ajattelevia.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Amerikkalainen en ole, en etelän enkä pohjoisen, mutta oikea ja väärä eivät voi erota maailmalla mahdottoman paljon. Paitsi pimeiden ihmisten mietteissä, valoa vastaan. Ihmisen elämää ei voi tuomita tuolla tavalla kuin tämän tuliaseen toimija teki. Tuomioistuin tuomitsee, ei sekään aina edes oikein, mutta usein se siihen pyrkii. Nyt ollaan Yhdysvaltain huipulla, sinne pääsee näemmä aina ainakin massamurhien kautta. Huomiota tällä teolla haettiin, mitä kaikkea ne vielä suunnittelevatkaan. Ties vaikka ymmärsivät että tämä teko antaa Trumpille suuremmat mahdollisuudet tulla valituksi. Isis ei ajattele rauhaa, vaan loppuun saakka kylvää kuolemaa ja eripuraa. Suora saatanan organisaatio, jota Jumala ei varmasti siunaa. Nämä kuolleet ovat poissa, mutta omaiset muistavat ja surevat kauan. Jos suoraan sanoo, he tuskin olsivat pahoillaan, vaikka kaikki ISIS terroristit saataisiin mullan alle. Surua läheisen menettämisestä tällainenkaan ilon päivä ei kuitenkaan poistaisi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Entäs ranskalaisen poliisikomentajan ja tämän ystävättären omaiset? Lapsi pelastui tässä tilanteessa vain sen ansiosta, että poliisi ampui terroristin kuoliaaksi. Jos Orlandon murhamies ja Magnanvillen murhamiehet olivat väkivaltaisia hulluja, oliko islamilla taaskaan mitään tekemistä tuon hulluuden kanssa? Vai johtuiko Orlandon joukkomurha siitä, että islam aiheuttaa mielenvikaisuutta, vai siitä, että tekijä tuli klubissa torjutuksi lähentely-yrityksissään? Hänhän oli vieraillut siellä usein. Magnanvillen murhamies ainakin oli jo 2013 vankilassa avustettuaan islamilaisia terroristeja pääsemään Pakistaniin.

Sympatia uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan on eri asia kuin täydellinen denialismi koskien tekojen taustoja. Näitä on nähty aivan riittävästi jo Euroopassa, ja aina on syntynyt kova kilpailu siitä, kuka selkeimmin kykenee perustelemaan älyttömän väitteen siitä, että islamilla ei ollut mitään tekemistä tekojen taustalla. Ja mukaan tulevat jatkuvasti toistetut väitteet siitä, että "tämä ei edusta oikeaa islamia". Mitä ihmettä se oikea islam sitten on?

Hannu Tanskanen

Britannian tv:n Channel4 taannoin moskeijassa haastattelun yhteydessä jätti sinne piilokameran. Imaami oli vakuutellut kameralle, kuinka islam oli rauhan uskonto. Median poistuttua alkoi kameran todistuksen mukaan hillitön vihan kylvö ja " päät poikki vääräuskoisilta" messuaminen.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Orlandossa oli samanlainen sattumus. Tai siis vielä pahempi, jos tätä tapahtunutta iskua ajattelee.

Imam speaking in Orlando said gays should be killed ‘out of compassion’

Mr. Sekaleshfar spoke again at the Islamic center in April of this year. Orlando citizens at the time said he should not have been invited, given his previous comments on homosexuality.

http://www.washingtontimes.com/news/2016/jun/13/fa...

Niko Sillanpää

Mikähän se juttu näissä islamilaisissa terroristeissa on, joka pistää äidinvaistohormonit hyrräämään ja kumbayan soimaan päässä? En ole havainnut tätä ilmiötä kuin islamilaisen terrorismin yhteydessä.

Käyttäjän amgs kuva

Eikö mitään muuta argumenttia löytynyt kuin tuo väsähtänyt sovinistinen väite naisten äidinvaistohormoneista? Tässä kirjoituksessa on kyse Orlandon uhreiden omaisten oikudesta suruun.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Sillanpää antoi kuitenkin hyvän vihjeen. Nyt on aika pitää yhteyttä myös muslimiystäviin ja tuttaviin ja lievittää pelkoja sekä käsitellä surua yhdessä. Annetaan kyynikoiden kuvitella elävänsä, se on heidän valintansa.

Niko Sillanpää

Vaikea keksiä muutakaan syytä käyttämääsi emootiotulokulmaan, jossa pyritään häivyttämään tekijän paitsi motiivia, niin myös vastuuta, ja ohjaamaan kritiikki ulkopuolelle (Trump), samalla kun "we shall overcome".

Epäselväksi jää, mikä uhkaa "omaisten oikeutta suruun"? "Liberaalien" 2nd Amendment politikointi tämän varjolla? Trumpin terroristipolitiikka vastaavasti? No ei takuulla kumpikaan, vaan se, että seuraavaksi joku "liberaali"-taho ottaa yhteyttä johonkin omaisjoukkoon lypsääkseen heiltä tuomion Trumpille tyyliin "ei hänen muistonsa nimessä!!11!1".

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Sillanpää: "En ole havainnut tätä ilmiötä kuin islamilaisen terrorismin yhteydessä."

Haluaisin nähdä yhden esimerkin tällaisesta. (Hyrräyksen, kumbaya jne.) Olen kai seurannut muuta viestintää kuin edellinen kommentoija.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Terroristina tuo Orlandon heppu oli kyllä täysi hirviö.

En sitten tiedä miten oli sen islamistisuuden kanssa. Kuuluuko kunnon islamistin käydä homoklubeilla ja juoda alkoholia. Vai kuuluuko se kenties kristittyjen velvollisuuksiin.

Tutkinta aikanaan kertoo tapauksista lisää. Siihen asti voi vain oletella ja heittää väittämiä kukin omaa agendaa ajaakseen. Kyllä noillakin uhreilla näyttää ratsastajia näinä päivinä riittävän.

Niko Sillanpää

Lapsesta asti moskeijassa käynyt tekijä jättää juuri ennen joukkomurhaa viestin, jossa vannoo kuuliaisuutta ISIS:lle ja huutelee murhatessa "Jumala on suuri". Juu, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#15

Kyselinkin kuuluuko tuonkaltaiset klubit ja alkoholi ääri-islamiin niin kuin kerroit. Asia on mulle peräti uusi.

En hetkeäkään epäile etteikö mainittu psyko yrittänyt perustella itselleen tai muille tekoaan islamilla. Ihmisillä on tapana ääritilanteissakin yrittää löytää itselleen joku syy tai takaportti josta löytyy vastuunkantaja. Senkaltainen käyttäytyminen ei ole ollenkaan harvinaista.

Eikä pelkästään ääritilanteissa vaan vähän jokapäiväisemmissäkin.

Olisin tosiaan erittäin huolestunut ellei tuota olisi paheksuttu ja tuomittu islamilaisessa yhteisöissä maailmanlaajuisesti.

Vaan aikanaan tuostakin viranomaiset saavat tutkintansa päätökseen. Silloin ehkä osaavat valottaa tietoa tuon hepun päänsisäisen maailman harhoista.

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #17

Vai "no true scotsman", ei nyt jestas sentään. Osa 9/11-piloteista mm. osti ennen iskua maksullista seksiä. Logiikkasi mukaan tästä ilmeisesti voidaan päätellä, että 9/11 ei ollut islamilainen terroriteko, koska hurskaus ei ollut riittävää.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Yhteydet ja kytkennät islamismiin ovat tulleet selvästi esille. En ymmärrä kommenttia "ei mitään tekemistä islamin kanssa ". Missä ja kuka sanoo?

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #27

Tuossa yllähän Ketola asiaa empii.

Mutta hyvä, sittenhän meillä ymmärrys, että kyseinen isku kuuluu islamilaisen terrorismin piiriin. Tästä lähin puhukaamme tapahtuneesta sellaisena.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa Vastaus kommenttiin #30

Tämä on helppo selitys ja epätarkka yleistys.

Breivikin, Mateenin, Pariisin tappajien, kouluampujien jne. tekoja, tai muita, vaikkapa natsien hirmutöitä on selitetty paljon ja syvällisesti. Mutta sen jälkeen kun muut selitykset on kaluttu loppuun jäljelle jää "emme tiedä miksi".

Islam on kietoutunut moneen pahaan maailmassa, joten sitä ei voi sivuuttaa. Mutta heppoisilla heitoilla ja kategorisilla väitteillä ei saada mitään aikaan.

Kuvitellaan, että Islam voitaisiin vetäistä kerralla maailmasta, pois kaikkien noin miljardin ihmisen elämästä. Mitä seuraisi? Muun ohessa monta väkivallan sytykettä katoaisi samalla. Polttoaine ei kuitenkaan katoaisi, ja uusia sytykkeitä kyllä keksitään. En nimittäin usko, että uskonnon voima ihmisiin tulee mistään kirjasta - se tulee ihmisestä itsestään.

Monella on kova kaipuu yksinkertaisiin ja varmoihin selityksiin.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #30

Sillanpää juttelee:

"Mutta hyvä, sittenhän meillä ymmärrys, että kyseinen isku kuuluu islamilaisen terrorismin piiriin. Tästä lähin puhukaamme tapahtuneesta sellaisena."

Piditkö samanlaista epätoivoista meteliä päivänselvästä ja yksiselitteisesti määriteltävästä aatteellisesta terrorismista viime vuonna kun Dylann Roof poltti Yhdysvaltain lipun, heilutti etelävaltioiden kapinalippua ja talsi sen jälkeen Charlestonissa tappamaan mustia kirkossakävijöitä?

Ai niin, et tietenkään. Ja jotenkin arvaan jo ennakolta, että nyt kun tästä asiasta on mainittu niin alat ihmetellä sitä karmeaa kaksinaismoralismia joka aiheuttaa konfederaation lipun poistamisen julkisista tiloista vaikka _moskeijat saavat toimia ihan vapaasti_, eikö?

Totta kai Omar Mateen oli kotoperäinen islamilainen terroristi, koska hän nimesi teolleen ääri-islamiin kytköksissä olevan poliittisen motiivin. Se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että perimmäinen motiivi oli homojen vihaaminen, joka saattoi olla seurausta kulttuurisesta taustasta tai sitten ei, tai mahdollisesti omaan seksuaaliseen identiteettiin liittyvästä itseinhosta. Mielentilatutkimuksen jälkeen asioista tiedetään enemmän. Kalifaatin nimeen vannomisen hän näyttäisi keksineen vain vähän ennen tekoaan.

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #41

Jussi, aika pirun epätoivoista tuo saivartelusi ym. on, minkä tiedät itse aivan yhtä hyvin kuin minäkin.

Dylann Roof; En muista käsitelleeni koko episodia millään tavalla. Ei ollut Suomessa kovin suuri juttu, kuten ei ollut Syed Rizwan Farookin ja Tashfeen Malikin islamilainen terrori-isku viime joulukuussa San Bernandinossa, vaikka uhreja oli enemmän (14+2). En muista törmänneeni Roofin ilmeistä motiivia kyseenlaistaneeseen tahoonkaan, mutta en kyllä kovin tarkkaan kirjoittelua seurannut. Se lippuepisodi oli kieltämättä naurettavaa appeasement-politiikkaa BLM-liikettä, Jesse Jacksonia, SPLC:tä, NAACP:tä ym. kohtaan.

Omar Mir Seddique Mateen on kuollut, hänestä ei ole tulossa mielentilatutkimusta. Hänellä on ollut yhteyksiä erilaisiin islamilaisiin äärijärjestöihin menneisyydessään, minkä vuoksi FBI on kuulustellut häntä kahteen otteeseen. Oliko ISIS:llä sitten jokin merkitys suorana toimijana tässä teossa, tuskin. Mutta selvää on, että ISIS ei valikoitunut kuuliaisuuden kohteeksi hetken mielijohteesta.

Eikä hän ollut mikään "home born", vaan tyypillinen "2nd gen" terroristi, joita on Euroopassakin nähty viime aikoina useita.

Perimmäinen motiivi on kaikella todennäköisyydellä islaminuskosta johtuva homojen vihaaminen, mihin ei vaikuta, oliko hänellä itsellään seksuaali-identiteettiongelmia vai ei.

Bonukset siitä, että sinun keppihevosesi oli edes Dylann Roof, sopii paremmin Yhdysvaltojen kontekstiin. Valtamedian toimittajat yhä ja aina vaan sössöttävät pääkirjoituksissaan Anders Behring Breivikistä (esim. HS tämänkin episodin yhteydessä). Mutta jostain syystä Breivikistä sössötetään vain islamilaisten terrori-iskujen yhteydessä. Haluatko arvata, miksi?

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa Vastaus kommenttiin #42

Sillanpää: " jostain syystä Breivikistä sössötetään vain islamilaisten terrori-iskujen yhteydessä. Haluatko arvata, miksi?"

En arvaa. Viime kuukausina breivik on ollut esillä muunlaisia yhteyksissä. Hän oli oikeudessa ja häntä koskevia selvitys julkaistiin.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

CNN:n haastattelussa Omar-herran kanssa samassa moskeijassa rukoillut mies ihmettelee, kuinka juuri tästä moskeijasta on tullut jo kaksi terroristia, kuinka Omarista tuli syvästi uskonnollinen jo teini-iässä ja kuinka hän pelkää, että uusia on tulossa. Tutkinta varmaan lopettaa tämän uhreilla ratsastamisen. Se ei kuitenkaan lopeta islamilaista terrorismia.

http://edition.cnn.com/videos/us/2016/06/13/orland...

Käyttäjän amgs kuva

Tähän on tullut mukava kuoro, joka keskittyy nyt muihin tragedioihin kuin Orlandon.
Janne Suurosen mukaan blogisti on islaminen valkopesijä! Suuronen: "Islamin valkopeseminen terrorismi-ilmiöstä tekee kirjoittajasta naurettavan. Miksi viitsit edes yrittää sitä ?"
Blogikirjoituksessa lukee islamista tämän verran: "Vihan keskellä moni kääntää katseensa islamiin ja yhdistelee uskonto terrorismiin. Syntipukkia tarvitaan vihaa oikeuttamaan. Nyt taisi moni erehtyä, koska uusien tietojen mukaan FBI on sanonut, että Orlandon joukkoampuja oli osoittanut sympatiaa useille keskenään kilpaileville aseellisille järjestöille, mutta suoria yhteyksiä äärijärjestöihin ei ole löytynyt.

Miksi arvoisa Suurunen ja häntä komppaavat kommentoijat, ette sano suoraan, että FBI on erehtynyt? Blogisti ei ole väittänyt muuta mitä FBI ei olisi sanonut. Eli teidän mielestä FBI valkopesee Islamismia terrorismi-ilmiöstä! Toiseksi Trump käyttää ihan samaa retoriikkaa presidentti Obamaa vastaan. Onko arvoisilla kommetoijilla, jotka vannovat, että Orlandon murhaja oli islamistinen terroristi muita tietoja kuin FBI:lla? Jos näin on, voitte ottaa yhteisttä vaikkapa USA:n suurlähetystöön.

Janne Suuronen, tiedät hyvin, että en voi otta yhteyttä poliisiin syytösten takia, mutta syytös minua kuin myös FBI:ta kohtaan on vakava asia. Terrorismi on vakava asia, olisi sen tekijä kuka tahansa.

Minna Tarvainen

"Nyt taisi moni erehtyä, koska uusien tietojen mukaan FBI on sanonut, että Orlandon joukkoampuja oli osoittanut sympatiaa useille keskenään kilpaileville aseellisille järjestöille, mutta suoria yhteyksiä äärijärjestöihin ei ole löytynyt."

Nämä kaikki FBI:n mainitsemat aseelliset järjestöt ovat kylläkin kytköksissä islamiin, kuten FBI:n edustaja myös sanoi: "The gunman responsible for killing 49 people at a Florida nightclub claimed a connection to or support for multiple Islamist extremist groups, including al-Qaeda, Hezbollah, al-Nusra and Islamic State, FBI Director James Comey told reporters on Monday.

He said a 2013 investigation into Omar Mateen began when he claimed a family connection to the militant groups al-Qaeda and Hezbollah and two Chechen brothers who killed three people with bombs at the 2013 Boston Marathon."

http://in.reuters.com/article/florida-shooting-com...

Etkö itse tiennyt että kaikki nämä FBI:n mainitsemat ryhmät olivat islamistisia, vai jätitkö sen tarkoituksella kertomatta?

Käyttäjän amgs kuva

Mikä kysymys sellainen on kun tiedetiin alusta lähtien, että mies oli muslimi! Se mitä FBI ei ole sanonut on se, että oliko tappaja jonkun ääriryhmän asialla. Tutkinta on kesken. Kuten totesin jo toisessa kommentissa, tappaja oli radikalisoitunut homovastainen. Homovastaisuus ja radikalisoituminen esiintyy myömuissa uskonnoissa ja ismeja kannattavissa.

Minna Tarvainen Vastaus kommenttiin #33

"Mikä kysymys sellainen on kun tiedetiin alusta lähtien, että mies oli muslimi! Se mitä FBI ei ole sanonut on se, että oliko tappaja jonkun ääriryhmän asialla. Tutkinta on kesken. Kuten totesin jo toisessa kommentissa, tappaja oli radikalisoitunut homovastainen."

Siis mitä? Tappaja oli muslimi ja ilmoitti tappavansa isisin, allahin ja islamin nimissä, joten eikös silloin ole aika selvää mikä uskonto tähän liittyy ja että tapahtuma on täysin sidoksissa yhteen ja ainoaan uskontoon, kuten myös niin monet muutkin terrori-iskut ja murhat viime aikoina.

Janne Suuronen

"
Janne Suurosen mukaan blogisti on islaminen valkopesijä!
"
"
Janne Suuronen, tiedät hyvin, että en voi otta yhteyttä poliisiin syytösten takia
"
:) Voi voi sisälukutaitoa. Tai ehkä tapani mukaisesti muotoilin asian hieman huolimattomasti.

En tainnut mainita kommentissani ensimmäistäkään nimeä tai viitata suoraan edes yksittäiseen kirjoitukseen. Kuten tähän. Itseasiassa, ainoa mielessäni käynyt nimi, jonka edes harkitsin mainittavan, oli Jaakko Hämeen-Anttila. Vaikka kommenttini oli sijoitettu tähän blogiin, niin sehän oli yleisluontoisempi. Alkoikin listalla Islamilaisten tai Islamilaiseksi väitetyistä terroriteoista, eikä sanallakaan viitattu pelkästään juuri tähän viimeisimpään tapahtumaan.

Että sikäli kommenttini sievään nokkaasi ottaminen oli tarpeetonta.

Janne Suuronen

"
Miksi arvoisa Suurunen ja häntä komppaavat kommentoijat, ette sano suoraan, että FBI on erehtynyt?
"
Mitähän mahdat Maria tarkoittaa, kun väität minun ajattelevan FBI:n erehtyneen ?

"
FBI and Obama confirm Omar Mateen was radicalized on the internet

The man who killed 49 people in an Orlando nightclub in the worst gun rampage in US history, was strongly radicalized using the internet, Barack Obama and the head of the FBI have confirmed.
"
http://www.theguardian.com/us-news/2016/jun/13/pul...

Käyttäjän amgs kuva

Tuossa ei puhuta islamista! Olen lukenut, että Trump on vaatinut nyt Obamalta ja Clintonilta puhumaan islamilaisesta terrorismista. Obama ja FBI puhuvat radikaalisoitumisesta ja ovat vielä hyvin varovaisia uskonnon suhteen. Tietävästi tappaja oli puhunut ääriryhmistä, mutta kilpailevista ryhmistä ja FBI kuulusteli miestä. Kaikki väitteet, jotka nyt perustuvat arvailuihin lietsovat vihaa viattomiakin kohtaan. Homofobinen radikalisoitunut ihmisraunio oli asialla. Odotelen lisää tietoa viranomaisolta. Kehotan kaikkia osallistumaan Helsingissä järjestävään muistotilaisuuteen satenkaarilippujen alla. Muistotilaisuus on 17.6. Karhupuistossa klo 17.00.

Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #32

Kuten poistamassasi kommentissani jo sarkastisesti totesin, niin tietysti tämä murhaaja oli _internetissä_ ja vaikkapa soittamansa _hätäpuhelun_ pohjalta arvioituna radikalisoitunut kalkkunankasvattajana ja miksi tunsi olevansa pakotettu tekemään joukkomurhan. Kaksi pyhiinvaellusmatkaa mekkaakaan eivät kerro kyseisestä ihmisestä mitään. Eikä (yhden lähteen mukaan) päivittäiset osallistumiset moskeijan rukoustilaisuuksiin.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

"Ne samat latinot, joista Donald Trump ei pidä. Trumpin ratkaisu Orlandon kaltaisen tragedioiden estämiseksi on rajojen sulkeminen. Samalla Trump sulkisi rajoja myös uhrien kaltaisilta ihmisiltä!"

Erinomainen argumentaatiovirhe.
Trump ei ole koskaan sanonut ettei hän pidä latinoista. Hän ei pidä laittomista maahanmuuttajista, joista suurin osa on meksikolaisia ja Meksikossa syystä tai toisesta asuu latinoja.
Etelärajalle Trump haluaa muurin estämään laittomia rajan ylityksiä, mutta rajanylityspaikkoja ei olla sulkemassa, joten latinot pääsisivät vapaasti maahan LAILLISIN KEINOIN.
Muslimeille hän vaatii maahanpääsykieltoa. En usko että kauhean montaa harrasta muslimia iskussa tekijää lukuun ottamatta kuoli, ottaen huomioon muslimien kannan homoihin.

Käyttäjän amgs kuva

Kuka presidentiksi haluava sanoisi julki, ettei pidä jostakin ryhmästä? Donald Trump on kuitenkin väittänyt yleistäen, että Meksikon rajalta tulee rikollisia, huumekauppiaita, jne. Meksikon rajan kautta pyrkii Yhdysvaltoihin kuubalaisia ja muita espanjankielisiä eivätkä vain meksikolaisia. Se, että moni espanjankielinen ei pidä Trumpista perustuu Trumpin puheisiin.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Poliittisen korrektiuden vastustajana Trumpilla ei uskoisi olevan montaa asiaa mitä hän ei kehtaisi sanoa.
Kuten kirjoitin, rehellisillä henkilöillä ei ole ongelmaa tulla maahan jos he tekevät sen rehellisesti virallisia reittejä pitkin. Mitä olen Trumpin puheita katsonut, hän on kutsunut laittomasti maahan tulleita latinoja rikollisiksi ja media on kivasti unohtanut mainita sen rikollis kohdan.

Pitää myös muistaa ettei Yhhdysvalloilla ole mitään velvollisuutta päästää porukkaa asumaan maahansa, 1800-luku meni jo.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Niitäkin meksikolaisia on, joiden mielestä Trump on oikeassa tuon muurin ja laittomien maahantunkeutujien :-) suhteen.

http://www.theguardian.com/us-news/2016/may/18/lat...

Tuo taitaa olla oma mielipiteesi, että Trump ei pidä latinoista. Trump ei varmaankaan pidä laittomasta maahanmuutosta.

Käyttäjän amgs kuva

Islami-, homo- ja vähemmistövastaisuus elää riemuhetkiä Suomessakin. Jos niitä kolme asiaa ei olisi olemassa keksitäisiin uusia poliittisille agendoille. Viha, pelko ja kauna myyvät vaaleissa hyvin. kristityt loppuivat rakkaudesta!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Eikö haitallista, epätasa-arvoista, ihmisoikeuksia loukkaavaa poliittis-ideologista uskontoa saa vastustaa?

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Ampujan lisäksi olisi syytä nostaa julkisuuteen hänen kiihkouskovainen isänsä, joka on Talebanien kannattaja. Eipä siitä pääse mihinkään, mutta isän opetuksen johdosta pojasta ei tullut Amerikkalaista. Samanlaista sukupolvesta toiseen jatkuvaa sopeutumattomuutta esiintyy myös muualla. Kun kulttuuri on vahva ja luo ainoan kosketuspinnan henkilöiden elämässä, niin asuinmaa ja sen lainsäädäntö on sivuseikka. Euroopassa on keskittymiä joissa eletään sharilain varjolla ja kaapumiehet valvot käyttäytymistä.

On tämä uskomatonta miten raukkoja ja saamattomia ihmiset ovat, kun sallivat tälläisen itsetuhon tietoisesti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset