Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Onko suomalaisten rehellisyys vain myytti?

  • Veikka Lahtisen kuva.
    Veikka Lahtisen kuva.

Pari päivää sitten kysin, että kuka Harakka-Toivakka -jupakassa valehtelee. Puheenvuorossa kun ollaan niin moni oli sitä mieltä, että Harakka oli se valehtelija. Tänään Lenita Toivakka oli eri mieltä jä hän pyysi anteeksi Harakalta ja eduskunnalta. Hyvä niin!

Toivakan anteeksipyynto ei merkitse sitä, että Toivakka itse olisi puhunut totta. Hän itse myönsi jo, että oli johtanut kuulijakuntansa harhaan. Hän siis valehteli.

Olen ollut sitä mieltä, että koska moni muukin ministeri on johtanut mediaa ja meitä kansalaisia harhaan, että hekin saisivat lähteä hallituksesta (katso kuvaan!). Kuva perustuu mediatietoihin.  Jos tärkeimmät ministerit eroaisivat, tulisi hallituskriisi ja uudet vaalit .

Tänään yksi kavereistani kirjoitti omaan Facebookin seinälle näin: "Alho, Jäätteenmäki, Kanerva, Hautala...kaikki eronneet/erotettu valehtelusta.....nyt Stubb, Berner ja Toivakka jatkavat muina miehinä...VAIKKA LUOTTAMUS ON MENNYT!!"

Vastasni hänelle yksinkertaisesti näin: rehellinen kansa ei jaksa vaatia rehellisyyttä! Valitettavasti ehkä niin. Toivon kuitenkin olevani väärässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (49 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Veroparatiisihallituksessa on liian monta veroparatiisiministeriä ja Eduskunnassa liian monta veroparatiisipuolueiden "kansan"edustaa tiukassa ryhmäkurissa, joten veroparatiisihallitus ei kaadu hallituksen ulkopuolisin voimin tähän astiseen poliittiseen saldoon. Toki työmarkkinavoimat voivat kaataa hallituksen, jos päätyvät siihen johtopäätökseen.

On aivan selvää, että jos nykyinen meno jatkuu, yhteiskunnallinen levottomuus kasvaa aivan toisenlaisiin mittasuhteisiin.

Jukka Laine

Suomi ei kaadu veroparatiiseihin vaan eläköitymiseen ja kohonneisiin eläkemenoihin ja veronkiristyksiin.

Troikkaa ei kiinnosta jos tyhmät suomalaiset tai kreikkalaiset hakkaavat kepeillä toisiaan ja rikkovat toistensa ikkunoita.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jep. Jos taloudellinen eliitti enenevästi kiertää veroja ja eläkelöytyminen etenee, kuvio on aika valoton.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #4

Sosialismissa syntyy aina harmaat markkinat. Suomi on taas osana avointa globaalia talousjärjestelmää. Mikä on meillä veronkiertoa on toisaalla osa kilpailukykyä.

Jukka Laine

Suomalaiset ovat tekohurskaita moralisteja. Veroja kiertää moni jos vähänkin mahdollista. Ja julkisessa keskustelussa uskotellaan että Suomi menestyy kireällä verotuksella vaikka verotus tappaa investointi- ja työhalut.

Suomi eläköityy, menopaineet kasvavat ja kasvavat maksut ja kiristyvä verotus aiheuttaa taloudellisen katastrofin keskellä kansainvälistä talouskilpailua.

AY-demarit itse nauttivat verovapaudesta, mikä on pahinta veronkiertoa. Ja moni syö vielä yhteisestä kuormasta vaatien lisää etuja ja palkkioita itselleen.

Eduskunta ei kykene tekemään työtään eli turvaamaan suomalaisen työn kilpailukyvyn. Päinvastoin, Eduskunta ajaa Suomen karille.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

AY-demarien palkatko verovapaita? En ole tiennytkään. Entä muut? No onhan se heidän työnsä yleishyödyllistä. Ainakin joidenkin mielestä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kuuden kuukauden sääntö lienee tavanomaisin veronkiertomenettely. Tai eihän se ole veronkiertoa, koska se on laillinen tapa välttyä palkkaverolta. Haluaisinpa tietää, kuka on ollut 5,5 kuukauden ulkomaankomennuksella.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Kun nyt hallituksen edustaja on todennut kansanedustajan valehtelevan, olisi hyvä jos Toivakka tai muut hallituksen jäsenet kertoisivat mikä se valhe oli?

Lohela muuten huomautti Harakkaa siitä että hänenkin "pitää käyttää asiallista kieltä". Missähän suhteessa Harakka on käyttänyt asiatonta kieltä?

Käyttäjän amgs kuva

Oikaisu: Lohella ei ollut eduskunnass silloin vaan varaåuhemies Paula Risikko(kok) ja hän oli se, joka ojensi myös Harakkaa.
Kysymyksesi on hyvä, koska Harakka joutui valehtelijaan rooliin. Miten se näkyy Harakan imagossa tulevaisuudessa? Muistetaanko myöhemmin, että valehtelija oli ministeri, joka jatkoi tehtävässään?

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Harakka ei hallitse suomenkieltä, Toivakka perusti veroparatiisiyhtiön...Olisi pitänyt sanoa: Toivakka oli vastuussa (2%) operatiivisen johdon rakentaessa paratiisiyhtiötä. Hänen olisi tullut esittää ainakin paheksuntansa hallituksen kokoontuessa, vaikkei teko sinällään ollutkaan laiton. Entinen puolikuuro taistolainen (Harakka) on pesunkestävä agitaattori, brassailee moitteettomalla ääntämisellä hyvin leikatussa takissa, kielioppi hakusessa....

ps Taisi olla vielä, ettei kauppa toteutunutkaan ja yhtiö jäi pöytälaatikkofirmaksi, joten missä pihvi? Lisäksi toivon ei-sosialististen puolueiden muistavan nämä henkilökohtaiset hyökkäykset ja tuomitsevan öykkärit vasemmistoblokkiin harrastelemaan oppositioänkyröintiä seuraavissa koalitioissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #27

Pihvi on siinä että hallitus on rahan asialla, ja nimenomaan vähemmän vastuullisen kansanosan rahan palveluksessa eli niiden jotka eivät vedä kotiinpäin.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

"Työmarkkinavoimat" (SDP) hyväksyivät ministeri Toivakan anteeksipyynnön.
Tosin se kohdistui ministerin kielenkäyttöön ja edustaja Harakan maineen pudistamiseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Korkean verotuksen maat menestyvät, Ruotsi, Tanska, Norja ja miksi ei Saksakin. Kurjuudessa sensijaan kieriskelevät matalan veroasteen maat ja niiden kansalaiset. Alhainen veroaste ei ole synonyymi valtion menestykselle, ennemmikin päinvastoin.

Ilkka Huotari

Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavat Sisäministeriön edustajat tuntuvat myös valehtelevan koko ajan...

https://www.suomenuutiset.fi/raatikainen-sisaminis...

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Anteeksipyynnöstä on tullut maan tapa. Ministeri Toivakka on uusin tulokas ja jatkaa anteeksipyytäjien ketjua. Valta on siinä määrin koukuttava, että on helpompaa nöyrtyä pyytämään anteeksi ja näin myöntämään virheensä kuin irtisanoutua.

On selvää, että kulisseissa neuvonantajien rooli nousee arvoon arvaamattomaan. Poliittinen, kansalta piilossa pidettävä valtapeli, on henkeäsalpaavaa. Kaikki ministerit eivät välttämättä pysty tiukkaa hermopeliä kestämään, vaan tunnekuohuissaan päästelevät suustaan 'sammakoita'!

Nykyisen hallituksen ministerit, joilla on ollut seliteltävää veroparatiisi- tai hallintarekisterikuvioissaan, ovat saaneet pääministeri Sipilän täyden luottamuksen. Tämäkin kertoo siitä, että hallituksen koossapitäminen on nyt ensisijainen tavoite. Suomea kuntoon laittava pääministeripuolue on rakentanut hallitusohjelman 'luottamukselle', joka korostui hallitusneuvotteluissa.

Tuleekin mieleen, luottamus -sanan kaksiteräinen miekka. Toisella aiheutetaan 'kipua' kansalle, toisella suojellaan vallanpitäjien arvovalintoja.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

On todella harvinaista, että poliitikko tunnustaa ollensa väärässä tai pyytää anteeksi että on erehtynyt.

Näyttää vahvasti siltä, ettei väärässä olevia poliitikkoja ole muualla kuin Kansallisessa Kokoomuksessa. Tämän äänestäjät varmaakin ottavat huomioon.

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Luulin seuraavani uutisia mutta nyt on mennyt ihan ohi Bernerin ja Sipilän valehtelut. Viittaan siis tuohon kuvaan. Voisiko joku ystävällisesti valaista? En muuten ymmärrä myöskään lainkaan tätä Toivakka-kohua. Tekikö hän siis jonkun rikoksen vai muuta laitonta?

Käyttäjän amgs kuva

Hakukoneilta löytyy vstauksia. Juha Sipilä jopa väitti, että Berner saa tukensa. En valitettavasti ehdi laittaa linkkejä tänne.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Mitäs muuta pahaa Berner on tehnyt kuin työllistää toistasataa suomalaista. Heistä jokunen myös taiteiden korkeakoulun kasvatteja, joille ei yleensä kovin monelle koulutustaan vastaavaa vakinaista työpaikkaa liikene Suomessa.

Kenet olisit nimittänyt luxemburgilaisyhtiön hallitukseen? Vai olisiko ollut parempi, että Hartwallin suvulla Kährsin omistajana ei olisi ollut hallituspaikkaa lainkaan. No, eiköhän tuo Karelia Upofloorin Tuupovaarankin tehdas kohta lopeteta. Mielenkiintoista, mihin Tapio Wirkkalankin suunnitteluun perustuvan Saima-parketin tuotanto sen jälkeen siirretään... Eihän sitä kukaan suomalainen ainakaan osta. Boikottiin vaan, jos ei muuten niin verosuunnittelijoiden kiusaksi.

http://news.cision.com/fi/karelia-upofloor-/r/saim...

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Jos pidättytaan suuremmissa linjoissa, minulle jäi sellainen vaikutelma, että Harakka syytti Toivakkaa veronkierrosta ja Toivakka sanoi, että Harakka valehtelee.

Tietenkin Toivakka oli väärässä vaikka ei olisi tehnyt mitään laitonta.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kysymykseesi, AMGS. Ikävä kyllä, on.
Kokoomuksesta jotain tänään puolueena kertoo, kun valehtelija Stubb antaa tukensa valehtelija Toivakalle toimiessaan valtiomme ylimmillä tasoilla.
Se siitä. Anteeksi.

Risto Laine

Moraalista tuli mieleen EU vakausmekanismit, jotka perustettiin EU:n ulkopuolelle ja joilla on vero- ja vastuuvapaus. Yhtiöt perustettiin pankkiyhtiöitä varten. Kreikan tapauksessahan pelastettiin ranskan ja saksan pankkiyhtiöitä näistä veroparatiiseista.

Minna Tarvainen

Suomalaisten rehellisyys on sitä, että humalassa kerrotaan mitä ja ketkä ovat väärässä, ja koska Suomessa poliisit ja virkamiehet eivät suoraan vaadi lahjuksia, niin luonnollisesti Suomessa ei ole korruptiota.

Suomi on kaikkine järjestöineen läpeensä korruptoitunut maa sekä yritystensä että julkisen puolen osalta, mutta täällä se on ainoastaan "verkostoitumista". Nyt tämä alkaa näkyä myös jo pörssiyhtiöiden tuloksissakin, eikä sitä Supercell tai Patrik Laine muuksi muuta.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Suomalainen sananlasku; 'Rehellisyys maan perii', on opetettu suomalaisille jo lapsena. Syvissä kansanriveissä rehellisyys on edelleen vahva arvo. Valtaeliitille rehellisyys lienee enää klisee, sillä tunnetusti valta sokaisee ja käytännössä arvot tunnistetaan vain juhlapuheissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Aika paljon on vihjattu Harakan harrastavan kateuspropagandaa. Selainen vihjailu lähtee siitä olettamuksesta että kaikki varakkaat verosuunnittelevat 24/7/365. Näin ei ole.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tottakai varakkaat suunnittelevat miten asansa hoitavat muuten he eivät ole varakkaita kovin kauan ja niin tekevät myös vähemmän varakkaat . Eikä heitä voi syyttää siitä että hoitavat asiansa lakien mukaisesti. Harakkakaan ei ole esittänyt että ko.tapauksessa olisi rikottu lakia mutta kun oli tilaisuus heittää epäilysten varjo ja kiusata kilpailijaa niin demareille tyypilliseen tapaan hän käytti tilaisuutta hyväkseen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Monimutkaiset yhtiöjärjestelyt ovat eri asia kuin että miettii ja ottaa huomioon verovähennysrajoja jossain tavistilanteessa. Kyllä on persujen ääni kellossa muuttunut kuten sinullakin. Valtaan pääsitte kokoomusta haukkumalla.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #25

Läheskään kaikki ,varakkaatkaan, eivät suunnittele monimutkaisia yhtiöjärjetelyjä kuten näytät ajattelevan. Ihan päivittäiset valinnat osa vaurauden lisäämistä,yhtiötasolla ja myös henkilökohtaisella tasolla.
Ääni kellossa ei ole muuttunut miksikään mutta nyt sitä ääntä kuunnellaan paremmin eikä sitä voida enää niin helposti nonsoleerata vasemmiston ja vihreiden valheellisilla väitteillä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #29

Siinä olemme samaa mieltä että esim vihreän isänmaallisen ajatusmaailman omaavat varakkaat eivät käytä energiaansa naurettavaan verokikkailuun.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #31

Mistä kohdasta pitää likistää että vihreistä löytyy "isänmaallinen maailmankatsomus", kyllä siellä ollaan tuhoamassa sekin isänmaallisuus mitä Suomessa vielä on.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Jotain omituista on myös siinä että meillä on iso joukko viisaita ihmisiä tekemäsä lakeja näistäkin verotusasioista ja sitten kun joku toimii noudattaen näitä lakeja niin hän joutuu todistelemaan miksi on noudattanut näitä lakeja. En ymmärrä. Demarit ovat kauhean katkeria kun joku noudattaa lakia siten kuin siinä on kirjoitettu eikä niin kuin nämä itäänpäin kumartajat ovat ajatelleet siinä kirjoitetun.
Kylläkai laki on tarkoitettu noudatettavaksi siten että jos lakia ei rikota niin tekemisiään ei erikseen tarvitse pyydellä demareilta anteeksi.
Siitä kai on lähdettävä että lakiteksti on totta eikä ole syytä sitä epäillä,jos siinä on jotain sopimatonta niin se varmaan korjataan sitten kun saadaan asialle riittävä kannatus ?
Turhanpäivästä itkua asiasta jossa mitään rikollista ei ole tapahtunut.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Persut ovat siis nyt kokoomuslaisempia kuin kokoomus jolla on kuitenkin pernteitä pitkistä hallitusyhteistöistä yms demareiden kanssa.
Ihmettelen persujen noinkin vapaaehtoista esilletuloa veroparatiisipuolueena.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Lakia pitäisi kansalaisten voida rauhassa noudattaa ilman että joutuu vasemmiston irvokkaiden väitteiden kohteeksi. Jotkut saattavat kyllä ajatella että suuret miljardiluokan osingot verottomina tienatuilla rahoilla ovat ainoastaan ay-liikkeen ja demareiden etuoikeus.
Kateellisuutta minä en jaksa ymmärtää ,en sitten millään ,en edes sinulta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #30

Persu puhumassa irvokkaista väitteistä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #32

Näyttäis pikkuhiljaa vastaukset menevän siihen suuntaan että demarien pakkosyöttö on tarttunut.

Käyttäjän amgs kuva

Myös demarit övat olleet hyväksymässä näitä lakeja joiden nojalla saa toimia moraalisesti erikoisesti. Tässä eu Ole kyse lakiwn noudattamisesta tai ei vaa nuhteettomuudesta ja valehtelusta myös kansalaisille televisuokameroiden edessä.

Käyttäjän amgs kuva

Myös demarit övat olleet hyväksymässä näitä lakeja joiden nojalla saa toimia moraalisesti erikoisesti. Tässä eu Ole kyse lakiwn noudattamisesta tai ei vaa nuhteettomuudesta ja valehtelusta myös kansalaisille televisuokameroiden edessä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Sepä on tuo moraali sikälis vekkuli juttu että siitä voi puhua vaikka miten kauan mutta se ei tee kuitenkaan laillisesta laitonta... Moraali liittyy uskontoon ja ihmisyyteen mutta uskontohan on nykypäivänä impivaaralaisuutta puhtaimmillaan ja satuihin uskomista niin että onko se moraalikin sitten satua vai mitä ?
Laki on se mikä on olemassa ja moraali on sitten jotain boonusta mutta moraalittomiahan me olemme kaikki kunhan tarpeeksi tarkalla kammalla kammataan ,aina sieltä joku saivare löytyy,niin että onkohan se tarpeen lajitella ihmisiä sen mukaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Lait ilmentävät moraalia. Niistä porsaanreikiä metsästävät ilmentävät lainvastaista moraalia.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #38

Lainvastainen moraali, voiko sitä olla ?
Lait on lakeja ja niitä tulee noudattaa oli niissä reikiä tai ei. Moraalitonta ja irvokasta on väittää lain noudattajaa porsaanreikien etsijäksi. Ne reiätkin on osa lakia ja tarkoitetut nähtäväksi siinä laissa. Toiset näkee ja toiset kadehtii, sellaista se on ,moraali.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #40

Reiät eivät ole lakia vaan epähuomiossa jääneitä lain rakennusvirheitä. Sellaisia joskus tukitaankin kun niissä alkaa olla liikaa ryömijöitä.
Kaikki ymmärtävät että liiallinen verovälttely on itsekästä ja pitkällä tähtäimellä kestämätöntä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #42

Meiltä tavallisilta papoilta voi jäädä vahingossa sopimuksesta joku juttu pois mutta lain laatiminen ei olekaan yhden miehen hommaa vaan siellä niitä silmäpareja on paljon ja eri puolueista niin että kyllä ne lait on kaikilta osiltaan lakeja ja tarkoitetut noudatettaviksi ihan semmosenaan ilman että niitä täytyy yksityisen kansalaisen pienessä päässään vielä itse kiristää. Laillinen on laillista vaikka kuinka yrittäisi muuta väittää ja niin sen pitää ollakin. Jos haluaa niin eduskunta voi lakeja muutella ja niinhän se silloin tällöin tekeekin. Muutoksen suunnittelussa voi sitten moralisoida ihan vapaasti ja itkeä kaikista reijjistä mutta kun laki on voimassa niin se on voimassa, kaikille, ilman ehtoja.

Käyttäjän amgs kuva

Laki voi olla joskus väärä. Esimerkiksi monissa maissa on aborttikieltolaki ja se on väärin, koska moni nainen kuolee komplikaatioihin. Aborttivastustajien mielestä laki on ihan oikea.

Varmasti joidenkin suomalaisten mielestä sellainen laki, jonka nojalla voi siirtää rahansa veroparatiiseihin on väärä ja toisten mielestä ei. Joku ja jotkut ihmiset ovat tehneet lakeja omien arvomaailman mukaisesti. Laki heijastaa tekijöiden ajattelutapoja.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Enpä tiedä onko laki väärä mutta se on sopimus jonka ovat tehneet kansan edustajat kansan noudatettavaksi koska heille on annettu oikeus tehdä kansan toimintaa rajoittavia sopimuksia. Jos abortti on joidenkin mielestä väärin ja ovat sellaisen lain tehneet niin se on silti laki. Ei kai se tee laista väärää että kaikki eivät sitä kannata ?
Minustakin on väärin että kunta saa määritellä minun torpalleni verotusarvon ja sen mukaan määrittelee ihan sikamaisen kiinteistöveron ilman selitystä mutta laki on sellainen ja jos haluan torppani omistaa niin se vero on vaan jostakin kyhnytettävä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Voi tietenkin yrittää harrastaa verosuunnittelua ja perustella asiantuntijalausuntojen kera, miksi verotusarvon pitäisi olla alempi. Usein kuitenkin varmaan ennen sitä kannattaa laskea tupakkiaskin kanteen, paljonko palaa aikaa ja euroja muutoshakemukseen ja asiantuntijoihin. Ja todeta, että halvemmaksi tulee maksaa se pyydetty summa...

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #46

Se valinnan mahdollisuus on tietenkin olemassa mutta laki on silti laki ja sitä saa noudattaa ilman moralisointia,tässäkin tapauksessa ja niinhän kunta tekeekin.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #47

Näinpä. Mutta ei se verosuunnittelukaan laitonta ole, vaikka voikin olla kannattavaa. Verottajan kannalta entistä kannattavammaksi se tulee, jos suunnittelu ei onnistu mutta verottajaa pääsee verottamaan vielä asiantuntijaakin lisää...

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #48

Kaikkea laillista voi tehdä kunhan vastaa seurauksista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset