Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Maahanmuuttajaehdokkaaksiko?

  • Vihreiden naisten vaalimainos vuodelta 2011.
    Vihreiden naisten vaalimainos vuodelta 2011.

Eduskuntavaaliehdokkaaksiko? Kyllä, kiitos! Maahanmuuttajaehdokkaaksi? Ei.

Olin ehdolla viime eduskuntavaaleissa. Ilman muuta vaalitukea kuin 50 euroa, yhdeltä Facebook-tuttavalta sain 601 ääntä Uudeltamaalta ja syrjäiseltä Nummi-Pusulasta. Ilmeisesti olin yksi niistä "maahanmuuttajaehdokkaista"

Marrakuussa 2010 kirjoitin "maahanmuuttajaehdokkaiden" tarpeesta. Ei ole olemassa yhtenäistä ryhmää, niin kutsuttua "maahanmuuttajaryhmää". Mitä yhtenäistä olisi Brasilian pääkaupungin keskustassa syntyneellä yliopiston opettajalla ja Bangladeshin maaseudulta tulevalla vain peruskoulun käyneellä kotiäidillä? Ehkä hyvin vähän, vaikkapa se, että he ovat muuttaneet suomeen ja tarvitsevat suomen kieltä ja töitä.

Työ ja muut tarpeet ovat yhteisiä kaikille kansalaisille. Maahanmuuttajilla on siis muuten samanlaisia tarpeita kuin muilla kansalaisilla. Niitä erikoisia tarpeita, kuten kielen opiskelu, ym. voi olla myös muiden ehdokkaiden asialistoilla ja näin onneksi on. Maahanmuuttajuus ei voi siis olla se pääkriteeri millä ihmisiä valitaan ehdokkaiksi ja kansanedustajaksi tai valtuutetuksi.

Eduskunnassa tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä. Milloin maahanmuuttaja voisi olla vain kansalainen? Puolueet haluavat "maahanmuuttajaehdokkaita" imagosyistä, mutta kun vaalit päättyvät tai se "maahanmuuttaja" ajattelee hyvin itsenäisesti, asia muuttuu. Haluaisitko itse päästä eduskuntaan vain siksi, että olet syntynyt esimerkiksi Espoossa? Arvelen, että haluaisit ihmisten arvostavan ajatuksiasi.

Pelkän maahanmuuttajuuden ei pitäisi olla edellytys mihinkään. Ihmisiä me vain ollaan. ”Maahanmuuttajaehdokas” on kuitenkin ennen kaikkea muutakin. Kohdallani ehdokkana on ollut nainen, äiti, vaimo, ystävä, opettaja, kääntäjä, blogisti ja vasta silloin tällöin, esimerkiksi kun toimittaja soitti ja kysyi, samastutko maahanmuuttajiin, muistin, että olen tullut muualta. Olen sitä mieltä, ettei tarvitse samastua esimerkiksi yksinhuoltajiin ollakseen sitä mieltä, että yksinhuoltajakin voi olla hyvä vanhempi.

Tiedän, että tämä on vain ihanteeni, mutta unelmoin yhteiskunnasta, jossa kukaan ei kysy, mistä tulet ja mihin menet, koska ollaan vain. Siihen on pitkä matka ja jos sen unelman rakentaminen vaatii maahanmuuttajaehdokkuuksia, hyvä on sitten. Periaatteessa ihmisiä ei pitäisi luokitella, kuten tässä maahanmuuttajaehdokkaiksi. Pitäisi olla vain hyviä ehdokkaita.

Miksi sitten puolueilla ja julkisuudessa on tarvetta tälle maahanmuuttajaehdokkaiden joukolle? Kasvava maahanmuuttajajoukko nähdään potentiaalisena äänestäjäryhmänä. Käytännössä on kuitenkin niin, että maahanmuuttajaäänestäjien aktivoimiseen on tehty yhä vähän (joitakin yrityksiä on kuitenkin ollut). Moni yulija näkee jopa, että heitä ei kuulu edes äänestää, koska heidän ei pitäisi vaikuttaa yhteiskuntamenoon. Väärin! Yhteiskunnan täysinäisenä jäsenenä kuuluu käyttää ääntään ja vaikuttaa omaan elämäänsä. Ketä äänestää, ei ole sivuseikka, mutta harva järkevä ihminen äänestää vain naaman perusteella, tai tässä tapauksessa vain maahanmuuttajuuden perusteella, myös maahanmuuttajat.

Jos on jotakin, mitä muualta vastaan tulevat tarvitsevat vähän enemmän kuin jo maassa syntyneet ja kauan asuneet, on se suomen kielen hallinta ja kulttuurin tuntemus. Moni ehdokas ajaa näitä asioita. Niin kauan, kun joku suomalainen haluaa huolehtia myös niistä, jotka ovat heikossa asemassa ja eivät pysty huonon kielitaidon takia ajamaan itselleen parempia mahdollisuuksia oppia kieliä ja mahdollisuuksia ansaita itse elantonsa, niin maahanmuuttajaehdokkaita ei tarvita.

Vuonna 2010 kirjoitin myös: "Henkilökohtaisesti tilanne ei ole yksinkertainen, koska ilman maahanmuuttajuuttani esimerkiksi blogini ei kenties kiinnostaisi, enkä siis olisi ehdolla. Haluan uskoa kaikesta huolimatta, että olen hyvä. En siis häpeä sitä, mikä olen, mutta en halua tulla luokitelluksi. En halua päästä eduskuntaan vain siksi, että nimeni on erikoinen ja vietin lapsuuteni Nakkilan sijasta Achuapassa. Jos taustani ja kokemukseni auttaa hahmottamaan asioita myös toisella tavalla, se on sitten ok.

Sanoin, että julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa tarvitaan nyt toisenlaista ääntä. Sellaista ääntä, jota tähän asti ei ole kuultu. Tarkoitin kaikkia niitä, jotka monista syistä ovat hiljaa, eli lapset, vanhukset ja myös maahanmuuttajat.

Nyt en ole ehdolla. On muitakin tapoja vaikuttaa, Kansalaisyhteiskunta ja blogit ovat olleet hyviä kanavia. Niin hyviä, että joskus toimittajat soittelevat. Jos haluaa vaikuttaa, se on vain tahdosta eikä tulosyystä tai syntymäpaikasta kiinni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

601 ääntä on aika kova tulos, onneksi olkoon näin jälkeenpäin.

Käyttäjän amgs kuva

Olihan se. Paitsi Loviisasta, kaikista muista Uudenmaan kunnista tuli ääniä. Loviisassa en käynyt. :( Mieltä lämmitti se, että Rajamäeltä tuli mukavasti ääniä. :)

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Nyt komppaan Ana, yhtä absurdi kuin maahanmuuttajaehdokas olisi, suomalaisehdokas, savolaisehdokas, hämäläisehdokas jne.

Viime kuntavaaleissa paikalislehden toimittaja otti nokiinsa kun vastasin maahanmuuttajaehdokaskysymykseen, meillä ei erotela, meillä on ainoastaan ehdokkaita, miehiä ja naisia.

Käyttäjän amgs kuva

Sanoit toimittajalle, kuten pitäisikin sanoa. alkuasetelma on väärä. Vielä kuulee, että kyllä maahanmuuttajia tarvitaan eduskunnssa edustamaan heitä ikään kuin maahanmuuttajat olisivat jotenkin eri kastista tai aivan toisesta avaruudesta. Äitinä ja sinä isänä meillä on samanlaiset huolet vanhempina kuin kuka tahansa isä ja äiti.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Ei "savolaisehdokkaissa" ja "hämäläisehdokkaissa" ole mitään absurdia. Sitä varten meillä on vaalipiirit ja alueellinen edustus, ja niistä valittujen edustajien odotetaankin ajavan maakuntansa äänestäjien etua.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Jussi, ihan vapaasti saat (jos joskus olet ehdolla) Tampereella markkinoida itseäsi Satakuntalaisena moniosaajana.
Sitä varten ne vaalipiirit…..

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

"että yksinhuoltajakin voi olla hyvä vanhempi"

Onko mainittava vieläkin erikseen,kuten nämä ennakkoluuloiset ja asennevammaiset haluavatkin ylläpitää pienperheistä jotakin epämääräistä kuvaa,sosiaalisesti ja ekonomisesti syrjäytyneistä seinän vieriä kulkevista "raukoista"

Tässäpä oiva esimerkki siitä,kuinka maahanmuuttajien ja romanien,pienperheiden,vammaisten,köyhien jne.erilaisten perheiden(erilaisten näiden normipperheiden ja yhteiskunnan asettamien hyväksymiskriteereiden näkökulmasta siis)luokittelut ovat yhä voimissaan.Että miten olisi 2015 vuodelle ja vuosituhannelle päivittyminen.

Enkä tarkoita Anaa!!!Käsitys ja luokittelu on aivan hallitustasoa,ja tahtotilaa.Aina pitää olla jotkut ihmisryhmät,joita voidaan osoitella.Ei vieläkään hyväksytä suomessa ihmisiä yksilöinä ja samanarvoisina.

Käyttäjän amgs kuva

Ilona, kohdallani ole yksihuoltajan äidin lapsi. kova mimmi äitini on ja ehkä siksi sanoin näin. Eilen Vihreiden Jukka väisänen sanoi facebookissa näin. "Kyllä. Meillä vammaisilla ylipäätään on haaste tulla ymmärretyksi ihmisinä." Haasteita on ja niistä ei päästä eteenpäin ellei niitä nosteta pöydälle.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ei vieläkään hyväksytä suomessa ihmisiä yksilöinä ja samanarvoisina,tätä tarkoitin.Ajattele että suomessa vieläkin 2015 leimataan lapset ja vanhemmat,sen perusteella mikä on status.Sos-ja terveydenhoidon alalla VIELÄKIN luokitellaan ja kategorioidaan lapset ja perheet sosiaalisen aseman ja varallisuuden perusteella,vaikkei tiedetä ihmisten asioista yhtään mitään.

Meinaan vaan,että hyvin ne asenteet siirtyvät sukupolvelta toiselle,jopa heihin jotka eivät ole suomesta alkujaan??Kuitenkin hallitus ,poliitikot puhuvat aivan muuta,vaikka oman maan sisällä on ennestään syrjintää ,asennevammoja,eriarvoistamista jne.jne.

Kauniit puheet ovat eri asia kuin se käytäntö.Nyt on suomikin mennyt taaksepäin kuristusotteessaan,jo 70 luvulta asti on odotettu kehitystä suhtautumisessa erilaisiin perhemuotoihin ja ihmisiin,sitä kuuluisaa "vapautta"ja yksilöiden oikeutta olla oma itsensä,ei ole näkynyt.Kuristusote on ainoastaan lisääntynyt eun myötä.Tietysti myös se duunareiden ja näiden oman edun ylläpitäjä tahojen kesken.Luokkaerot alkavat nostaa taas päätään oikein keskiajan malliin.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Maahanmuuttajasta maan muuttajaksi siis ...

Elijas Bijur

Tuo on todella mainio ilmaisu: maahanmuuttajasta maan muuttajaksi. Tuon asian allekirjoitan kuten Anan näkemyksen, että on vain ehdokkaita, ei edes miehiä j naisia, vaan ehdokkaita. Tosin ehkä huonompia tau parempia, sen ratkaisevat äänestäjät!

Olavi Mansikka

mikä tossa on ongelma. Olet maahanmuuttaja siis fakta. ei sinänsä voidaan mun puolesta puhua savolaisista tutkulaisista jne... sehän olis pettämistä jos ei puhuttas sun kohdalla maahanmuuttajasta. Vois vaikka vahingossa jotain muuttajaa äänestää.

Käyttäjän amgs kuva

Pointti on siinä, että alkuperä on vain yksi seikka muiden joukossa eikä se pidä olla se määrävä tekijä, kuten puolueet, tiedotusvälineet ja yksittäiset henkilöt antavat ymmärtää. Blogisti ei ole ehdolla ja siksi kirjoitus on ehdolla olevista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset