Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Suomen kuvalehden haastattelu

  • Suomen kuvalehdessä 6.2.2015
    Suomen kuvalehdessä 6.2.2015

Eilen Suomen kuvalehdessä ilmestyi kirjoitus puolueista. Mukana oli kolmen henkilön haastattelut. Haastateltujen yhteinen piire oli se, että he kaikki olivat siirtyneet puolueesta toiseen. Itse olin yksi haastatelluista. Kun toimittaja soitti, kerroin hänelle, että nyt en ole missään puolueessa enkä ehdolla. Haittaako se? kysyin häneltä. Kuten näkyy, se ei haitannut. Kysyin myös häneltä, että mistä keksit soittaa minulle ja hän vastasi, että oli lukenut Uuden Suomen blogiani. Tietenkin vastasin haastattelupyyntöön myöntävästi.

Toimittaja kirjoitti kaiken hyvin, kuten hänelle vastasin kysymyksiin. Ymmärrettävästi ei pieneen palstatilaan mahtunut ihan kaikki, mitä toimittajalle sanoin.

Pidän edelleen kiinni ajatuksesta, että ihmisen pitää olla lojaali ennen kaikkea omille ajatuksilleen ja periaateilleen eikä pidä seisoa ja jäädä katsomaan sivusta, jos on eri mieltä puolueensa linjan kanssa eikä vain katsoa puolueen etua tai oman poliittisen uran kehitykseen vallan saavuttamiseksi. Sitä kutsun itsenäiseksi ajatteluksi. Suomessa on paljon itsenäisesti ajattelevia kansalaisia.

Taakse ovat jääneet ne ajat jolloin ajateltiin, että ihmisen pitäisi kuulua samaan puolueeseen tai äänestää samaa puoluetta kuin jopa isovanhempansa. Näin on ollut varsinkin ja erityisesti Keskustassa, mutta myös SDP:ssä ja jopa Kokoomuksessa.

Mitä olisivat perussuomalaiset ja pienet puolueet ilman muihin puolueihin siirtyneitä? Olisiko heidän pitänyt jäädä siihen ensimmäiseen puolueeseen, johon he liittyivät? Minusta ei. Silti puolueen vaihtaneita kutsutaan vielä tänä päivänä loikkareiksi. Jo pienenä opin, että loikkari on vihollisen tai vastustajan puolelle siirtynyt. Suomessa ei ole vihollispuolueita, koska vaalien jälkeen aina on pyritty konsensukseen ja silloin moni asia, joka oli puolueiden vaaliohjelmaa, joutuu sivulle. Jos joku loikkaa ja luopuu omista periaatteistaan, se on puolue eivätkä yksittäiset ehdokkaat.

Ei nyt tässä ole tarkoitustakaan ruotia, miksi vaihdoin puolueita. Halusin nähdä ja oppia, kuinka eri puolueet toimivat. Mutta sitä kokemusta eri puolueista ei ilmeisesti Suomessa arvosteta. Jos jonakin päivänä muuttaisin ulkomaille asumaan ja vaikuttamaan, minulla on vahva tieto ja kokemus suomalaisesta päätöksenteosta ja demokratiasta. Kiitos siis noille kolmelle puolueelle, joiden parissa sain vaikuttaa.

Harvoin puolueissa ja julkisuudessa mietitään, kuinka haastavaa on vanhemmille tasapainoilla perheen, työn ja vaikuttamisen (myös puolueissa) välillä. Itse teen töitä iltaisin. Puolueiden ja lautakuntien kokoukset ovat iltaisin. Itselleni ja käytännössä luottamustehtävissä toimiminen merkitsi suoraan taloudellista tappioita, koska minun piti luopua ihanasta työstä, josta sain leipäni. Kohdallani politikointi jo työni takia ei kannata, ellen halua ilmoittautua työhakijaksi ja elää kurssista toiseen saadakseni työttömyyskorvausta. Näin en ole tehnyt enkä tule tekemään. Harva politiikko saa leipänsä politiikasta. Minä saan leipäni työllä. En rikastu, mutta sillä selviän ilman mitään yhteiskunnan tukea.

Moni päätös koskee lapsiperheitä, lapsia ja nuoria. Moni vanhempi haluaisi vaikuttaa päätöksentekoon omassa kunnassa, mutta ei ehdi eikä voi.

Puolueiden ulkopuoleltakin ihminen voi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, jos hän tahtoo. Kansalaisjärjestöt, kuten asukasyhdistykset, ovat oivallisia siihen tarkoitukseen. Sitä lähtien kun muutin Ikkalaan olen tietoisesti, iloisena ja silloin, kun aikataulu on antanut periksi, osallistunut vanhempainyhdistyksen ja asukasyhdistyksen toimintaan. Kiitos ikkalalaisille vieraanvaraisuudesta! Elämä potkii siis eteenpäin.

Toimittaja halusi tietää, mitä puoluetta äänestän. En tiedä vielä - kehuin, että Keskustalla ja Perussuomalaisilla on hyviä tavoitteita lasten ja nuorten suhteen. Mutta on myös sellaisia asioita, joista olen kyseisten puolueiden kanssa eri mieltä. Näin välillä tuntuu, että sisimmässäni uskon vielä siihen, että SDP on se puolue, jossa oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus vielä elää. "SDP on aina ollut mukana, kun yhteityöllä on luotu uutta ja vietty asioita eteenpäin. Ehkä sisimmässäni elää pieni demari".

Kiitoksia Heikki Ventolle!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Jukka Mäkinen

Niinhän se on, että jos ei kyynärpäät riitä yhdessä puolueessa pääsemään ikuisten lihapatojen ääreen, niin pitää yrittää toisessa. Tai vaikka kolmannessa.

Käyttäjän amgs kuva

Aika hyvä vitsi. :) Puolueiden jäsenille lihapatoja ei ole tarjoilla. Työ puolueissa perustuu vapaaehtoisuuteen ja näin tehdään yhteistyötä ihmisten kanssa, joiden seurassa tuntee olevansa tervetuloa ja, jossa pienintäkin työpanosta arvostetaan. Kansalaisjärjestöissä toimimen perustuu samaan asiaan. Ei ole pakko olla mukana, jos ei tahdo.
Muuten, kommentoit ilman valokuvaa ja näin olet rikkomassa palstan sääntöjä!

Jukka Mäkinen

Kuvan saat näkyviin nimeä klikkaamalla. Miksei kuva siirry kommenttiin on Usarin tekniikkapuolen tai toimituspolitiikan ansiota. Kuvattomana kun ei voi suositella, ja ennen kaikkea blogikirjoitus ei näy etusivulla. Olen antanut toimitukselle puhelinnumeron, mutta eivätpä ole soittaneet.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvää tekstiä asiasta. Loikkari ei todellakaan ole vihollinen, vaikka se lähtöpuolueen jäseniä karvastaakin. Jokainen hakee poliittista kotiaan niin pitkään kuin löytää, ei ole mitään järkeä olla loikkaamatta, jos tuntuu siltä, että puolue ja oma pää ovat eri tasolla.

Käyttäjän amgs kuva

Viime kunnallisvaaleissa seisoin lohjalaisen kauppakeskuksen edessä jakelemassa Vasemmistoliiton mainoksia. Sinne tuli yksi nainen, joka halusi osoittaa kuinka inhottavasti olin toiminut, koska olin toisen puolueen listoilla. Vetosin vapauteen toimia, kuten parhaiten ihmiselle sopii. Siihen samaan paikkaan tuli toinen mies samasta puolueesta kuin se nainen ja sanoi, ettei pidä jäädä homehtumaan ja antoi tukensa minulle. Jotkut ihmiset kokevat puolueita kuin uskontoja. Kunnioitan heidän mielipiteensä, mutta ei tarvitse olla heidän kanssa samaa mieltä. Jos kehitysmaissa, joku ei ymmärrä ihmisten vapautta toimia, voidaan sanoa, että ehkä ihmisellä ei ole mitään koulutusta, mutta Suomessa se jotenkin tuntuu absurdilta, että ihmisiä halutaan pakottaa yhteen ja samaan liittoon samaan puolueen kanssa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Tämä loikkarijuttu on vähän omituinen. Sama kuin se, että Kokoomus puhuu puolueista joukkueina. Mielestäni puolueiden ei pitäsi olla kuten urheilujoukkueita tai jotain katujengejä, joista eroaminen on petturuutta ja joissa johtajan sana on laki ja hierarkiassa ylempänäolevat sanelevat ehdot. Puolueet, jotka tekevät joka asiassa ryhmäpäätöksen, voisi korvata yhdellä henkilöllä, suurella johtajalla. Silloin kunnissa ei tarvitsisi olla kuin kyläpäälliköiden neuvosto, johon kuuluisi 3-8 henkilöä ja kansanedustuslaitoksen voisi korvata viisaiden neuvostolla (esim. kansankomissaarien neuvosto), jossa voisi olla vaikka kymmenen edustajaa.

Itsenäisiä ihmisiä tarvitaan koska muuten mikään ei muutu.

Käyttäjän amgs kuva

Suomessa olisi vain yksi tai ehkä kaksi puoluetta, jos itsenäistä ajattelua ei olisi. :)

Yksi keino välttää "loikkareileiman" on perustaa puolueen. Esimerkiksi Veikko Vennamo erosi Maalaisliitosta ja "hän perusti vuonna 1959 uuden puolueen, Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka muutti myöhemmin nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi. Puolueen toiminta perustui Vennamon persoonaan, ja hän oli SPP:n ainoa kansanedustaja. Vuoden 1962 presidentinvaalien alla Vennamo yhtyi näkyvästi ns. Honka-liittoon, joka kuitenkin hajosi noottikriisin yhteydessä loppusyksyllä 1961. Vuoden 1962 eduskuntavaaleissa Vennamo putosi eduskunnasta 27 äänen marginaalilla, mutta pääsi takaisin 1966 SMP:n ehdokkaana. "

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Minun viimevuotiset kokemukseni:
- en kuulu mihinkään puolueeseen (niinkuin et sinäkään)
- näen puolueet valtapyramiideina, jotka jossakin vaiheessa syyllistyy ryhmäkuriin. Ryhmäkuri taas tarkoittaa sitä, että aina joku joutuu toimimaan omia ajatuksiaan/äänestäjille antamiaan lupauksia vastaan.
- tarkkailen siis kenttää (puolueita, joissa on ryhmäkuri ja myös niitä, jotka ilmoittavat ettei heillä sitä ole jne.). Kritisoin vapaasti 'vääriä päätöksiä'.
- kannustan yksittäisiä (usein toisinajattelijoita), henkilöitä, joilla "pysyy kynä kädessä ja joilla on rohkeutta puhua/kirjoittaa"
- pyrin opettamaan taitojani ihmisille. Esim. aikoinaan tein (eräille) puolueille taittotyötä ilmaiseksi. Myöhemmin ilmoitin, että teen toki tulevaisuudessa työtä ilmaiseksi, mutta vain sellaisille, jotka haluavat oppia kuinka työ tehdään. Ei ole näkynyt taittotyön tarvitsijoita sen jälkeen.

Tämän jälkeen olen siirtynyt muihin vapaaehtoistöihin.

Henry

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

"Loikkareista" ja "puolueshoppailusta" puhuvat yleensä sellaiset ihmiset, jotka suhtautuvat politiikkaan kuten narkkarit huumeisiin.

Sitten on tietysti sekin ilmiö, jossa puolueesta eroaminenkaan ei muuta asioita. Itse olen 40-vuotias, ja ehdin olla kaksi vuotta elämästäni keskustan jäsen. Se on vaivainen kymmenesosa aikuiselämästäni, ja olen ollut sitoutumaton reilusti yli vuoden. Mutta siitä huolimatta kaikenlaiset ääliöt kutsuvat minua edelleenkin "kepulaiseksi".

Itselleni puoluekirja oli ihmisen identiteetin merkityksettömimpiä osia, mutta heikäläisille se tuntuu olevan kaiken alku ja juuri.

Käyttäjän amgs kuva

Joo, on sellaisia ihmisiä joille kauna ja toisten halveksiminen on kuin elämän suola ja he vain he ovat aina oikeassa ja toimivat oikein.

"...puoluekirja oli ihmisen identiteetin merkityksettömimpiä osia..." Puolue on vain yhteistyön kanava ja yhteistyö ei aina ole ikuista.

Henry Björklidelle kysymys: Miksi Suomessa on niin monta puoluetta vaikka puolueiden vaaliohjelmissa ei ole paljoakaan eroja? Viime viikolla pääministeri kehui kuinka Keskusta on Kokoomuksen linjoilla. Miksi porvarit eivät toimi yhdessä puolueessa ja miksi vasurit eivät yhdisty demareihin? en näe mitään vikoja siinä, että on moninaisia puolueita, mutta kun puolueet muistuttavat toisiaan varsinkin toimintatavoissa, voisiko olla kyse valtataistosta, yhteistyöhön kykenemättämyydestä puolueaktiivien välillä. Noissa puolueissa olevat ihmiset eivät arvosta meitä, jotka luopumme puoleen jäsenkirjasta, mutta pystyvätkö katsomaan peiliin?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Se pitää silti lisätä, että keskustan ilmapiiri oli minun mielestäni ystävällinen sekä tullessa että lähtiessä. Puolueeseen toivotettiin tervetulleeksi, mutta siinä kohtaa kun erosi, niin ne samat ihmiset säilyivät aivan yhtä ystävällisinä. Minulle jäi oikein hyvä kuva puolueesta ja sen jäsenistä, vaikka uuden puheenjohtajan linja ei enää tuntunut sellaiselta, jota olisin henkilökohtaisesti voinut tukea. Kivaa väkeä kaikin puolin.

Itse asiassa hassuja ja raivokkaita "loikkari"- ja "puolueshoppailija"-kommentteja eroamiseeni liittyen tuli niiltä _muiden_ puolueiden jäseniltä. Ihmettelin tätä hiukan. Sekä tietysti niitä kommentteja, joissa rähjättiin että "kerran kepulainen on aina kepulainen".

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #13

Hyvä, että kerroit. Itselleni erikoisinta oli joidenkin vasureiden reaktiot. Olen saanut lukea sellaisia kommentteja ja palautetta, joita vain hommafoorumin palstoilta olin lukenut. Miten samat ihmiset, jotka olivat niin myönteisiä, kun suostuin yhteistyöhön heidän kanssa muuttuivat päivästä toiseen!

Vihreiltä tuli tasan yksi kielteinen kommentti ja jopa ymmärsin pointin. Demarit jakautuivat suhtautumisessa, mutta melkein kaikki pysyivät asiallisina. Pitää myös sanoa, että ennen kuin lähdin puolueesta ja päätin luopua eduskuntavaaliehdokkuudesta, lähetin kirjeen melkein kaikille silloisille kansanedustajilla. Puoli heistä vastasi, mutta Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma ja yksi pappi eivät reagoineet mitenkään. Kolmikko oli puolueen johdossa, mitä muuta olisin voinut tehdä? Tein sen johtopäätöksen, etteivät he meikäläisiä tarvitse. Itsenäinen ihminen ei saapaita nuoleskele. Joko ollaan tasavertaisia ja tehdään töitä yhdessä yhdenvertaisesti tai sitten ei.

Jukka Mäkinen

Ongelman ydin on suomalaisessa suhteellisessa vaalitavassa, jossa ääni menee ensin kaikkea puolueelle ja toiseksi vasta kandidaatille.
Jos vaalitapa muutettaisiin sellaiseksi että edustajat valittaisiin ainoastaan omilla äänillään, eikä puolueen äänillä, niin puoluejohtajien valta ja kontrolli heikkenisi ja edustajat olisivat vastuussa teoistaan äänestäjilleen eikä puoluejohdolle, kuten nyt on laita.

Käyttäjän amgs kuva

Ikävä esimerkki on kahden vasemmistoliiton kansanedustajan potku omasta puolueryhmästä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset