Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Nettikeskustelijat eivät ehdi paheksua omaishoitajien ja ikäihmisten kohtelua

  • Kukkia omaishoitajille.
    Kukkia omaishoitajille.

Puheenvuorossa ja muissa nettikeskustelupalstoissa ollaan niin huolissaan ihmisistä, jotka rakensivat sellaisen maan josta on sanottu, että on lottovoitto syntyä sinne. Että aina kun pitää näyttää kaapin paikka maahanmuuttajille, ikääntyneet ja eläkeläiset muistetaan.

Kohta päättyy valtakunnallinen omaishoitajien viikko (23.–29.11.2015), enkä ole nähnyt Puheenvuorossa mitään asiasta eikä muuallakaan. Jos ollaan huolestuneita, se on kovin vaitonaista ja vaatimatonta huolta.

On hyvin tiedossa, kuinka sairaita ikäihmisiä lähetetään kotihoitoon, vaikka omaishoitajan voimat olisivat viimeisillään. Ei se ole mitään lioiteltua sanoa, että ikäihmisten hoito Suomessa on huonolla tolalla. Omaiset eivät ehdi tai jaksa vaatia omaisilleen arvokasta hoitoa. Omaishoitajat ovat monesti yksin, myös valtakunnallisessa omaishoitoviikolla. Hain Puheenvuorosta Omaishoitajat -hakusanalla ja löytyy kirjoituksia, mutta vuoden vanhoja.

Nettikeskustelijatkaan eivät siis ehdi paheksua omaishoitajien ja ikäihmisten kohtelua, koska paheksunta suuntautuu muihin ihmisiin, jotka eivät tee päätöksiä, kuten turvapaikanhakijoihin. Hävetkää!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kiitos Ana, että sinä edes muistutit tästä tärkeästä asiasta.

Käyttäjän amgs kuva

"Ikäihmisten puolta pitäminen" näyttää olevan vain lyöma-ase poliittisten intressien eteen.
En ymmärrä miten tämä nykyinen ikäihmisten hoitosysteemi on kehittyneiden maiden tasolla.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Normaalistihan heikompien ihmisten puolta pidetään vain silloin kun vaalit on tulossa. Kaikki ovat niin mielin kielin kosiskelemassa. Mä itse harvoin uskon mihinkään lupauksiin.

Nykyisellä hallituksella saadaan vanhusten ja muiden heikommassa asemassa olevien, asema vieläkin huonommaksi jo siitä huonosta tilasta mitä se oli entisestään.

Ja ne Persutkin sielllä mielin kielin kukkona tunkiolla, vaikka heidän nimenomaan piti olla se puolue joka olisi ajanut vähävaraisen asiaa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Ana Maria, kirjoitit "Nettikeskustelijatkaan eivät siis ehdi paheksua omaishoitajien ja ikäihmisten kohtelua, koska paheksunta suuntautuu muihin ihmisiin, jotka eivät tee päätöksiä, kuten turvapikanhakijoihin. Hävetkää!"

Olen vierallut useassa Latinalaisen Amerikan valtiossa. Siellä on paljon kurjuutta ja köyhyyttä. Missään siellä ei hoideta vanhuksista niin hyvin kuin Suomessa. Ja miksi sinä parannat maailmaa Suomessa etkä synnyinmaassassi? Kuka hoitaa sinun vanhuksesi siellä? Kenen pitäisi hävetä?

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #12

Tuo on jo vanha tuttu kikka, että jos ja kun kirjoittaja on synytynyt Suomen ulkopuolella halutaan kääntää asioita toiseen suuntaan. Missä se isänmaallisuus on, kun oman yhteiskunnan ongelmat kiinnostavat niin vähän? Jos asuisin pysyvästi Japanissa, kirjoittaisin Japanin yhteiskunnan ilmiöistä ja ongelmista enkä muista ellei olisi jotakin sanottavana.

Toisaalta, jos blogisti olisi vertaillut yhteiskuntien toimintatapoja, kommentti olisi aiheellinen.

Arvoisa kommentoija, olen asunut Suomessa kauan, saanut Suomen kansalaisuuttakin ja ehtinyt olla omaishoitajanakin Suomessa, en muualla. Puhutaan suomalaisesta yhteiskunnasta eikä muista. Kysyt henkilökohtaisia asioita, joihin en ole velvollinen vastausta antamaan.

Muuten, lähden joulukuussa äitiä ja koko sukuani katsomaan. :)Toivottavasti moni suomalainen ehtii ja haluaa mennä omia vanhempia katsomaan tai moikkamaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Oletko koskaan ajatellut, että rahat menevät nyt pakolaisten elättämiseen ja ovat siitäsyystä poissa omaishoitajilta ja lapsiperheiltä.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #24

Oletko miettinyt koskaan, että rehat menevät nyt puoluetoimistojen pyörittämiseen ja siitä syystä poissa omaishoitajilta ja lapsiperheltä. Husp, perussuomalaiset lupasivat, ettei Krikkaa rahoiteta enää ja joskus lupasivat myös, että puoluetuista luovutaan! Hups, miten on käynyt?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #25

Olet oikeassa, mutta tämä ei ole vastaus kysymykseeni, vaan poliittista luistelua.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Häpeän nyt ensin vähän kun Anna Maria niin käskee.

Paremmin pitäisi yhteiskunnan omaishoitajia kohdella, sitä mieltä olen minäkin. Raha ja omaishoidon arvostus ovat yleensä focuksessa kun mediassa omaishoidosta puhutaan.

Minua pelottaa ja tavallaan myötähävettää koventuneet asenteet omaishoidon kohdalla. Kautta vuosisatojen on omaishoidettu omia vanhempia tai hoidon tarpeessa olevaa pulisoa, jopa setiä ja tätejä, veljiä ja sisaria. Se on ollut ikäänkuin itsestään selvää. Päivinämme yhä useammat potentiaaliset omaishoitajat ovat kovettaneet sydämensä, ovat mukavuudenhaluisia, keksivät mitä hyvänsä verukkeita välttyäkseen omaistensa hoidosta.

Käyttäjän amgs kuva

Tilanne on käytännön tasolla hyvin monimutkainen riippuen tapauksesta. Yhteiskunta vaatii työssäkäyviltä paljon. Se on totta, mutta keskeisintä on se ajattelu, että jokainen hoitaa asiansa ja kun nuoret lapset itsenäistyvät ja lähtevät kotoa vanhemmat ovat vähän kuin vain osaa elämää ja joskus hyvin kaukainen osaa.

Yhteiskunta on kuitenkin muuttunut ja ilmapiiri on sellainen, että vanhuksista, sairaista, työkyvyttömistä ei haluta pitää huolta ja säästöt on kohdistettu heidän palveluihin. Tämä johtaa paitsi huononeviin palveluihin myös kasvavaan omaishoitajien määrään. On todettu, että omaishoitajien työllä yhteiskunta säästää suuria verosummia. Päättäjien logiikalla ei sillä ole paljoakaan väliä jos omaishoitaja sairastuu tai kuolee rankan "työelämän" takia.

Jos ikääntyneellä on tarpeeksi rahaa, hän voi jo nyt mennä asumaan hienoon palvelutaloon. Meillä on jo tavallaan luokkayhteiskunta, joissa toiset maksavat ulkopuolisille omaisen hoidosta tai hoidettava maksaa itse ja, jossa omaishoitajista on hienoilla sanoilla tehty piikoja huonoilla työehdoilla.

Espanjassa ja Italiassa on sellainen systeemi, että varsinkin Keski-Amerikan maista tuodaan naisia hoitamaan vanhuksia omaan kotiin. Nämä naiset asuvat vanhuksen luona ja saavat palkkansa. Jos ja kun ehdotan sellaista Suomeen, minua kutsuttaisiin piikayhteiskunnan kannattajaksi, mutta sellainen piikayhteiskunta on jo Suomessa olemassa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ihminen kirjoittaa siitä mikä sitä milläkin hetkellä eniten koskettaa, ja nyt vaan nuo raiskaustapaukset koskettaa, ei ne häviä vaikka haluttaisiinkin.

Pitäisi kirjoittaa köyhistä, orvoista, omaishoitajista, eläkeläisistä, asunnottomista, sodan uhreista, maailmanrauhasta, turvattomuudesta, lakoista, huonosta hallituksesta, oppositiosta jne.

Syyllistäminen onkin varmaan hedelmällistä, hävetkää kaikki syyllistäjät.

Käyttäjän amgs kuva

Kunpa moni pysähtyisi katsomaan tuota elokuvaa. Kiitos linkistä!

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Kun rahaa on vain äärellinen määrä ja kun pitää valita omien vanhusten ja maahanmuuttjien välillä, valitsen omat vanhukset - ilman erityistä melua ja ilman häpeää.

Ana Maria, pidät kovasti melua maahanmuuttjista, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun puhut suomalaisista vanhuksista. Älä nyt pillastu, mutta epäilen että syy on ettei sinulla ole isovanhempia, jotka kävivät sodat ja savotat läpi. Kunhan keksit sellaisen sammon, joka poikii rahaa niin että voimme hoitaa vanhuksemme ja koko muun mailman, niin mikä ettei ei. Palataan asiaan.

Käyttäjän amgs kuva

Taisit erehtyä. Tässä pari linkkiä kirjoituksiin, joissa kirjoitan mm. heikko-osaisista ja omaishoitajista:
http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111070-eurokr...

Miten voitaisiin parantaa omaishoitajien arkea?: http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69589-miten-v...

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Kun raha ei riitä kaikkeen, niin ketkä hoidetaan ensin maahanmuuttajat vai omat vanhukset? Ana Maria, saisinko rehellisen vastauksen.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #21

Hoidetaan molempia ja jätetään talvivaararahat, puoluetuet, kansanedustajien taksirahat, ym. maksamatta.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #22

Emme tarvii yhtään maahanmuuttajaa eikä maailmanparantajaa lisää. Ensi vuonna ne maksavat jo miljardi euroa ja kaikki velkarahalla. Höpö höpö taksirahat ja talvivaarat. Suomella ei ole mitään velvoitetta olla koko mailman sosiaalitoimisto.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #23

Katsotaan mitä tapahtuu. Jos joskus tulevaisuudessa todetaan, että turvapaikanhakijoiden tulo vaikutti myönteisesti vaikkapa maan talouteen, silloin toivon, että asenteet muuttuisivat, mutta jos nut turvapaikanhakija ja kotouttajat epäonnistuvat ja kaikki menee päin mäntyä niin olet sitten oikeassa. Väärin on se, että lähtökohtaisesti luullaan, ettei ne turvapaikanhakijat pystyy mihinkään myönteiseen. Jo ihmiselle ei anneta mahdollisuuksia ja ovia suljetaan, niin parasta on pakata laukunsa ja lähteä. ELämä on vain yksi eikä se ole hukattavissa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #26

Tänään jo tiedetään maahanmuuttajien nettovaikutus talouteen.

Rehellisesti, kuinka paljon 5 vuotta maassa olleita mamuja on työttömänä? - kuinka paljon yhteiskunta antaa avustuksia 5 vuotta maassa olleille mamuille? Ja kuinka monta suomalaista vanhusta tarvitsee parempaa hoitoa?

Tom Frank

Samaten " Meillä on unelma" -konsertit ovat olleet kovin vähissä vanhusten puolesta..........

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

"Kun tarkastellaan kunnalle aiheutuvia kustannuksia,
tehostetun palveluasumisen 101 euron kustannustaso
saavutetaan kotihoidossa jo lähes yhdellä päivittäisellä
hoitokäynnillä. Vanhainkotihoidon kustannus ylitetään,
kun kotihoidon keskimääräiseen kustannukseen lisätään
toisen hoitokäynnin 35 euron kustannus. Pitkäaikaisen
sairaalahoidon kustannustaso saavutetaan noin kolmella
päivittäisellä käynnillä."

Edelläoleva on tästä raportista:

https://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksi%C3%A4-sa...

..

Jos valtakunnan tason päättäjillä, edes 20 prosentilla, olisi jokapäiväinen omakohtainen kokemus iäkkään ihmisen hoidosta, hoitopaikkojen saannista ym., niin kyllä vanhustenhoitoa toisella tavalla mietittäisiin siitä, mitä se nyt on.

Nyt on juututtu siihen, että vain kotona on kaikki hyvin. Eikä se kuitenkaan ole. Ei edes kustannusten osalta!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Oikein!
On se kumma juttu, että näihin kirjoituksiin vastaavat kaiken maailman vänkääjät, jotka eivät jaksa kirjoittaa riviäkään vanhusten asemasta.
Jaoin tätä viestillä:
"Ollaan ihmiset aktiivisia! He tämän maan rakensivat ja monta jäi hyvästelemättä."

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid
Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Laitoin tämän, joka minun "teknisen töppäykseni" vuoksi ei koskaan näkynyt etusivulla:
http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207395-halli...

Henry

Käyttäjän amgs kuva

Henry, kolme kommenttia on poistettu, koska niissä ei ollut mitään sanomista vanhusten ja omaishoitajien asemasta eli mitä sanoit kommentissa nro 17 pitää paikansa.

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Joskus ennen teollistumista ja kaupungistumista vanhuksista ja oikeastaan ihan kaikista pidettiin parempaa huolta. Oli pakko. Ei sosiaaliturvaa, sosiaalitoimistoja, kansaneläkelaitosta tai terveyskeskuksia. Suomalaisilla oli enimmäkseen toisensa. Elintasokaan nykymittapuun mukaan ei ollut tosin kummoinen.

Omaishoitohan ei sinänsä "tuota" mitään, paitsi tietysti vähentää esim. laitospaikkojen tarvetta ja vähentää ainakin julkisen terveydenhuollon kustannuksia.
Se on arvokasta työtä, josta maksetaan mitätön korvaus.

Näen, että tämäkin asia on sitä muutosta, että ihmisestä on tehty työelämän muurahainen, joka rakentaa loputtomasti sitä muurahaiskekoa kunnes seuraava muurahainen ottaa tämän paikan. Ihminen määritellään länsimaisessa yhteiskunnassa paljon sen perusteella, missä hän sijaitsee työelämän hierarkiassa.
Uutisissa on vain lakkoja, kilpalukykyloikkaa ja pohditaan, miten yritykset saisivat piilotettua varallisuutensa verottajan ulottumattomiin (hallintarekisteri). Meiltä on unohtunut ihmisenä oleminen.

Tähän liittyy sekin, miten näemme pakolaiset ja ihan kaikki ihmiset ympäriltämme. Mihin meillä on varaa, kenestä voimme pitää huolta? Kestääkö kantokyky?

Jos haluaisimme luoda ihan toisenlaisen yhteiskunnan, mille pelisäännöille se pitäisi luoda?

Käyttäjän amgs kuva

Moni sanoo myös, että ihminen on vain hintalappu. Sinänsä kommentissasi on paljon asiaa. Vastauksena viimeiseen kysymykseen, sanoisin, että lisää empatiaa ja ihmisläheinen yhteiskunta, jossa tavaran määrä ja kilpailuhenki olisi vain sivuseikka eivätkä elämän päämäärä, kuten nyt.

Kun lukee hallituksen päätöksistä ja ministereiden kannanottoja välillä tuntuu siltä, että tämä hyvinvoiva porukka, joka on sitä mieltä, että nyt pitää saada ihan kaiken mitä he ovat tahtoneet on nyt hyvin aktiivinen. Esim. tuo hallintarekisteriasia. Viime viikolla tunnettu kokoomuslainen moittii perustuslakia epädemokraattisina. Hänen mukaansa "uudistukset" törmäävät perustuslakiin. Perustuslakia on kuitenkin tehty demokraattisesti, toisin kuin tämä herra väitti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset