Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

"Mielenosoittajien" väärä kohde

  • "Hallituspuolue perussuomalaisten Pirkanmaan johtohenkilö kehottaa ihmisiä osallistumaan mielenosoitukseen Facebooksissa."
    "Hallituspuolue perussuomalaisten Pirkanmaan johtohenkilö kehottaa ihmisiä osallistumaan mielenosoitukseen Facebooksissa."

Mielenosoitukset ovat tärkeä osa sananvapautta ja samalla demokratiaa. Se on itsestään selvä asia ja toistan sen vain siksi ennen kuin joku tulee muistuttamaan, että emme ole "missään Kuubassa tai Nicaraguassa".

Suomalainen kansalaisyhteiskunta on ollut vuosia liian nukkuneena, liian hiljaisena ja näin se ei voinut jatkua, jos on ollut aiheita. Minusta on hyvä, että mieltä osoitetaan.

On hienoa, että nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan osoitetaan mieltä ja sanotaan ääneen, mikä maahanmuuttopolitiikassa on pielessä, mutta missä ne mielenosoitukset maahanmuuttopolitiikkaa vastaan ovat? Huudot ovat nyt "noissa mielenosoituksissa Torniossa ja vastaanottokeskusten pihoilla" toisenlaiset, tyylin "painu pois suomesta" ja ”Go home Isis”.

Minusta se, että nykyinen eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka antaa tilaa miesturvapaikanhakijoille jättäen naiset ja lapset vääränlaisiin paikkoihin, joissa heidän ihmisoikeutensa on jatkuvasti uhattuna, on osittain väärin. Salakuljettajien palveluihin perustuva turvapaikanhakijoiden valikointi on myös tuomittavaa, ja siihen on vaadittava muutoksia. Ne muutokset voidaan tehdä päättävissä elimissä niin Suomessa kuin Euroopan Unionin tasolla.

Suomeen busseilla rajan yli eri vastaanottokeskuksiin tulevat ja olevat turvapaikanhakijat eivät itse päätä Suomen ja EU:n asioista. He ovat uhreja ja nyt moni kansalainen on sitä mieltä, että mielenosoitukset turvapaikanhakijoita ja pakolaisia vastaan Torniossa ja muualla ovat puistattavia, koska he, jotka pakenevat henkensä edestä taas joutuvat kokemaan epämiellyttäviä asioita.

Varmasti moni olisi valmis osoittamaan mieltä vaikkapa Eduskuntatalon edessä toisenlaisen, reilun maahanmuuttopolitiikan puolesta, mutta ei missään nimessä vihaisilla huudoilla, tulitteilla, kivillä tai pukeutumalla rasististen järjestöjen tunnuksilla, kuten Ku klux Klanin asuun.

Mielenoisoituksen tarkoitus ei voi olla vain huutaa ja riehua toisia ihmisiä vastaan, vaan ilmaista mielepiteensä vallanpitäjille. Tehdä kantansa selväksi muille kansalaisille yrittäen saada heidätkin tukemaan ideoita eikä vain saada tuomitsemaan "mielenilmauksia ja mielenosoittajien" käyttäytymistä. Toisten ihmisten rauhallisen olemassaolon häiritseminen ei ole järkevä viesti, etenkin jos tukea halutaan omille ajatuksille. Se tapa osoittaa mieltä luo vain silkkaa eripuraa, eikä vie rakentavaan muutokseen.

Vastaanottokeskusten piha-alueilla "mieltä osoittaminen" on kuin kotirauhan rikkomista riehumalla. Maahanmuuttopolitiikka kaipaa muutoksia, mutta ihmisiin suuntautuva kritiikki ja viha on kaukana maahanmuuttopolitiikan kritisoimisesta. Mielenosoitukset Suomen rajalla, Torniossa, suuntautuvat nekin ihmisiin. Leijonapaitaisten miesten "mielenosoitusten" kohde (vastaanottokeskukset, bussit ja turvapaikanhakijat) on yksinkertaisesti väärä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mielenosoituksen järjestäminen paikassa, johon turvapaikanhakijoita bussilasteittain kuljetetaan, merkitsee varmaa medianäkyvyyttä. Siltä kannalta protestin sijoittumista voi pitää onnistuneena, vaikka auton ikkunasta katseleva maahantulija ei asetelmaa ymmärtäisikään.

Paukkupommeilla sun muulla kättä pitemmällä varustautuminen on tietysti vaarallista ja väärin, mutta julisteita ja huutelua ei käsittääkseni voi kautta linjan kieltää. Onko esimerkiksi "Go home Isis" kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Kuinka jyrkäksi suomalaisten keskinäinen mielipide-ero voi tämän syksyn tapahtumista kehittyä, on olennainen kysymys. Kyllä vai ei turvapaikanhakijoille?

Käyttäjän amgs kuva

"Painu pois suomesta" ei avaudu nopeasti ilman vaikkapa Googlen kääntäjää, mutta ”Go home Isis” on jo muuta. Jo se "Go home" menee suoraan ihmisen sydämeen. Se loukkaa ja ahdistaa. Tuo Isis -sanaa käyttäminen turvapaikanhakijoiden haukkumasanana on täysin väärin

Marko Parkkola

Haluat siis Isis-joukkoja Suomeen?

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #5

Oletatteko, että jopa ne lapset, jotka tulevat rajan yli ovat Isisin kannattajia? Mietti nyt Marko. Toiseksi, et voi kysellä tuota ajattelematta, että syytän tuota Anaa Isisin kannattajaksi. ja minusta se on jo aika paksu väite. Toisin olisin voinut olla vataamatta tuohon, anteeksi vain, typerään kysymykseen.

Käyttäjän SariKarlstrm kuva
Sari Karlström Vastaus kommenttiin #6
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #12

Esimerkiksi nämä.

Hennala:

Kävi niin ikävästi, että ensimmäisessä bussissa, johon osui eniten tulitteita, oli pääasiassa naisia ja lapsia. He luonnollisesti olivat kauhuissaan, Saarinen kertoo.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194999469788/arti...

Yksinäisten alaikäisten tulijoiden määrä on kasvanut viime kuukausina roimasti. Tänä vuonna Suomeen on tullut yksin jo yli 900 alaikäistä lasta ja nuorta. Heistä useimmat ovat teini-ikäisiä, mutta nuorimmat ovat alle 10-vuotiaita.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1443151237069

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #12

Hyvä kysymys Sari! Raavaita miehiä näyttävät voittopuolisesti olevan.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #6

Markku Parkkola, jos haluat sanoa jotakin, keskity asiaan ei blogistiin. Kiitos!

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #5

"Haluat siis Isis-joukkoja Suomeen?"

Oletko itse lopettanut vaimosi lyömisen?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mihin medianäkyvyyttä tarvitaan? Mielenosoitusten yleistyessä naamansa saa korkeintaan paikallislehteen, mitä hyötyä siitä on?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Tuo KKK asu oli onnistunut valinta, se huomioitiin kaikilla mantereilla.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #20

Se huomioitiin myös monissa espanjankielisten maiden lehdissä, mutta tuskin se Suomelle tuo myönteistä julkisuutta. Toki sinun henkiheimolaisten parissa riemutaan.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #25

Noteerattiin myös arabiankielisissä julkaisuissa, joten tällä voi olla myönteinen vaikutus.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #26

Arveletko että vienti kasvaisi?

Jos muutama sata turvapaikanhakijaa jäisikin siitä syystä tulematta niin se on pientä verrattuna siihen, miten Suomi brändi kärsi.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #27

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_br%C3%A4ndi

Brändi joka ei ole olemassa ei voida menettää.

Meinaatko että tuon yhden KKK mielenosoittajan takia, EU Komissio lisäävät suomen kiusaukseksi pakotteet venäjä vastaan?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #29

Linkistäsi:

Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu.

Edit:

Yritys-Suomen brändilupaus "Innosta menestykseen – julkiset yrityspalvelut yhdessä" kiteyttää Yritys-Suomi-palveluiden ytimen. Brändilupauksen lunastavat useat eri toimijat, kuten Finnvera, Finpro, Patentti- ja rekisterihallitus, Suomen Teollisuussijoitus, Tekes, ELY-keskukset ja TE-toimistot, Verohallinto sekä seudulliset Yritys-Suomi-yrityspalvelutoimijat ja Tulli.

https://www.tem.fi/yritykset/yritysten_kehittamine...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #29

Irakissa Suomen brändi on säilynyt Husseinin ajoilta.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #20

Huomion saamisessa oli hyvin onnistunut valinta, muussa mielessä täysin epäonnistunut, asiaton.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #33

Minussa tuo herätti hilpeyttä, Yle varmisti maailman huomio laitamalla sen myös englannin ja venäjänkielisessä uutisessa.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #35

Ei tuohon kuvaan tarvittu tekstiä ymmärtäkseen mistä se kertoi ja kun hahmolla oli Suomen lippu kädessä, jopa syvässä etelässä osatiin sanoa mitä Suomessa oli tapahtunut. Toiseksi Freddy, media ja siis Yle ei ole vastuussa siitä mitä kansalaiset tekevät. Olisi varsin erikoista jos Yle sensuroisi asioita.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #36

Nuorimies oli laittanut sellainen asu joka voidaan pitää suomen oloissa lähinnä karnevaaliasuna, ei se voinut heittää kiviä koska sille oli se lippu kädessä.

Eli mies seiso lipun kansa vastaanottokeskuksen liepeille, huomio on sama luokka jos olisi tahallaan törmännyt lentokoneella siihen vastaanottokeskukseen
.
Media hyvin valikoivasta uutisoi, nyt uutisoinnin pääasia oli koomisen-asu, ja viestitään ”this is Finland” ei näitä suomalaisia pidä ainakaan vakavasti ottaa.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #20

Ettei alkuperäiset syyt unohtuisi, hyvä pysähtyä muistelemaan mistä onkaan asiassa kysymys. Muistin virkistykseksi kaikilla mantereilla huomiota saaneita huputuskuvia vähän lisää:

www.antiwar.com/news/?articleid=8560

Käyttäjän amgs kuva

Yksi kommentti poistettu, koska nyt puhutaan Suomesta tapahtuvista "mielenosoituksista" turvapaikkahakijoita vastaan . Kaikki kommentit, joissa kysellään jonkun muun maan asiasta joutuvat roskikseen. Ne kuuluvat toiseen kirjoitukseen eikä tänne.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ehkä voitaisiin järjestää turvapaikanhakijamyönteisiä mielenosoituksia nuivien valtaapitävien ohella muitakin niitä tahoja vastaan, jotka käytännössä rajoittavat lisävarojen myöntamistä tähän kohteeseen ja itse asiassa paljolti vastaavat koko rahoituksesta: valtion ja kuntien päättäjien lisäksi mieltä tulisi osoittaa myös seurakuntia ja veronmaksajia vastaan!

1. Suorat sanat niille mukavuudenhaluisille talkoo-osallistujiille jotka julistavat 'ihmisyydellä ei ole hintalappua'-solidaarisuutta täällä somen aihepiirikonteksteissa mutta tupo-neuvotteluissa ja Rautatientorin joukkokokouksissa pitävät kynsin hampain kiinni siitä etteivät vaan saavutetut edut heikkene köyhäinkymmenystäkään oman navan ympäristössä. Viisi leipää ja kaksi kalaa jaetaan käytännön työelämän reaalitulomaailmassa eri tavoin kuin lähtö/tulomaiden idealistisissa perinnekertomuksissa eikä valtionvelkaa haluta lisätä jälkipolvien maksetavaksi. Pääministerin kaunis kutsu maailmalle oli mieleen EK:llekin, mutta kuinka noloa voikaan olla sitten, jos jossain vaiheessa joudutaankin toteamaan, ettei pöytää voidakaan kattaa turvaankutsutuille likikään mainostetussa määrin koreaksi eikä kaikille tulijoille ehkä lainkaan. Vanha reilu markkinointiperiaate kääntyy maabrändäyksessä muotoon Overpromise, Underdeliver - lupaa paljon, anna vähän (kauniit blondit Suomi-mainoksissa ym.)

2. Kirkot ja moskeijat voisivat muuten nekin ehkä osallistua taloustalkoisiin nykyistä enemmän. Myös keskeneräisiä rakennushankkeita voitaisiin ajatella turvapaikkaresursseina paitsi luterilaisprotestanttisten myös Moskovan patriarkaatin ortodoksisissa ja muslimiseurakuntien piirissä, jotta myös pakolaisuuden syy- ja alkulähteiltä tulevat uskonsuunnat olisivat laupeudentyössä vastuullisemmin mukana. Niiden julkikuvaankin aktivoitumisella olisi myönteinen vaikutuksensa, etenkin venäläisortodoksisen. Suomen Islam-yhteisön kaavaileman suurmoskeijahankkeen valtaväestössä herättämät epäluulot ovat hälvenneet asiallisen taustainfon ja vastuullisten avoimen lähkohtaselvitysten sekä yhteisymmärrystä korostavien vaikuttimien ansiosta. Nyt odotamme, että Moskovan patriarkaatin hallinnoiman seurakunnan kirkkohankkeeseen liittyvät epäilykset uskontoon ja seurakuntakuntayhteisön hengelliseen elämään kuulumattomien kenties geopoliittisten ja suurvaltakuntahakuisten Kremlin militarisminväritteistä tekohengellisyyttä tukevien vaikuttimien olemassaolosta osoitettaisiin perättömiksi. Muuten voisimme varauksetta tukea rakennushankkeen loppuunsaattamista ehkä vain turvapaikkahuollon tarpeisiin. Tervetuloa Isovenäläiskirkko ja suurmoskeija alkuvuosikseen katoksi turvapaikanhakijoiden pään päälle!

http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203511-t...

http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203488-h...

Toni Lahtinen

Tornion mielenosoituksesta, josta tuo blogiisi linkittämä kuvakin on, osoitettiin käsittääkseni mieltä nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Linkittämässäsi kuvassakin näkyy selvästi plakaati, jossa lukee "NYT RIITTÄÄ RAJAT KIINNI", joka on mielestäni nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaan liittyvä vaatimus.

On totta, että mahdollinen rajojen kiinni laittaminen koskettaa maahan pyrkiviä ihmisiä, mutta on vaikea keksiä mitään maahanmuuttopolitiikkaan liittyvää muutosta, joka ei vaikuttaisi mitenkään maahan jo saapuneisiin tai tänne pyrkiviin muuttajiin. Tässä ei ole mitään outoa, sillä aivan samoin kaikissa muissakin ihmisten olemiseen ja elämään liittyvissä poliittisissa päätöksissä muutokset koskettavat viimekädessä aina ihmistä, jos ei sinua, niin jotakuta muuta.

Suorat hyökkäykset ilotulitteita, polttopulloja, kiviä tai vaikka vain avokämmeniä käyttäen maahanmuuttajia vastaan ovat ehdottomasti tuomittavia. Kuten sanoit, asialliset mielenosoitukset kuuluvat demokratiaan, mutta väkivalta ja toisten uhkaaminen eivät.

Vastuuta toivoisin myös medialta. Median suorittama kommentoinnin kieltäminen ei ainakaan edistä demokratiaan olellisena osana kuuluvaa keskustelua ja erilaisten mielipiteiden rauhanomaista esille tuontia. Keskustelun sulkeminen ei vähennä äärimielipiteitä aiheuttavaa turhautumista, vaan pikemminkin kasvattaa sitä lisäten siten myös pelättyä ääriajattelua.

Käyttäjän amgs kuva

Mutta miksi mieltä osoitetaan rajan yli tuleville ihmisille (yksi syy voi olla se, että halutaan pelotella heitä menemään takaisin) eikä esimerkiksi eduskuntatalon tai kaunpunkitalojen edessä?

Toni Lahtinen

Se raja, joka haluttaisiin sulkea, on konkreettisesti Torniossa, ei eduskuntatalon tai kaupungin-/kunnantalojen edessä. Aivan samoin esim. ydinvoimalaa on vastustettu suunnitellulla rakennuspaikalla, vaikka lupapäätökset tehdäänkin eduskuntatalossa.

Käyttäjän seppolappalainenkoti kuva
Seppo Lappalainen

"Leijonapaitaisten miesten"

Onko mielestäsi mielenosoituksessa esim. Stalinpaitaiset miehet tilanteeseen soveliaampia?

Muulla tavoin en kommentoi turvapaikanhakijat aiheisia kirjoituksia, tuntuu olevan niin paloarkaa. Tarkoittaako hiljaiselo sitten hyväksynnästä? En tiedä.

Käyttäjän amgs kuva

En ole jääkiekkoliiton jäsen, mutta tässä heidän kannanotonsa:
"Paidat pois!

Jääkiekkoliitto ei nimittäin halua nähdä Suomen jääkiekkomaajoukkueen paitoja mielenosoituksissa.

Leijonat-twitteritili twiittasi kannanoton torstaina:

Leinoja-paitoja on viime aikoina nähty erityisesti Euroopan pakolaiskriisin Suomessakin nostattamissa protesteissa.

Suomen leijona ja muut symbolit ovat olleet poliittisessa käytössä aiemminkin.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vihreät yrittivät ottaa leijonan symbolikseen, koska "haluamme, että Suomen symbolista tulee mieleen edistyksellisyys ja avoin suhtautuminen maailmaan".

Pakolaiskriisissä useat yksittäiset urheilijat ovat ottaneet kantaa pakolaisten auttamisen puolesta.

Jääkiekkoilijana tunnettu kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo totesi jo viime viikolla, että Leijona on "kansainvälinen ja suvaitsevainen"."

http://nyt.fi/a1305987903200

Käyttäjän seppolappalainenkoti kuva
Seppo Lappalainen

Tietenkin jos leijonapaidalla tarkoitetaan jääkiekkomaajoukkueen paitaa, niin selvähän se on ettei näitä tämänlaatuisissa mielenilmauksissa käytetä. Leijona symbolia esiintyy monissa paikoissa, myös kokoomus sitä käyttää.

No, onko se Staalinpaita soveliaampi? Minusta ei. Eikä myöskään Suomen vaakunaleijona.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #28

"Leijona symbolia esiintyy monissa paikoissa, myös kokoomus sitä käyttää."

Vaakunaleijonan käyttäminen tavaramerkkinä on lain mukaan kiellettyä. Ne, joilla se on kuten kokoomuksella, on otettu ja vakiintuneet käyttöön ennen nykyisten tavaraoikeuslakien voimaantuloa.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #28

Kirjoituksessa ei otettu kantaan leijonapaidan käytön sopivuuden tai ei. Leijonapaitoja ja muita kansallisia tunnusmerkkejä käytetään osoittamaan, että maanasialla ollaan. Jopa Soini oli sitä mieltä, että Ku Klux Klanin asuinen henkilö häpäisi Suomen lipun. Ilmeisesti yhteisiä merkkejä ei sasisi käyttää ihan kuten jokainen haluaa. Isänmaallisuus ei ole asusta kiinni ja isanmaata puolustellaan eri tavoin. Ei avaudu miksi otat Staalinpaitoja tässä esiin. Olen nähnyt Helsingin katukuvassa miehiä, joilla on vaikka mitä kuvioita paidoissa,. Jokainen pukeutuu kuten haluaa, mutta on vastuussa itse antamasta viestistä.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Vihdoinkin kuitenkin pelataan avoimin kortein ja sitä rajaa oikeasti vaaditaan kiinni. Tähän asti ovat väittäneet, että eivät he halua mitään Pohjois-Koreaa suljetuilla rajoilla, mutta hyvä, että nyt ainakin sanovat suoraan asian kuitenkin olevan niin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tästä uutisesta saa sen käsityksen, että mielenosoittajia kuljetetaan ilmaiseksi busseilla Tampereelta Tornioon eli pitkän siivun. Kuka tai mitkä "tahot" tätä lystiä rahoittavat?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092720426192_u...

Käyttäjän amgs kuva

Tuo on aika erikoinen haastattelu. Odotan, että nainen tekee rikosilmoituksen uhkailijasta ja poliisi selvittelisi kuka tuo typerä uhkailija on.

"Kiemunki korostaa Iltalehdelle, ettei hän ole järjestämässä mielenosoitusta eikä kyytiä sinne. Järjestäjätahoa Kiemunki ei kertomansa mukaan tunne.

- Facebookissa kirjoitin, että Tampereelta kulkee bussi Tornion tapahtumaan, johon osallistun, ja että kuljetus ei maksa mitään, kun eri tahot hoitavat sen. Viime viikonloppuna Torniossa oli perheitä rauhallisessa mielenilmauksessa, vastaavaa odotan nytkin, Kiemunki sanoo Iltalehdelle. "

Eri tahot hoittavat sen. Aika mielenkiintoinen kysymys esitit. Varmasti moni haluaisi tietää kuka on niin omistautunut asialle, että laittaa rahojensa siihen.

Matkahuollon mukaan matka Tampereelta Tornioon maksaa 98,30 euroa per suunta.

https://liput.matkahuolto.fi/pricedetails?lang=fi&...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Koko itsenäisen historiansa ajan Suomi on varautunut aseelliseen tunkeutumiseen idästä, mutta nyt invaasio tapahtuu rauhanomaisesti lännestä. Ei ihme jos on yllätetty olo!

Käyttäjän amgs kuva

Mutta Tuomo, yllätystekijä ei oikeuta vihaan ja sen kaltaiseen toimintaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Gutiérrez-Sorainen mainitsee monien muiden tavoin nuorten miesten suuren osuuden pakolaisten joukossa. Se selittynee ihan sillä, että heillä on suurin vaara joutua joko pakko-otetuiksi erilaisiin sotajoukkoihin ja siten sotimaan. Kieltäytyessään heiltä menee henki. He ovat siis suurimmassa vaarassa.

En halua myöskään väheksyä lasten ja naisten vaaroja. Mutta heillä on nuo vaarat edessään myös pakomatkalla. Erityisesti vaara joutua salakuljettajien kynsistä ihmiskauppiaiden kynsiin.

Vanha tapa myös lienee laittaa heimon nuoret miehet etsimään uusia turvallisia seutuja ja sieltä tulla auttamaan ja pelastamaan kotiseudulle jääneitä. Vanhukset ja lapset eivät siihen pysty ja aikuisilla naisillakin on omat vaaransa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset