Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Jeesuskaan ei syntynyt Suomessa

Pidän minua aikuisemmista ihmisistä, koska heillä on varastoituna paljon elämänkokemuksia ja viisauksia. Heidän kanssaan on helppo keskustella.

Näen torilla lempeäkasvoisen, hymyilevän herran tulemassa. Siis sellainen, jonka kanssa voisi vaihtaa muutamia sanoja. Lähestyn ja kysyn häneltä, että oletteko tulossa samaan tilaisuuteen kuin minä.

Hän vastaa myöntävästi ja kertoi, että hän tuli kuuntelemaan muun muassa Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askolaa. Samalla meihin liittyy kolmas henkilö, joka tarjoilee meille herneitä ja kertoo olevansa Kallion seurakunnan pastori.

Huomaan, että herralla, jonka kanssa keskustelen, on yllään papin musta paita, jossa on papin kaulus. Herra esittäytyy katolisen kirkon piispana. Herra, jonka kanssa keskustelen, on siis piispa Teemu Jyrki Juhani Sippo. Esittäydyn hairahtuneena lampaana. Kerroin toki, mitä monesti olen sanonut, että elin lapsuuteni hyvin uskovaisessa kylässä Nicaraguan pohjoisosassa. Kiitos isöäidille katolisen kirkon oppit ovat tuttuja. Sitten Kuuban vuosina uskonto hävisi.

Keskustelemme Kuubasta ja siitä, että on ollut vaikeaa, mutta on jo merkkejä edistymisaskeleista. Juttelemme uudesta paavista ja hänen merkityksestään Latinalaisen Amerikan katolisille. Olemme samaa mieltä siitä, että se on toivoa antavaa.

Taisin kysyä piispalta ja pastorilta, että miksi he olivat siellä. Vastauksena kuulen, että jotta me kaikki voimme elää sovussa ja eihän Jeesuskaan ole syntyperäinen suomalainen.

Pastor kiiuruhti muualle ja pyysin piispaa yhteiseen kuvaan. Kysyn lähellä olevalta herralta, vosiko hän ottaa kuvan meistä. Kuva otetaan, ja sanomme iloisesti hyvästi.

Piispa

Piispa Teemu Sippo ja minä Meillä on unelma -mielenosoituksessa. 28.7.2015

Kysyn valokuvaajaltamme, että miksi hän on tullut samaan tilaisuuteen. Hän vastaa, että hänen poikansa on naimisissä kuubalaisen kanssa ja heillä on kaksi tytärtä. Koko perhe kolmen sukupolven voimin on siellä minun vieressäni. Tervehdin heitä. Nuori kuubalainen nainen on Santiago de Cubasta, siis samasta kaupungista, jossa asuin neljä vuotta ja jossa opiskelin journalismia yliopistossa. Ilonen kohtaaminen, jota säesti kahden iloisen tytön naurut. Pidän niin paljon lapsistakin, heidän ilostaan ja viattomuudestaan.


”Jeesus ei puhunut suomea”

Olen iloinen saadessani olla kanssanne täällä Kansalaistorilla; monikulttuurinen, avoin, tasa-arvoinen Suomi ei saa olla vain unelma, vaan todellisuus, jonka me tänne tullessamme tahdomme ja teemme.

Monikulttuurinen Suomi ei ole meidän sukupolvemme uusi idea. Kannattaessamme monikulttuurista Suomea, me liitymme Suomen menestystarinoihin - esi-isiemme ja esiäitiemme oivalluksiin. Suomen taide ja talouselämä on aina ammentanut kansainvälisestä vuorovaikutuksesta. Vieras ei ole ollut uhka, vaan mahdollisuus.

Miksi kadottaisimme tämän suomalaisuuteen kuuluvan rikkauden? Miten meistä on tullut näin pelokkaita? Mitä meille on tapahtunut, jos oma identiteettimme on niin ohut, että erilaisen kohtaaminen uhkaa sen olemassaolon?

Kristittynä sanoudun irti vihapuheista ja pelkokuvista. Lähtökohtaisesti kristitty on globaali kansalainen: Jeesus ei puhunut suomea eikä Luther tiennyt maastamme juuri mitään.

Kristittynä liityn ihmisoikeuksien puolustajiin ja uskontorauhan kannattajiin; toisen usko ei ole minun tai oman uskontokuntani uhka. Avoimuutemme ei voi kuitenkaan muuttua sellaiseksi sinisilmäisyydeksi, jossa väkivalta, naisten alistaminen tai ihmisten vaientaminen hyväksytään.

Haluan elää Suomessa, jossa tarvitsemme toisiamme, jossa kiinnostumme toisistamme, jossa aistimme toistemme haavat ja haaveet.

Tämä Unelma-tapahtuma kuljettaa meitä kohti satavuotista Suomea; Suomea, jolla on avoin sydän!”

Piispa Irja Askolan puhe 28.7.2015 Kansalaistorin Meillä on unelma -mielenosoituksessa

Jos joku haluaa lukea espanjaksi, tässä linkki: Punto Nórdico

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Otsikkoon on helppo yhtyä, koska niihin aikoihin Suomea ei ollut olemassakaan. Oliko Jeesus?

Käyttäjän amgs kuva

Usko häneen on kuitenkin ollut jo kauan Suomessakin. Kysyt siis oliko Jeesus olemassa.!!! Kuka olisin vastailemaan, mutta joidenkin historioitsijoiden mukaan kyllä.

Petteri Hiienkoski

Hmm. Jos, Ana, pidät itseäsi kristittynä - jollaisen mielikuvan kirjoituksestasi sain - miten siihen on mahtuu se, ettet katso voivasi vastata kysymykseen Jeesuksen olemassaolosta vaan viittaat, joiden historioitsijoiden käsityksiin asiasta?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Niin "Jeesushan" syntyi Jumalan luomana Taivaassa, mutta otti myöhemmin ihmisen muodon syntyen ihmiseksi Beetlehemissä ja tunnettiin myöhemmin Jeesus nimisenä opettajana ja "kansanvillisijänä"!

Viljo Häggman

Mistäs tiedät ettei Suomea ollut? Oliko Etelä-Amerikka olemassa?

Käyttäjän amgs kuva

Viljo, onko joku kilpailu? Jos on, niin voitit.

Viljo Häggman Vastaus kommenttiin #7

voitto ilman palkintoa on merkityksetön.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #29

Ei ihan noin helpoosti luovutan. Vastauksena tuohon kysymykseen, voidaan miettiä milloin Suomen valtio syntyy ja silloin esimerkiksi Keski-Amerikan maat ovat edellä. Näin jos katsotaan milloin nuo maat itsenäistyivät.
Silloin kun Kolumbus tuli Amerikoihin vuonna 1492 Amerikan maissa oli jo asutusta ja kauan ennen suuria kehittyneitä kulttuuria, joista tunnetuimmat ovat mayojen, inkojen ja astekien.

Viljo Häggman Vastaus kommenttiin #30

Kuka valtioista on puhunut?
Suomi on maaplänttinä ollut olemassa siitä saakka kun viimeksi jäät lähtivät, ja sitä ennenkin muutaman miljardin vuoden. Etelä-Amerikka samoin miljoonia vuosia.
Olemassaolo ei riipu siitä millä nimellä asiaa kutsutaan, vaikka uuskielittäjät yrittävätkin sillä konstilla muuttaa todellisuutta.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Joo mutta Jeesuksen isä saattoi olla suomalainen (tai mitä me siihen aikaan olimme). Joosef ei ollut isä, joten isä saattoi olla suomalainen kauppamatkustaja. Pitää muistaa, että tuohon aikaan kauppareitit toimivat aika hyvin, paremmin kuin Rooman hajoamisen jälkeen keskiaikana.

Käyttäjän amgs kuva

Miksei? Vuonna 1975 nicaragualaisen säveltäjän ja laulajan, Carlos Mejía Godoyin käsialasta syntyi Maaty;läisen messu, jossa Mejía Godoy laulaa muun muuassa Palacaguinan Kristuksesta. Kansanomainen laulu ja koko levy on saanut laajan suosion espanjankielisessä maailmassa. Jos vähäsen osaat espanjaa, suosittelen!

https://www.youtube.com/watch?v=IktY_Hwg6sc

https://en.wikipedia.org/wiki/Misa_Campesina_Nicar...

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Mikäli Jeesus syntyisi tänään hänet luokiteltasiin kaiketi "settleriksi"

Kari Ahveninen

Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen, kun piti olla joku korkeampi voima jolla selittää sellainen mille (ei vielä toistaiseksi) ollut selitystä. Silloin vain jumalallinen voima voi olla ilmiön takana, ja uskonto syntyi siitä.

Jos olisi jotain oikein jumalallista, niin se on elämä itsessään. Kuten on tähän mennessä avaruutta tutkittaessa todettu, niin linnunrata ei varsinaisesti kuhise elämää. Mutta sitä on, ihan varmasti on. Ei ihmiskunta ole niin ainutkertainen.

Ja jos olisi ainutkertainen, niin miksi täällä on niin vaikea ihmisten elää sopuisasti? Hävittää ainutkertaista elämää?

Janne Kilposuo

Aivan Kari!
Ystävätön lapsi näkee ja kuulee mielikuvitus leikkitoverin.
Lauman johtajan kaltoin kohtelema aikuinen näkee ja kuulee superjohtajan, joka hyvittää kaiken ajan tuolla puolen.
Noin yksinkertaista on uskonto.

Hyi ! Ei saa napata tuttia nukkuvan lapsen suusta!

Janne Kilposuo

Aivan Kari!
Ystävätön lapsi näkee ja kuulee mielikuvitus leikkitoverin.
Lauman johtajan kaltoin kohtelema aikuinen näkee ja kuulee superjohtajan, joka hyvittää kaiken ajan tuolla puolen.
Noin yksinkertaista on uskonto.

Hyi ! Ei saa napata tuttia nukkuvan lapsen suusta!

Petteri Hiienkoski

"Ei ihmiskunta ole niin ainutkertainen."

Eikös tuo ole uskoa jos mikä? Ja todella vahvaa uskoa. Onko uskomukselle mitään reaalisia perusteita tai jotain näyttöä, jonka perusteella niin voisi järjellisesti edes päätellä? Mielestäni ei.

Kari Ahveninen

Ei se ole uskoa. On vain niin monta miljardia tähteä, ja niillä vielä miljardeittain planeettoja että vaatii todellista uskoa että vain ja ainoastaan maapallolla olisi syntynyt älyllistä [sic!] elämää.

On siis enemmän kuin todennäköistä että jossain muualla mietitään ihan samaa kuin täällä.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #22

Mietipä vähän tarkemmin. Jos tähtiä ja planeettoja on lukematon määrä, eikä ihmiskunnan historian saatossa ole lukuisista tutkimuksistakaan huolimatta saatu mitään näyttöä, että jollain niistä olisi älyllistä elämää, mihin uskomus perustuu? Todennäköisyyslaskentaanko? - Yhdestä havainnosta vaan on aika vaikea laskea esiintymistodennäköisyyttä.

Myönnän etten voi todistaa, etteikö olisi. Todistustaakka lienee kuitenkin niillä, jotka sellaista esittävät - siis sikäli kuin esittävät sitä muiden uskottavaksi. Kunnioitan silti jokaista, joka haluaa uskoa että et-elämää on, yhtä lailla kuin jokaista, joka ei niin usko. Uskomus vailla evidenssiä se mielestäni silti on.

Näyttöä on sen sijaan siitä, että elämä on ainutkertaista. Jokainen ohi kiitävä hetki on ainutkertainen. Jokainen ihminen on ainutkertainen. Eikö evidenssi elämämme ainutkertaisuudesta ole aika musertavaa? Myönteisessä mielessä.

Voisiko uskomus, jonka mukaan ihmisen ulkopuolista älyllistä elämää täytyy olla, liittyä ikäänkuin sisäsyntyiseen uskonnollisuuteen?

Pahoittelen, että tämä meni nyt off-topic. (Uskonnolliselle ja eksistentiaaliselle keskustelullekin pitäisi löytyä sijaa.)

pekka numminen Vastaus kommenttiin #24

Avaruus on valtavan, valtavan suuri. Jos avaruudesta (siis alueesta missä kaikki galaksit ovat) tehtäisiin kartta, johon merkittäisiin maapallo ja ympärille piirrettäisiin pallo, siitä minne saakka maasta on ihmisten lähettämät (valonnopeudella kulkevat) radioaallot ovat ehtineet, niin sekin olisi piste. Siis vaikka kuinka suuren kartan loisit tietokoneella, niin maasta valonnopeudella matkanneet radioaallot eivät olisi edenneet yhtään. Avaruudessa yksi valovuosi on yhtä olematon etäisyys, kuin yksi nanometri ihmisten käytännön elämässä.

Käyttäjän amgs kuva

Aimo Remes, koita nyt kirjoittaa siivosti. Kiitos!

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Eisikoisemme, kohta neljäkymppiä lähestyvä aikoinaan totesi "kun haluan saada asioihin perspektiiviä soitan tai käyn papan (-22-08) luona" Vanhudessa asuu usein viisaus.

pekka numminen

Minulla (kuten enemmistöllä "kriittisistä") ei ole juuri mitään toisista "roduista"/maista/kulttuureista/uskontoryhmistä olevia ihmisiä vastaan, rajaten pois yhden uskonnon ja sen kulttuurin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset