Maalla ja mailla Maissa maiden tavoilla

Venezuelan kriisin taustat

  • Venezuelan oppositiojohtaja Henrique Capriles.
    Venezuelan oppositiojohtaja Henrique Capriles.
  • Vankilassa oleva oppositiojohtaja Leopoldo López.
    Vankilassa oleva oppositiojohtaja Leopoldo López.
  • Lópezin kirje vankilasta. Hän kehottaa venezuelalaisia jatkamaan protestinsa.
    Lópezin kirje vankilasta. Hän kehottaa venezuelalaisia jatkamaan protestinsa.

Yle kertoo, kuten muualla maailmassa muut lehdet kertovat, että Venezuelan presidentti Nicolás Maduro ehdottaa Yhdysvaltojen hallitukselle neuvotteluja.

"Presidentti Maduro sanoo antaneensa "erityisvaltuudet" ulkoministerilleen: Elias Jaua saa kunnian solmia suhteet lähettilästasoisiksi, ensimmäistä kertaa reiluun kolmeen vuoteen. Jauan vastapuoleksi keskusteluihin Maduro vaatii ulkoministeri John Kerryä tai "ketä vain".

Ylen toimittajalle presidentti Maduron ehdotus on yllättävä, mutta venezuelalaisia mielenosoittajia, kuten minuakaan, se ei yllätä.

Viime viikonlopusta lähtien presidentti Maduro ja muiden maiden vasemmistojohtajat ovat toistaneet, kuinka rauhallisena mielenosoituksena tiistaina 12.2. alkaneet mielenilmausaallot ovat Yhdysvallan ja CIA: n yritys kaattaa Maduron hallitus. Maduro on leimannut mielenosoittajia rähinöijiksi jotka saavat palkkion Yhdysvalloilta. Nicolás Maduro on siis halunnut ulkoistaa Venezuelan ongelmat.

Nicolás Maduron keskeisin pulma eivät ole mieleenosoittajat eivätkä niinkään rappeutuneet suhteet Yhdysvaltojen kanssa, (kahden vuoden aikana Venezuela on poistanut 8 yhdysvaltalaista diplomaattia maasta) vaan se, että Venezuela on talousromahduksen partaalla.

Venezuelan inflaatio on maailman mittakaavassa huippuluokkaa, joidenkin arvioiden mukaan inflaatio on yli 50%, samalla talouskasvu on vain 1%, työttömyys on 10% ja korruptio rehottaa. Chávezin aikana se kaksinkertaistui. Joidenkin arvioiden mukaan 900 tuhatta miljoonaa niistä dollareista, jotka saapuvat maahan öljyn myynnistä, noin 5000 tuhatta miljoonaa häviävät jonnekin hallituksen korruption vuoksi.

Venezuelassa on myös hyvin aseistettuja joukkoja armeijan ulkopuolella. Nämä joukot toimivat alussa hallituksen käsissä, mutta myöhemmin itsenäisesti, ja he ovat vastuussa väkivallan lisääntymisestä ja väkivaltaisista teoista myös mielenosoituksen yhteydessä. Hyvä kysymys on miksi ne saavat toimia vapaasti. Venezuela on kärkisijoilla maailman väkivaltatilastoissa.

Valtio kontrolloi pääelintarvikkeiden myyntiä, kuten WC- paperia, maitoa ja öljyä. Niitä ei tavallisesti löydy kaupoista, ja kun niitä on, jonot ovat pitkiä. Investoinnit maassa ovat vähentyneet ja valtionkassa ammottaa tyhjyyttään. Moni venezuelalainen sanoo, ettei valtiolla ole rahaa ostaa edes WC -paperia! Viime viikolla kuulin Nicaraguan nettiradiosta, että Venezuelan paputuonti Nicaraguasta on vähentynyt niin paljon, että nicaragualaisten paputuottajien pitää nyt etsiä uusia markkinoita.

Erikoista on sekin, että Nicaragua vie elintarvikkeita Venezuelaan ja saa öljyä. Saa niin paljon, että epäillään Nicaraguan presidenttisuvun pyörittävän öljybisnestä myös omaan taskuun. Kuuba saa vuosittain 100 tuhatta öljytynnyriä . Vuosittainen solidaarisuuden lahja Kuuballe on noin 13 tuhatta miljoonaa dollaria. Vastaavasti Kuuba on lähettänyt Venezuelaan 30 tuhatta lääkäriä ja opettajaa 15 vuoden aikana sekä sotilaita. Lojaalisuus on siis ostettu öljyllä.

Samalla, kun öljyä viedään puoli ilmaiseksi Kuubaan ja Nicaraguaan, Venezuelassa sähkökatkokset ovat tavallisia. Nyt hallitus uhkaa keskeyttää oljyn kuljetusta niihin kaupunkeihin, jossa opiskelijat protestoivat.

Koska Venezuelan ongelmat iskevät erityisesti venezuelalaisia kansalaisia, presidentti Maduron tulisi neuvotella ensisijaisesti maan opposition kanssa. Toki aina voi neuvotella USA: n kanssa, varsinkin, kun Yhdysvallat on Venezuelan tärkein öljyvientimaa, joka maksaa rahalla. Jos itse olisin USA: n presidentti, asettaisin Madurolle ehdoksi kuunnella opposition toiveita. Presidentti Maduro ei ole nyt sellaisessa asemassa, että hänen vaatimuksiinsa pitäisi vastata. Hän on ollut kuuro oman maansa kansalaisten odotuksille.

Täksi päiväksi oppositio on kutsunut rauhallisiin mielenosoituksiin ja samoin hallituksen kannattajat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Samalla, kun öljyä viedään puoli ilmaiseksi Kuubaan ja Nicaraguaan, Venezuelassa sähkökatkokset ovat tavallisia."

Tässä on tyyppiesimerkki siitä, kuinka ns. internationaalinen sosialismi toimii. Puolueveljet ja -sisaret ulkomailla saavat etusijan!

Käyttäjän amgs kuva

Kuuballe Chávezin öljy oli suuri helpotus Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Jos Venezuelalaisille itse menisi hyvin, tuskin he kaduille olisivat lähteneet.

Käyttäjän JaakkoPitknen kuva
Jaakko Pitkänen

Kansallisosialismissa ja kommunismissa, mikäli muistamme oikein, oli tärkeätä päästä älymystöstä ja sivistyneistöstä eroon syyttäen heitä vieraan vallan agenteiksi. Jäljelle piti jäädä kansa ja sen johtajat. Johtajat tietävät mikä on kansan tahto ja kansa saa puoluelehdistä lukea mikä on heidän oma tahtonsa. George Orwellin kirjan "Eläinten Vallankumous" on aina luettava uudestaan, kun joku maa pyrkii luokattomaan yhteiskuntaan. Venezuelan kansalaiset toivottavasti saavat eteenkinpäin vaikuttaa maansa tulevaisuuteen. Kalashnikovien jako siviileille on arvelluttavaa. Sveitsiläisillä on henkilökohtaiset aseensa vaatekaapissaan. Tropiikissa tunteiden hallinta on vaikeampaa kuin lumenpeittämillä Alpeilla.

Käyttäjän amgs kuva

Ja moni on vielä TÄNÄ PÄIVÄNÄ sitä mieltä, että noiden kalashnikovien kalistelu on oikeutettu, kunhan omia aatteita puolustellaan. Silloin ihmisarvo riippuu siitä mihin leiriin kuollut ihminen kuuluu. Ja valitettavasti näin ajattelevat myös itseään sivistyneinä pitävät jotkut niin sanotusti vasemmistolaiset suomalaiset. Niiden mielestä hirmuhallitsijat ovat vain oikeistolaiset. Tekisi mieli kiroilla. Noin ei mene.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset