Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Mitä ihminen mahtaa maan voimille, saako hän itkeä?

24 tunnin sisällä Nicaraguaa on ravistelllut  3 maanjäristystä ja voimakkuudeltaan 6,2 , 6,6 ja 6,7 magnitudia.

Torstaina voimakas järistyksen keskus oli lähellä Managuaa, mutta ei onneksi pääkaupungissa. Eilen maanjäristykset olivat Managuasta etelään, onneksi ei pääkaupungin keskellä. Voimakkuudeltaan 6,2 maanjäristys tuhosi Managuan keskustaa melko täydellisesti vuonna 1972.

Olen seurannut melkein reaaliajassa järistyksiä internetin kautta. Tiedotusvälineet kertoivat jatkuvasti järistyksistä. Tähän aamuun asti niitä oli ollut perjantaista lähtien 125 järistystä.

Suomessakin moni seuraa tilannetta ja ihmettelee Helsingin Sanomien uutisointia, jonka mukaan järistyksien vahingoista ei ole kerrottu heti. Miten muka tiedotusvälineet tietäisivät, minne pahin järistys iskee seuraavaksi?

Olen nähnyt kuvia tuhoista. Kaikista valokuvista minua on eniten koskettanut kuva, jossa mies itkee ja vaimo lohduttaa vieressä. Kaikessa surullisuudessaan valokuva on täynnä rakkautta ja voimaa. Nicaraguassa jos joku jää aina pitämään huolta perheen selviämisestä, se on nainen. Tässä tapauksessa, he ovat onneksi yhdessä.

Kuten muissa maissa myös Nicaraguassa sanotaan, että mies ei koskaan itke ja kun mies itkee, kaikki on päin mäntyä. Olen nähnyt jo myös kuvia autoista täynnä elintarvikkeita ja avustustarvikkeita maanjäristyksen uhreille. Nicaragualaiset itse auttavat toisiaan. Toivon mukaan myös maan hallitus auttaa heitä! Kuten moni sanoo: oma apu paras apu.

 

Niille, jotka haluavat lukea myös espanjaksi: Punto Nórdico

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Saa itkeä, ja itkemme yhdessä.

Käyttäjän amgs kuva

Taas Nicaraguassa maanjäristys! Nyt Managuan lähellä on tapahtunut 2 maanjäristystä ja voimakkuudeltaan 4,4 ja 5,6.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset